Koko perheen suosikki Antti Tuisku: Jouluna haluan olla Lapissa

Rovaniemeltä kotoisin oleva pop-tähti Antti Tuisku asuu nykyisin työkiireidensä takia Helsingissä. Mies viihtyy etelässä hyvin, mutta jouluksi on päästävä kotiin Lappiin.

− Joka joulu haluan ehdottomasti olla Lapissa, jossa on aika varmasti taattu talvi. Mieluiten olisin mökillä, luonnon rauhassa, Antti Tuisku kertoo.

Hän viettää joulua perheensä kanssa, johon kuuluvat isä, äiti ja sisko omine perheineen. Tärkeintä joulussa on rauhoittuminen ja yhdessäolo läheisten kanssa.

− Eniten odotan jouluisin sitä, että näen perheeni ja parhaimmat ystäväni. Jouluna myös tulee ehkä mietittyä, että onko tehnyt elämässään kuluneen vuoden aikana oikeita valintoja, ja näiden ajatusten kautta joulu saa myös hieman hengellisen vivahteen, vaikka varsinaisesti uskossa ei olisikaan.

Haaveena oma perhe

Jouluna Tuisku pääsee myös viilentämään vauvakuumettaan. Hän myöntää haaveilevansa omasta perheestä, mutta sen aika ei ole vielä.

− Tällä hetkellä haluan antaa kaiken aikani työlle. Siskoni lapset ja heidän kanssaan vietetty aika hillitsevät lapsikuumetta, kiireinen tähti toteaa.

Sitten joskus, kun aikaa omalle perheelle on, Tuisku kuvittelisi asettuvansa uudelleen pohjoiseen.

− Rakastan asua Helsingissä, mutta näen kyllä itseni asumassa vanhoilla päivillä pohjoisessa.

Lue myös:

    Uusimmat