Hörhö, Hevonperse ja Terskanperä – Nämä ovat Suomen kummallisimmat paikannimet

Suomen kielen rikkaus ja värikkyys näkyy paikkakuntien nimistössä, joka suorastaan vilisee tuhmuuksia, tyhmyyksiä ja kenties vanhoja kansantotuuksia.

Suomen nimistö on paikoin vanhaa ja kansankielistä, ja syrjäseuduilla maantieteelliset nimet ovat kulkeneet perimätietona sukupolvelta toiselle.

Maanmittauslaitos aloitti sotien jälkeen 1940-luvulla suururakan maan 1600-luvulla käynnistyneen kartoituksen saattamiseksi ajantasalle. Kolutessaan korpimaita maanmittaajat törmäsivät mitä ihmeellisempiin ja siveettömimpiin paikannimiin, joista monia yritettiin Helsingin yliopistolla saattaa salonkikelpoisiksi – turhaan.

Kotimaan kartasto on yhä paikka paikoin poikkeuksellisen riemukasta ja jopa rietasta luettavaa. Millaisia mielikuvia herättävät esimerkiksi seuraavat seudut?

1. Alapää (Hippi, Nurmo)

2. Ala-Mulkku, Ylä-Mulkku (Vaala)

3. Annamarinhaara (Savo)

4. Halivaara (Polvelan ja Kaavin välillä)

5. Hassis (Keski-Pohjanmaa)

6. Hevonperse (Pudasjärvi-Kuusamo suunnalla)

7. Hevonvittu (Kuusamo)

8. Homeperseensuo (Haminan lähistollä)

9. Hörhö (Lieksa)

10. Iso-Melanen (Paltamo)

11. Isomulkku (Oulujärvi)

12. Iso-Paskaletto (saari Iin edustalla)

13. Iso Runkku ja Pikku Runkku (saaria Konnevedellä)

14. Jalanluiskahtamavaara (Inari)

15. Junttikylä (Pyhäsalmi)

16. Keskimulkku (Oulujärvi)

17. Kivesjärvi, -kylä, -lahti, -vaara (Paltamo)

18. Koirankyrpäoja (Salla)

19. Kusipää (Pomovaaran huippu Muoniosta itään)

20. Kullimaa (kohouma Ylitorniolla)

21. Kyrvänsyrjäntie (Kainuu)

22. Kökkö (maatila ja matkailuyritys Somerolla)

23. Mulkkujärvi (Pohjanmaa)

24. Mörkölinja (kaupunginosa Kouvolassa entisen Kuusankosken alueella)

25. Mössö (saari Kirkkonummella)

26. Nahkahousut (saari Lauttasaaren edustalla Helsingissä)

27. Naimajärvi (Jyväskylän ja Mikkelin välissä)

28. Neuvoton (kylä ja kaupunginosa Haminan Vehkalahdella)

29. Onpahanvaanlampi (Saarijärvi)

30. Pallivaha (Turun kaupunginosa)

31. Paskalampi (Espoo)

32. Paskatti (Somero)

33. Persehuokonen (suo Ylikiimingissä)

34. Pieru (Saarijärvi)

35. Pillunsilmä (Airisto)

36. Pissiniemi (Tornionjoen rannassa)

37. Puutteenperä (Vaala)

38. Pöljä (Siilinjärvi)

39. Ruustinnanpillu (Oulujärvi)

40. Siitinselkä (Varkaus)

41. Takalisto (Lapinlahti)

42. Takapajula (Neuvosenniemi)

43. Terskanperä (Pulkkila)

44. Tissinpohja (Savo)

45. Tussukoski, koski Kullaalla Ulvilassa

46. Umpimähkä, Oulunsalo

47. Varvi (tienviitta Raahessa)

48. Viheltävän vitun aapa (Sodankylä)

49. Votkaraitti (tie Tuupovaarassa)

50. Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä (suoalue Savukoskella Lapissa, on pisin suomenkielinen paikannimi.)


Hullunkurisia nimiä on koottu myös kirjaksi nimeltä Homeperseensuo ja muita matkailukohteita (Johnny Kniga).

Lähteet: Tampereen yliopisto, Wikipedia

Lue myös:

    Uusimmat