Tampere–Peking-junamatkan eksoottisin anti löytyi keittiöstä

Trans-Siperian junareitti ei ole todellisuudessa niin extreme kuin kuvitella saattaa, sanoo Tampereelta Pekingiin junalla matkustanut Lasse Pere. Eksotiikka löytyikin ehkä eniten keittiöstä.

Kesällä 2010 Lasse ja Jouko Pere panivat kahden vuoden suunnitelman käytäntöön ja hyppäsivät Trans-Siperian kuljetettaviksi. Kahden viikon reissusta seitsemän yötä vietettiin junassa.

Isä ja poika puksuttivat ensin yöjunalla Lahdesta Vainikkalan kautta Venäjälle ja viettivät päivän helteisessä Moskovassa. Sieltä matka jatkui kohti Siperiaa. Viikon junamatkan pisin junassa vietetty etappi oli neljä yötä, Moskovasta Irkutskiin.

Paras etappi?

Mitä sitten voi tehdä päiväkausien junamatkan aikana? Lukea kirjoja, pelata shakkia ja tutustua toisiin matkustajiin. Lasse ja Jouko tutustuivat muun muassa amerikkalaiseen isän ja pojan retkikuntaan ja suomalaiseen äiti-tytär-kaksikkoon. Samassa junavaunussa matkasi myös saksalainen turistiryhmä oppaineen.

– Ei se mikään extreme-reissu ole. Kuka tahansa voi matkustaa junalla Siperian läpi, Lasse tuumaa.

Junan ikkunasta vilahteli maisemia Gobin autiomaasta Kiinan muurille asti. Lassen mielestä matkan paras paikka oli Mongolian Ulan Bator.

– Se oli jännä sekoitus Neuvostoliittoa ja länsimaisuutta. Vaikka Ulan Bator voi meidän näkökulmastamme olla paikka keskellä ei mitään, sielläkin oli kaiken maailman keittiöitä.

Eksotiikkaa keittiöstä

Miesten listalla oli paitsi nähtävyyksien ihastelu myös erilaisten ruokien maistelu. Matkan eksoottisin anti taisikin löytyä keittiön puolelta.

Kiinassa kanat syödään kokonaan.

– Kyllä mulla jäi silti kanan kieli syömättä, enkä jyrsinyt jalkoja.

Mongolialaisten herkku puolestaan on käynyttä tammanmaitoa.

– Astuin sisään jurttaan (paimentolaismaja) ja olin ainoa länsimaalainen. Sain Café au lait -kuppia muistuttavan kulhon, jossa oli vaaleaa nestettä. Pinnalla oli rasvakerros. Maku oli lantamainen, ja muutama karvakin oli joukossa. Se oli varmaan suoraan lypsetty hevosesta. Yllättävän hyvältä se alkoi maistua, mitä enemmän join. Siinä oli varmaan vähän alkoholia.

Venäjällä asemalaiturilla ruokaa myyneet mummot toimittivat asemaravintolan virkaa.

– Ostimme sieltä erilaisia piirakoita, joista ei voinut koskaan sanoa etukäteen, mitä sisällä oli.

Ennakkoluulottomasta ruokakulttuuriin tutustumisesta ei tullut suurempia vastanväänteitä, lukuun ottamatta Lassen saamaa vatsatautia venäläisestä kvassista, mikä on käymisteitse valmistettu kotikaljan tapainen juoma.

– Vatsataudin saaminen oli oma moka, kun säilytin juomaa liian kauan lämpimässä.

Äiti ei suostunut mukaan

Matka toteutti Lassen isän pitkäaikaisen haaveen. Lasse kuuli muutama vuosi sitten äidiltään, että isä oli haaveillut jo kauan matkustamisesta junalla Pekingiin.

– Itse en ollut asiaa aiemmin ajatellut, mutta kun äiti sanoi, että häntä ei sinne saa mukaan eikä se kiinnostanut vaimoanikaan, aloimme suunnitella reissua isän kanssa kaksin.

Lasse ja Jouko-isä hyppäsivät Siperian junaan 2010 kesällä. Lasse Tampereelta ja isä Hämeenlinnasta.

– Halusin mennä junalla nimenomaan alusta asti, koska se on mahdollista. Voi sitten sanoa, että todellakin on matkustanut junalla Tampereelta Pekingiin, Lasse kertoo.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Lue myös:

    Uusimmat