Pirkko Arstilan lentokommellukset: Pelkäsin kuollakseni

Pirkko Arstila on ehtinyt tehdä monta lentomatkaa. Parhaiten ovat jääneet mieleen ne reissut, jolloin kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

– Kyllähän sitä on sattunut kaikenlaisia kommelluksia lentokentällä, matkatavaroiden katoamisesta lähtien. Nyt minulla on sellainen tunne, etten halua enää tehdä 30 tunnin lentoja, vaan matkustaa mukavasti, toteaa juuri Välimeren risteilyltä palannut Pirkko Arstila.

Aikoinaan Karibialla Arstila koki kovia päästäkseen Jamaikalta pienelle unelmasaarelle. Matkustajat sullottiin pienkoneen peräosaan, ja samassa tilassa matkusti myös ihka aitoja kanoja.

– Matka kesti vain kolme tuntia, mutta pelkäsin kuollakseni, Arstila muistelee.

Lentoemännät istuivat edessä penkkien käsinojilla. Arstila näki lentoemännillä leipätarjottimen, mutta asiakkaille he eivät niitä ainakaan tarjonneet.

Väärässä koneessa

Yhdysvalloissa ollessaan Arstilan oli tarkoitus vaihtaa konetta Floridassa. Hän seurasi lentokentän kylttejä, ja luuli löytäneensä oikean pienkoneen.

Lentoemäntä tarkasti matkalipun. Selvisi, että jatkoyhteys on lähdössä samaan aikaan toiselta lentokentältä.

– Siinä nähtiin, millaista on amerikkalainen tehokkuus. Paikalle soitettiin saman tien taksi, joka vei minut lähes piipaata huutaen oikealle portille, Arstila kertoo.

Kerrankin oli hyötyä siitä, että lento oli myöhässä.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat