Ex-ammattinyrkkeilijä auttaa nykyään päihdeongelmaisia

Jukka Järvinen lopetti nyrkkeilyuransa viisi vuotta sitten ja palasi pitkän tauon jälkeen koulunpenkille. Peruskoulun käynyt, ikänsä nyrkkeilykehässä otellut mies tiesi, mitä hän halusi tehdä seuraavaksi.

Ajatus päihdeongelmista kärsivien auttamisesta oli muhinut Jukka Järvisen päässä jo 1990-luvun puolivälistä. Nyrkkeilijä pohti, mistä johtuu, että nuoret eivät saa kiinni elämästään, vaan sen sijaan hölmöilevät kaduilla humalassa.

Järvinen oli itse nähnyt, miten osa vanhoista nuoruuden ystävistä ajautui huonoille teille. Hän päätti tarttua toimeen.

− Ryhdyin opiskelemaan oppisopimuskoulutuksella päihdetyöntekijäksi Helsingin Diakoniaopistossa, Järvinen kertoo.

Paluu koulun penkille vuosien jälkeen, 42-vuotiaana, oli jo ajatuksena pelottava. Järvinen ei ollut peruskouluvuosina lukumiehiä, ja siihen opiskelut olivatkin jääneet.

− Minun oli alkuun vaikea pysähtyä. Ajattelin, että mitä tällainen vanha äijä menee kouluun. Mieleeni tuli välähdyksenomaisia muistoja yläasteajoilta.

Kiitos seisoi lopussa

Heittäytyminen kannatti. Diakoniaopistossa Järvinen sai huomata, ettei hän suinkaan ollut luokkansa vanhin, eikä opiskelu vastannut hänen kuvitelmiaan pulpetissa istumisesta ja kuuliaisesti viittaamisesta.

Todellinen palkinto tuli loppusuoralla, kun Järviselle myönnettiin Vuoden aikuisopiskelija -titteli.

− En ainoastaan luullut itse, että tein hyvän työn, vaan myös opettajat näkivät sen, Järvinen toteaa hyvillään.

"Jokainen voi selvitä"

Ex-nyrkkeilijä toimii nykyään päihdetyöntekijänä Helsingin Vieraskodissa. Hän ehti lisäksi opiskella huumetyötä ammattikorkeakoulussa ja saada näin pohjaa huumenuorten auttamiseen.

− Nuoret koskettavat minua eniten. Lapset jäävät nykyään heitteille yhä nuorempina. Lisäksi ongelmista kärsivien joukossa on yhä enemmän naisia. Ikävä kyllä tasa-arvo on purrut tässä kohtaa, Järvinen pahoittelee.

Päihdetyön ohella Järvinen hyödyntää tietämystään kunnallispolitiikassa.

− Näen leipätyössäni sosiaalipuolen kuumimmat kysymykset konkreettisesti. Myös urheilussa näki väärinkäyttöä.

Kohtaamastaan raadollisesta todellisuudesta huolimatta Järvinen uskoo, että ongelmiin pystyy vaikuttamaan. Ihmiset tekevät virheitä, mutta niitä ei tarvitse silti tehdä lopun elämää.

− Uskon, että jokainen voi selvitä. Tunnen, että olen omalla paikallani, kun pystyn auttamaan ihmisiä, Järvinen toteaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat