Kreetalla asuu Euroopan tervein kansa

Tutkimusten mukaan Kreetalla, tarkemmin sanottuna pienessä Vamosin kylässä lähellä saaren pääkaupunkia Haniaa, asuu Euroopan tervein kansa.

Saarella paljon aikaa viettävä kirjailija Anja Snellman ei ihmettele asiaa yhtään, onhan kreetalainen ruoka oliiviöljyineen ja auringossa makeiksi kypsyneine tomaatteineen superterveellistä, mutta myös mielettömän herkullista.

Snellman on jo parinkymmenen vuoden ajan viettänyt perheineen kaiken vapaa-aikansa Kreetalla. Nyt, kun hänen lapsensa ovat jo aikuisia, hän matkustaa saarelle myös yksin tekemään töitä. Vuosien aikana hänellä on ollut hyvää aikaa perehtyä kreetalaisten terveyden salaisuuteen.

– Ruokavaliolla on varmasti tekemistä asian kanssa, Snellman sanoo.

Hänen mukaansa missään muualla maailmassa ei kasva niin makeita tomaatteja kuin Kreetalla. Myös muut vihannekset, tuore kala, juustot ja kreetalainen viini ovat kirjailijan mieleen.

Kreetalla on helppo olla iloinen

Jos mielii yhtä terveeksi kuin keskivertokreetalainen, ruokavalion lisäksi kreetalaisten elämänasenteesta kannattaa ottaa mallia. Snellman kuvailee paikallisia valoisiksi ja iloisiksi, mutta myös tulisiksi ihmisiksi.

– Tosin Kreetan auringossa on ehkä hieman helpompi olla valoisa ja iloinen kuin Suomessa, Snellman myöntää.

Mutta yksi konkreettinen ohje Snellmanilla on antaa. Ja sitä voi soveltaa ilmastossa kuin ilmastossa: "Älä anna auringon laskea vihan yli".

– Kreetalainen naapurini saattaa suuttua aivan vähäpätöisestä asiasta hetkessä niin, että kiroaa suunnilleen koko sukuni ja laittaa välit poikki, mutta seuraavana aamuna hän toivottaakin hyvää huomenta ja tuo korillisen appelsiineja aivan kuin mitään riitaa ei olisi koskaan ollutkaan, Snellman selittää.

– Sen sijaan suomalaiset jurnuttavat ja hautovat vihaansa vuosikausia, ja lopulta ollaan niin katkeria, että puukotetaan naapuria, hän vertaa.

Studio55/Elina Rantalainen

Lue myös:

    Uusimmat