Viisikymppinen Maria irtisanoutui työstään ja purjehti Karibialta Suomeen

Maria Tainio heittäytyi viisikymppisenä työpaikastaan tyhjän päälle ja lähti pitkälle merimatkalle Atlantin halki. Matkan aikana syttynyt rakkaus mereen muodostui elämän käännekohdaksi.

Vuonna 1995 Maria Tainio, tuolloin 54 vuotta, teki rohkean teon: työelämään uupunut nainen irtisanoutui oma-aloitteisesti toimestaan. Samoihin aikoihin Marian silmiin osui pieni, purjeveneen kuvalla varustettu lehti-ilmoitus. Aktiiviloma Karibialla, mainosti otsikko.

− Kiinnostuin heti, mutta ajattelin, että kyseessä on nuorten juttu. Soitin kuitenkin ja sain tietää, että olen hyvin tervetullut mukaan, Maria kertaa.

Kyseessä oli oppilaspurjehdus koululaiva Helenalla, kaksimastoisella kuunarilla, aina Karibialta Suomeen. Matkan varrella oli neljä etappia, joista valita.

− Ei kun minä haluan koko matkalle, Maria ilmoitti topakasti.

Erikoisesta suunnitelmasta Maria kertoi omille lapsilleen vasta sitten, kun matka oli maksettu ja päätös lähdöstä tehty.

− Kyllä he vähän ihmettelivät, mutta kannustivat kuitenkin ja olivat uteliaita kuulemaan seikkailuista. Kai he ovat tottuneet siihen, että kun äiti saa ideoita päähänsä, hän toteuttaa ne!

Kaksi kuukautta merellä

Ei aikaakaan, kun Maria lensi pienen porukan jatkona Suomesta Karibialle ja astui perillä laivaan. Maria oli aiemmin seilannut kesäisin Turun saaristossa tuttavaperheen veneellä. Edessä häämöttävä Atlantti oli kuitenkin toista luokkaa.

− Ensimmäinen pysähdys oli Bermudalla, jossa osa porukasta lensi kotiin ja tilalle tulivat uudet matkustajat. Seuraava reitti kulki Bermudasta Azoreille, sieltä Portsmouthiin Englantiin. Göteborgissa kyytiin tuli neljäs porukka, ja Ruotsista suuntasimme Hankoon, Maria kiteyttää matkan vaiheet.

Matkustajien ohessa myös kapteenit vaihtuivat matkan varrella. Maria muistelee, että ainoastaan yksi poika hänen lisäkseen oli mukana koko kaksi kuukautta kestäneen reissun ajan.

− Kännyköitä kun ei ollut, soittelin välietapeilta puhelinautomaateista lapsille väliaikatietoja.

Huikeita muistoja

Maria sai merimatkasta mitä luvattiin: ikimuistoisen aktiiviloman merellä. Purjehtijaopiskelijat aloittavat työrupeamansa sillä sekunnilla kun Helena irtautui satamasta.

− Kyseessä ei ollut mikään huvimatka. Teimme ruuat itse, ja meille jaettiin ympärivuorokautiset vahtivuorot.

− Muistot ovat huimia, kuten se, kun seisoin ulkona ruorissa keskellä Atlanttia. Mitään ei näkynyt ympärillä, vain tähdet taivaalla, Maria kuvaa.

Ensimmäinen pitkä merimatka oli noviisille kokonaisuudessaan positiivinen elämys. Matkalla ei ilmennyt minkäänlaisia ongelmia, eikä merisairauskaan iskenyt. Maria sopeutui nopeasti ajatukseen, ettei maata ole vähään aikaan näkyvissä.

− Pelkästään Atlantin ylitys kesti 11 vuorokautta. Kummasti sitä rutinoitui. Porukka laivalla oli kuin oma perhe!

Meren kutsu

Atlantin ylitys koitui lopulta käännekohdaksi Marian elämässä. Rakkaus mereen oli syttynyt peruuttamattomasti.

− Olin matkan jälkeen työttömänä, kun luin lehdestä, että Saaristokansanopisto järjestää talvikurssin. Ajattelin, että siellä voisi hyvin viettää yhden talven ja opiskella kaikkea.

Maria pakkasi laukkunsa ja suuntasi kohti Turunmaan ulkosaaristossa sijaitsevaa Houtskarin saaristokuntaa. Kurssin loppusuoralla Maria tajusi, ettei halua enää takaisin Helsinkiin. Paluuta entiseen ei ollut.

− Muutin saaristoon kolmen lossin taakse ja asustelen yksin aivan meren rannalla. Bussimatka Turun keskustaan kestää noin kolme tuntia, ja bussi tulee suoraan kotiovelle. En elä valtavirran mukana, Maria toteaa.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat