Asiantuntija: Suomalaiset virkamiehet vaikuttavat EU:ssa hyvin vähän

Brysselissä työskennellyt dosentti Jan-Peter Paul sanoo, että suomalaisten vaikutusvalta EU:ssa on minimaalinen.

– Vaikka Euroopan Unionissa työskentelee kohtalaisen paljon suomalaisia suhteessa maamme väkilukuun, poliittisessa päätöksenteossa he vaikuttavat hyvin vähän. Itse asiassa tällaisella tasolla suomalaiset johtajat tai yksiköiden päälliköt ovat laskettavissa yhden käden sormilla, Jan-Peter Paul sanoo.

Paul kertoo, että merkittävä osa suomalaisista EU:n virkamiehistä työskentelee kielihuollon sekä yleis- ja taloushallinnon tehtävissä.

Minkä takia suomalaiset eivät pääse merkittäville paikoille?

– Suomalaiset eivät ole kovin vahvoja asioiden "junailussa" ja keskustelun käymisessä monilla kielillä.

– Meidät koetaan kuitenkin tunnollisiksi, rehellisiksi ja osaaviksi. Siksi meitä otetaan mielellään hallinnon tehtäviin nimenomaan valvonta- ja toteutustasoille, Paul sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat