Kaipaatko rauhaa? Näissä maissa käy vähiten turisteja

Voi olla vaikea kuvitella, että globalisaation jyllätessä on vielä maita, joissa turistin saapuminen maahan ylittää miltei uutiskynnyksen.

Tiedätkö, mitkä ovat maailman 15 vähiten käytyä maata? Näissä MSN Travel -sivuston listaamissa paikoissa hankaluutena on yleensä joko vaikea sijainti tai yksinkertaisesti tekemisen puute paikan päällä. Lue, mistä maista on kysymys sekä syyt niiden epäsuosioon joutumiseen turistien keskuudessa.

1. Tuvalu

Turisteja vuodessa: 1 100

Miksi ei: Tuvalu on vain pieni nyppylä Tyynellä valtamerellä, ja sen uskotaan olevan ensimmäinen maa, joka painuu veden alle, kun ilmaston lämpeneminen nostaa merenpintaa tarpeeksi korkealle. Tänne on myös hyvin vaikea päästä; on vain hajanaisia ja kalliita lentoja Fijiltä.

Miksi kannattaisi: Tuvalussa on silmänruokaa, nimittäin kauniita laguuneita riittää. Tekemisen keksiminen sen jälkeen, kun kyllästyt snorklaamiseen, voi tosin olla haastavaa.

2. Kiribati

Turisteja vuodessa: 3 900

Miksi ei: Kiribatiin on yksinkertaisesti todella vaikea päästä. Toinen hankaluus on siinä, että on vaikea päättää mihin kohtaan Kiribatia matkustaisi, onhan maa ripoteltuna pieninä saarina Tyynellämerellä. Saarten välillä matkustaminen voi olla yhtä vaikeaa kuin ylipäätänsä Kiribatiin pääsy.

Miksi kannattaisi: Joulusaaret saivat julkisuutta vuonna 1999, kun se vastaanotti uuden vuosituhannen ensimmäisenä maailmassa. Saaret tunnetaan myös yhtenä maailman parhaina kalastus- ja sukelluspaikkoina.

3. Tadžikistan

Turisteja vuodessa: 4 000

Miksi ei: Ongelmana on se, että maa on niin kaukana niistä kohteista, missä ihmiset haluavat käydä, että tästä on vaikea tehdä pysähdyspaikkaa. Sen lisäksi maassa on yksi maailman byrokraattisimmista viisumihakemusprosesseista, ja se on selkeästi yksi syy, miksi kukaan ei edes viitsi yrittää.

Miksi kannattaisi: Täällä on yksi maailman upeimmista kävelymaisemista. Ympäristöä koristavat upeat vuorimaisemat, ja koettavana on silkkitien historiaa yhdistettynä islamin, kristinuskon, hindulaisuuden sekä buddhalaisuuden kanssa.

4. Marshallinsaaret

Turisteja vuodessa: 6 000

Miksi ei: Marshallinsaaret ovat tunnettuja kehäriutoistaan, joista tuli atomipommien testialueita. Suurin syy turistien puutteeseen on paikan eristyneisyys ja huonot lentoyhteydet.

Miksi kannattaisi: Täältä löytyvät kaikki Tyynenmerensaarten kliseet: laguunit, rennot paikalliset ihmiset, runsaasti koralleja sekä uskomattomia sukelluspaikkoja.

5. Moldova

Turisteja vuodessa: 7 000

Miksi ei: Moldova on Euroopan köyhin maa, ja se näkyy. Pääkaupunki Chisinau on varsinainen betoniviidakko. Maahan on kohtuulliset lentoyhteydet, ja viisumien saantikaan ei ole mahdotonta. Ongelma on kuitenkin se, ettei Moldova ole oikein millään reitillä loogisesti matkan varrella, joten sinun täytyy olla melko päättäväinen ja halukas näkemään tämä maa, jos erikseen lennät paikan päälle.

Miksi kannattaisi: Moldovalainen viini on yllättävän hyvää, ja maasta löytyy maailman isoin viinikellari. Vaikka Chisinau onkin erittäin ruma kaupunki, siellä tiedetään kuinka pitää hauskaa. Saatat jopa nähdä Moldovan euroviisuedustajien kävelevän kaduilla!

6. Turkmenistan

Turisteja vuodessa: 8 000

Miksi ei: Diktaattori Saparmurat Niyazov on jo poistunut kuvioista suljettuaan sairaaloita, nimettyään kuukausia äitinsä mukaan ja pystytettyään omituisia kultaisia patsaita, mutta Turkmenistan ei edelleenkään ole ystävällinen tai luokseen kutsuva. Viisumit ovat piinaa, itsenäinen matkustelu ei toimi ja monet asiat vaikuttavat olevan suunniteltu turhauttamaan.

Miksi kannattaisi: Värikkäät kanjonit ja mustahiekkaiset aavikot ovat näkemisen arvoisia. Ota pyörät allesi ja voit kokea myös Turkmenistanin takamaiden kauneuden.

7. Sao Tome ja Principe

Turisteja vuodessa: 12 000

Miksi ei: Suureksi osaksi siksi, ettei kukaan ole kuullut siitä. Paikalla on kuitenkin suuri potentiaali, sillä Lissabonista saa tänne suoria lentoja, eikä saarella ole läheskään yhtä paljon ongelmia kuin muilla Afrikan mailla.

Miksi kannattaisi: Hyvin rento elämäntapa, upea sukeltaminen ja snorklaaminen, vaellusta runsaan villieläinten keskuudessa ja söpöt kalastajakylät ovat hyvin herttainen yhdistelmä. Tästä voi vielä tulla kuuluisa matkailukohde!

8. Keski-Afrikan tasavalta

Turisteja vuodessa: 14 000

Miksi ei: Surullisen väkivaltainen maine. Jotkut alueet ovat peittelemättä erittäin vaarallisia, samaa pätee myös ympäröivissä valtioissa. Kun tähän lisätään kalliit lennot, äärimmäinen köyhyys, viisumivaikeudet sekä turisti-infrastruktuurin puuttuminen, niin harva turisti päätyy tänne lomallansa.

Miksi kannattaisi: Teoriassa tämä on upea kohde villieläinten näkemiseen. Lounaisosista löytyy gorilloja ja elefantteja, mutta luontomatkailu on kohdistettu tällä hetkellä vain rikkaille tilauslennoilla saapuneille.

9. Salomon-saaret

Turisteja vuodessa: 14 000

Miksi ei: Saarilla on vaarallinen maine johtuen vuosia kestäneistä maan sisäisistä taisteluista. Malaria, heikko infrastruktuuri sekä harvat kansainväliset lennot eivät myöskään auta asiassa.

Miksi kannattaisi: Levottomuudet loppuivat vuosia sitten, ja saarilla on paljon potentiaalia seikkailuturismille. Upeat sukellusmahdollisuudet, surffareiden unelmapaikat sekä tulivuoret ja vesiputoukset luovat upeat puitteet.

10. Komorit

Turisteja vuodessa: 15 000

Miksi ei: Mieltymys sotilasvallankaappauksiin yhdistettynä tiukkaan islamin perinteiden noudattamiseen tarkoittaa luultavimmin sitä, että Komorit tuskin tulee jäljittelemään lähellä olevia Seychellejä luksusrantalomissa.

Miksi kannattaisi: Jos naiset saisivat käyttää bikineitä ja jos turistit saisivat juoda alkoholia, tästä paikasta voisikin tulla vilkas häämatkakohde. Paikalta löytyy runsaasti luonnon kauneutta.

11. Amerikan Samoa

Turisteja vuodessa: 25 000

Miksi ei: Vaikka tämän paikan itsenäinen sisar Samoa kasvattaakin suosiota, Amerikan Samoa kärsii teollisuudestaan ja hyvien asioiden puutteesta. Lentoyhteydet ovat myös surkeat.

Miksi kannattaisi: Kun pääset epäviehättävästä pääkaupungista Pago Pagosta pois, löydät kyllä karun kauniita rannikkoja ja melko hyviä rantoja. Amatööri-historioitsijoille paikka tarjoaa myös kiehtovia esihistoriallisia kohteita sekä hautakumpuja.

12. Tšad

Turisteja vuodessa: 25 000

Miksi ei: Tšadia voisi kutsua matkailun varoitukseksi. Sietämätön kuumuus, ärsyttävän tiukat viisumirajoitukset ja karmeassa kunnossa olevat tiet tuskin helpottavat kaiken kruunaavaa ryöstelyn pelkoa.

Miksi kannattaisi: Täältä löytyy vaikuttavia erämaamaisemia, jos ei välitä kuopista ja aseistetuista miehistä kaikkialla.

13. Bhutan

Turisteja vuodessa: 28 000

Miksi ei: Muista tämän listan maista poiketen ihmiset jopa haluaisivat käydä Bhutanissa. Ongelmaksi muodostuvat rajoitukset kävijämäärissä, sillä vain pieni määrä ihmisiä päästetään maahan vuosittain. Bhutan on luonut hyvin seulotun ryhmämatka-systeemin, jossa hinta yhdelle päivälle nousee huikeisiin summiin.

Miksi kannattaisi: Ihmiset, jotka hehkuttavat matkoja Bhutaniin kuuluvat yleensä toiseen seuraavista ryhmistä. Joko heihin, jotka pitävät isoista Himalajan vuorista tai heihin, jotka haluavat kokea kulttuurin, joka on säilynyt koskemattomana eristyksissä muusta maailmassa.

14. Guinea-Bissau

Turisteja vuodessa: 30 000

Miksi ei: Guinea-Bissau, niin kuin suuri osa muutakin Länsi-Afrikkaa, kärsii hengenvaarallisista levottomuuksista. Köyhyys on myös läsnä kaikkialla, ja maassa liikkuminen on haastavaa.

Miksi kannattasi: Täältä löytyy myös upea Bijagosen saaristo, mistä on upeita saaria helmenvalkoisella hiekalla. Jos tilanne maassa olisi turvallisempi, tämä voisi olla seuraava hitti saarimatkustajien keskuudessa.

15. Mauritania

Turisteja vuodessa: 30 000

Miksi ei: Vieressä olevista turistirikkaammista maista Marokosta ja Senegalista on liian pitkä matka tänne, jotta turisteja eksyisi paikanpäälle. Täältä puuttuu myös moni turistien arvostamista asioista. Esimerkiksi pankkiautomaatteja et tule täältä löytämään.

Miksi kannattaisi: Saharan hiekka kohtaa Atlantin valtameren sen verran upeasti, että paikan luulisi olevan jo täynnä hotelleja.

Lähde Travel.uk.msn.com

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat