Kaipaatko hemmottelua? Täällä vietät laadukkaan kylpyläloman

Suuntaa Saksaan, mikäli mielit mieltä ja kehoa hellivälle lomalle! Saksan Matkailutoimiston markkinointi- ja myyntitoimiston johtaja Marjaana Saurila kertoo, mitkä ovat Saksan kiinnostavimmat wellness-kohteet.

– Saksasta saa hyviä terveyshoitoja, mutta myös kokonaisvaltaisia wellness-hoitoja, Saksan Matkailutoimiston markkinointi- ja myyntitoimiston johtaja Marjaana Saurila kertoo.

Saurilan mukaan Saksan kylpyläkulttuuri on niin vanhaa ja perinteikästä, että taso on kova ja kylpyläpalveluissa huolenpito korkealaatuista.

Baden Baden

Klassisena kohteena Saurila suosittelee Baden Badenin kuuluisaa kylpyläkaupunkia.

– Baden Baden on Saksan iki-ihana kylpyläkohde, Saurila sanoo.

– Kaupunki perustettiin aikoinaan kuumien lähteiden luo. Kaupungin historia on pitkä: perustan kylpyläkaupungille loivat jo roomalaiset aikoinaan.

Baden Badenin kylpyläkaupunki sijaitsee eteläisessä Saksassa aivan Ranskan rajalla.

Lähin suurempi kaupunki on Stuttgart, mutta Suomesta kylpyläkaupunkiin pääsee myös lentämällä Frankfurtiin.

Bad Elster ja Bad Brambach

Itäisen Saksan alueella, aivan Tsekin rajalla sijaitsevat kylpylät Bad Elster ja Bad Brambach, jotka Saurilan mukaan ovat myös kokemisten arvoisia.

Kylpylät ovat perustettu 1800-luvulla ja toimivat vanhoissa raameissa, mutta ovat täysin modernisoituja. Alueen maaperä on turve- ja mutapitoista ja vesi rikkipitoista. Näitä käytetään hyväksi kylpylän hoidoissa.

– Kylpylät ovat tuttuja ehkä vanhemmille polville. Suosittelisinkin nyt myös nuorempien tutustuvan kylpylöihin, Saurila sanoo.

Suomesta kylpylöihin mielivä pääsee paikalle helpoiten Saksan Dresdenistä - tai vaikkapa lentämällä Tsekin Prahan kautta.

A-ROSA-kylpylät

Uudemman ajan kylpylöiden ystäviä Saurila suosittelee tutustumaan A-ROSA-kylpyläketjun palveluihin.

– Ketju tarjoaa todella tasokkaat tämän päivän kokonaisvaltaiset hoidot. Saatavilla on esimerkiksi hyvän mielen hoitoja, kahden hengen parihierontaa ja vaikkapa pilatesta, Saurila kertoo.

A-ROSA-kylpylähotelleja sijaitsee Saksassa useassa kohteessa. Esimerkkeinä Saurila mainitsee Berliinistä kaakkoon tunnin ajomatkan päässä olevan Scharmützelseen, pohjoisen Saksan Travemünden sekä Pohjanmeren saaren Syltin.

Talvikauden majoitushinnat A-ROSA-kylpylähotelleissa ovat alkaen 100 euroa henkilöltä. Hintaan kuuluu aamiainen sekä saunan ja spa-tilojen käyttö.

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Kuvat: ©DZT

Lue myös:

    Uusimmat