Auton alle jäänyt Mari sai aivovamman – vakuutusyhtiö ei korvaa

Marraskuun 11. päivänä vuonna 2010 18-vuotias Mari* seisoi bussipysäkillä. Linja-auto oli myöhässä. Vilkaisu kelloon kertoi, että hän myöhästyisi vaihtobussista. Ainoastaan pyörällä voisi vielä ehtiä työharjoittelupaikalle ajoissa.

Mari käveli pysäkiltä parinsadan metrin matkan kotiin, haki pyöräilykypärän ja lähti polkemaan. Ensimmäisessä isossa risteyksessä hän arvioi kerkeävänsä suojatien yli ennen lähestyvää henkilöautoa.

Seuraavassa hetkessä Mari paiskautui konepellille, siitä tuulilasia vasten, takaisin konepellille ja lopuksi maahan. Olkapäässä napsahti. Kypärä halkesi asfaltille. Mari menetti tajuntansa.

Kun Mari virkosi maasta, yliajaneen auton kuljettaja vei hänet sairaalaan. Mari soitti äidilleen: ”Törmäsin autoon. Mulla ei oo mitään hätää.”.

– Niin mekin luulimme. Ihan oikeasti luulimme, että päästiin säikähdyksellä, Marin isä Eero* kertoo.

Pintapuolisen tutkimuksen jälkeen Mari lähetettiin särkylääkkeiden kanssa kotiin. Kovien kipujen takia hän kuitenkin palasi sairaalaan vielä samana päivänä. Illalla hänet passitettiin uudelleen kotiin vähän kovempien lääkkeiden kanssa. Kuulemma kyse ei ollut mistään pieniä ruhjeita vakavammasta.

– Molempien käsien puutumista, joka jo sinällään on neurologinen oire, ei huomioitu, Mari sanoo.

”Jossain on jotain häikkää”

Onnettomuuden jälkeen Marista tuli hyvin väsynyt. Vanhemmat ajattelivat uupumuksen johtuvan koulunkäynnin rankkuudesta, mutta kun Mari keväällä valmistui liikunnanohjaajaksi ja sai kesäkuussa töitä uimaopettajana ja elokuussa liikuntasihteerinä, työtkin sujuivat puoliunessa. Hän ei jaksanut edes jumppauttaa vanhuksia ennen nokosia.

Ratkaiseva käänne tapahtui lokakuisena aamuna vuonna 2011.

– Mari heräsi omasta sängystään ja katseli neljän metrin päässä olevaa, noin kahdeksan senttimetrin kokoisilla numeroilla varustettua seinäkelloa. Hän huusi: ”äiti, mä en näe noita numeroita”, Eero kertoo.

Vanhemmat veivät tyttärensä sairaalaan. Silmälääkäri ilmoitti, että ajokortti oli otettava välittömästi pois, sillä näkö ei korjaantuisi edes laseilla. Kun silmät seuraavana aamuna tutkittiin työpaikkalääkärillä, niissä ei ollutkaan mitään vikaa.

– Silloin aloimme miettiä, että jossain on jotain häikkää, Eero kertoo.

Mari lähetettiin magneettikuvauksiin. Tuolloin – vuosi onnettomuuden jälkeen – selvisi, että hän oli saanut turmassa kaularangan retkahdusvamman ja aivovamman.

– Tiesimme, että kolahdus oli ollut kova, sillä onnettomuudesta seuraavana päivänä Mari ei ollut saanut purtua hampaita yhteen. Siitä lähtien hampaita oli väännelty ja käännelty ja leukaa yritetty saada kuntoon.

Maria kuntoutettiin Synapsiassa. Lehtikuva

Joukko oireita

Kaularankavamma- ja aivovammadiagnoosien jälkeen Marin sairausvyyhti alkoi valjeta kokonaisuudessaan. Hän pääsi Kelan kustantamana kuntoutukseen, jossa hänet tarkkojen tutkimusten perusteella luokiteltiin vammaluokkaan 14.

Arkea vaikeuttavat onnettomuuden jälkeen ilmestyneet muistihäiriöt ja migreeni.

– Marin lähimuisti on mennyt. Puolen tunnin päästä hän ei varmaan muista tästä haastattelustakaan kuin osan. Kun Mari asui vielä kotona, jätimme töihin lähtiessämme hänelle keittiön pöydälle lapun päivän tehtävistä. Marin oli pakko ruksia paperia sitä mukaa, kun sai jotakin valmiiksi, jotta pysyi itse kärryillä tilanteesta.

– Jälkikäteen on selvinnyt, ettei Mari muista onnettomuutta seuranneista neljästä–viidestä kuukaudesta mitään. Kun katselimme valokuvia huhtikuussa 2011 tekemästämme Las Vegasin reissusta, Mari kysyi: olenko minä käynyt tuolla?

Mari on menettänyt myös haju- ja makuaistinsa. Lisäksi olkapäästä löytyi hermovamma, jonka takia hänen vasen kätensä puutuu paljon helpommin kuin oikea ja on puristusvoimaltaan hyvin heikko.

Mari kärsii myös diabetes insipiduksesta eli vesitystaudista. Sellaisen voi saada kalloon kohdistuneen, ohimenevää tajuttomuutta aiheuttaneen vamman seurauksena.

– Koska veden eritys virtsaan on taudissa häiriintynyt, Marilla on koko ajan jumalaton janon tunne. Hänen painonsa voi nousta pahimmillaan yhdeksän kiloa vuorokaudessa, kun nesteet eivät lähde liikkeelle. Samasta syystä Mari käyttää kahden kokoisia farkkuja: 24–25-tuumaisia normaalitilanteessa ja 30-tuumaisia, jos lymfahoidot ovat jääneet väliin viikoksi.

Paljosta luopumista

Onnettomuuden aiheuttamista oireista pahimpia on väsymys.

– Mari joutuu aloittamaan päivänsä amfetamiinijohdannaisella lääkityksellä, jotta pysyisi edes jotenkuten hereillä 10–12 tuntia pelkillä pienillä päiväunilla. Eikä hän käytännössä tee yhtään mitään. Mari ei pysty juoksemaan kapakoissa tai harrastamaan normaaleja sosiaalisia suhteita kuten tavalliset parikymppiset. Hän ei yksinkertaisesti jaksa, Eero kertoo.

– Minulla on ne samat ystävät, jotka ovat olleet ystäviäni ala-asteelta lähtien. He käyvät luonani tekemässä yhdessä minun ehdoillani, mitä jaksan. Olen myös saanut kuntoutuksessa niin sanottuja aivovammakavereita, joiden kanssa soitellaan paljon. Ystäviä on, mutta en jaksa enää samalla tavalla pitää yhteyttä tai olla se aktiivinen osapuoli, Mari sanoo.

Myös liikunta, joka oli aikaisemmin iso osa Marin elämää, on jäänyt.

– Neiti kävi ennen juoksemassa 15–20 kilometrin lenkkejä, jos muuta tekemistä ei ollut. Liikkuminen oli hänen tapansa purkaa pahaa oloa ja ylimääräistä energiaa. Nyt hän pystyy käymään koirien kanssa korkeintaan puolen tunnin kävelyllä.

Harrastuksista on pitänyt luopua.

– Mari oli oman ikäluokkansa lentopalloilijoissa varmaan sadan parhaan joukossa. Nyt hän ei voi liikuttaa niskaa lajin vaatimiin asentoihin. Ratsastuskin on vaihtunut vammaisratsastukseen.

– Hyvää tässä on se, että lääkärit ovat sanoneet, että jos Mari ei olisi ollut fyysisesti niin hyvässä kunnossa kuin oli, niin todennäköisesti hän ei olisi tässä, Eero sanoo.

Avustajien käynnitkin raskaita

Marin luona käy avustaja lähes päivittäin. Kunta maksaa palvelun vammaislain perusteella.

– Tarvitsen apua käytännössä kaikkeen: pyykinpesuun, tavaroiden nosteluun, autolla ajamiseen… Myös ruoanlaittoon, koska minulla ei ole haju- eikä makuaistia. En pysty edes menemään ruokakauppoihin, koska niissä on niin hirveät spottivalot, että saan migreenin, Mari kertoo.

Koska kaikki sosiaalinen kontakti väsyttää Maria, myös avustajien käynnit ottavat voimille.

– Avustajiin on ollut hirveän vaikea tottua senkin takia, että olen aina ajatellut: minä itse, minä pystyn, minä teen kaiken.

– Tavallaan on silti helpotus, ettei minun tarvitse pystyä tai jaksaa. Saan luvan nukkua ja levätä ja käyttää voimani normaalista päivästä ja kivuista selviämiseen.

Aina se ei ole helppoa.

– Mari ottaa kahdesta neljään Panacodia päivässä – kivut ovat välillä jumalattomat, Eero sanoo.

Vakuutusyhtiön päätökset sotivat neurologien lausuntoja vastaan. Colourbox.com

Vakuutuslääkäri pitää terveenä

Paitsi kipua vastaan, perhe taistelee nyt myös vakuutusyhtiötä vastaan. Se kun ei ole suostunut maksamaan onnettomuudesta korvauksia.

– Kustannuksia alkoi ilmeisesti tulla heidän mielestään liikaa silloin, kun pyysimme maksamaan kaularangan magneettikuvauksen. Yhtiö on ilmoittanut, etteivät kertomamme oireet voi missään tapauksessa liittyä tapahtuneeseen onnettomuuteen. Hammaslääkärikulut yhtiö suostui aluksi maksamaan, mutta yhtäkkiä ongelma todettiinkin heidän puoleltaan synnynnäiseksi vammaksi ja maksut lopetettiin, Eero sanoo.

– Meillä on viiden neurologin yksiselitteiset lausunnot siitä, että Marilla on aivovamma sekä niskan retkahdusvamma, jotka johtuvat muiden oireiden tavoin liikenneonnettomuudesta. Vakuutusyhtiön ”ylijumala” lääkäri on lukenut nämä lausunnot, mutta päätynyt siihen, että tyttö on aivan terve ja hänen pitäisi mennä töihin. Näkemättä potilasta!

Eero ihmettelee toimintaa.

– Rahastahan tässä loppupeleissä on kysymys, ei ihmisarvosta. Ajatellaan, että Marin keskipalkka olisi 2500 euroa kuukaudessa ja hän tekisi töitä 45 vuotta: eläkettä tulisi maksettavaksi lähemmäs 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat vielä kaikki kuntoutukseen liittyvät kulut, joita lienee kertynyt jo noin 100 000 euroa. Jos vakuutusyhtiöt saavat voitettua edes kymmenen prosenttia näistä tapauksista, joita lienee tuhansia ellei kymmeniä tuhansia vastaavia, niin heille se on vain plus-merkkinen tulos, joka pystytään jakamaan osakkeenomistajille.

Eero arvioi, että yhteiskunnalle tämä tulee kalliiksi.

– Kela, joka lukee samoja papereita kuin vakuutuslääkäri, myönsi ja maksoi Marille äärimmäisen kalliin kuntoutuksen Käpylässä. Mari käy niin ikään Kelan kustantamana kolmen viikon välein neurologisessa kuntoutuksessa toisella paikkakunnalla, josta hän maksaa vain taksikyydin omavastuun eli 14,25 euroa molempiin suuntiin.

Ei Kelakaan silti saa Eerolta täysiä pisteitä.

– Marin työkyvyttömyyseläkehakemus on hylätty siellä joka kerta. En ymmärrä, miten Kela suostuu maksamaan Marille korkeinta mahdollista vammaistukea, mutta katsoo kuitenkin, että hän on kykenevä tekemään töitä.

– Mari tuskin pystyy enää koskaan työskentelemään täysipäiväisesti. Se joukko, joka nyky-yhteiskunnassa on valmis ottamaan jonkun töihin tunniksi tai kahdeksi päivässä, on marginaalinen.

Marin täytyy siis elää yhteiskunnan tuilla. Kaiken kaikkiaan hän saa sairauspäivärahaa 558 euroa kuukaudessa, vammaistukea 216 euroa kuukaudessa, asumislisää 220 euroa kuukaudessa ja toimeentulotukea 50–70 euroa kuukaudessa. Kohta sairauspäiväraha muuttuu työttömyyskorvaukseksi.

– Noin tonnin kuukausituloista menee vuokraan lähes 500 euroa. Onneksi sosiaalitoimisto maksaa lääkkeet, Eero sanoo.

Oikeutta haetaan

Perhe on nyt haastanut vakuutusyhtiön oikeuteen. Korvauksia haetaan ansionmenetyksestä, kivusta ja särystä sekä jo tehdyistä ja tulevista hoidoista.

– Kuitenkin tärkeintä on saada vakuutusyhtiö maksamaan Marille palkkaa vastaava korvaus. Mari olisi halunnut jatkaa opiskeluja ja saada sitä kautta huomattavasti parempaa palkkaa, joten juristit vääntänevät kättä oikeasta korvaustasosta.

Materiaalia oikeudenkäyntiä varten on kasassa yli 300 sivua, ja lisää kertyy koko ajan.

– Jos vakuutusyhtiö ei syystä tai toisesta muuta periaatteitaan, olemme vielä kolme–viisi vuotta löysässä hirressä. Mari lienee asian ratketessa noin 25-vuotias ja menettänyt kahdeksan vuoden toimeentulot. Vaikka niitä maksetaan takautuvasti, verottaja vie kertakorvaussummasta 50–60 prosenttia.

– Tämä ei ole missään nimessä halpaa lystiä. Kaiken kaikkiaan oikeuskuluja tullee maksettavaksi 150 000–200 000 euroa. En ihan rehellisesti sanottuna tiedä, mistä ne rahat otamme, jos häviämme. Mutta se on sen ajan murhe.

Eero pitää toivoa yllä.

– Meillä on hemmetin hyvä juristi, jolla on tosin 200 vastaavaa tapausta käsittelyssä. Myös minä olen sen verran luupää, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin katsoa tämä peli loppuun.

– Hyvin todennäköisesti on vakuutusyhtiöiden tapa viedä asiat niin pitkälle, että varsinkaan yksinäiset ihmiset tai vanhukset eivät jaksa lähteä oikeusprosessiin.

”Niin monta jossia”

Kävi oikeudessa miten tahansa, Marin terveyteen lopputulos ei vaikuta.

– Aivovamma ei tiettävästi parane. Pahoin pelkäämme, ettei Marista ikinä tule niin sanottua normaalia ihmistä, joka käy kahdeksasta neljään töissä ja pystyy nauttimaan kivuttomasti elämisestä. Onneksi on olemassa hyviä lääkkeitä, jotka vievät kivun pois ja joiden ansiosta Mari pystyy pärjäämään paremmin arjessa ja viettämään aikaa kavereiden kanssa, Eero sanoo.

Välillä isän ajatukset lähtevät silti pyörimään muutaman vuoden takaiseen marraskuun yhdenteentoista.

– Tässä on niin monta jossia. Jos linja-auto olisi tullut ajoissa, tätä ei olisi tapahtunut. Jos Mari ei olisi hakenut pyöräilykypärää, olisiko hän ehtinyt tien yli ennen autoa? Toisaalta: jos hän ei olisi ehtinyt eikä hänellä olisi ollut kypärää päässä, joko autosta tai asfaltista tullut isku olisi halkaissut pään eikä hän olisi enää tässä.

Mari pyrkii hyväksymään tilanteensa.

– Mennään niillä korteilla, jotka on jaettu. Teen sen, mitä pystyn, ja nautin siitä. Koirien hoito ja vammaisratsastus ovat henkireikäni, loppuajan lähinnä nukun, Mari sanoo.

Eero on ylpeä tyttärensä pärjäämisestä.

– Jos hänellä ei olisi positiivista elämänasennettaan, selviytyminen arjessa olisi huomattavasti vaikeampaa. En tiedä, olisiko hän ilman sitä edes järjissään.

– Tiedän, että vakuutusyhtiölle Mari on vain yksi rivi Excel-taulukossa, mutta emme tule lopettamaan taistelua ennen kuin viimeinenkin kortti on käännetty.

*Haastateltavien nimet on muutettu.

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä vakuutuslääkärien pelisäännöistä. Katso ohjelma alta.