Valmentajalegenda Tuominen: Lasten urheiluharrastusten kallistuminen suuri ongelma

Kokemuksella urheilusta: Kalevi Tuominen 23:05

Studio55.fi -ohjelmassa vieraillut urheiluvaikuttaja Kalevi Tuominen on huolissaan lasten urheiluharrastusten kallistumisesta.

Valtion liikuntaneuvoston hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan lasten urheiluharrastusten hinta on jopa kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa.

– Se on suuri ongelma, kuinka saadaan vähävaraisempien perheiden lapsille mahdollisuus menestyä urheilussa. Jotain pitäisi keksiä, sanoo entinen urheilija ja valmentaja Kalevi Tuominen.

Yli 20 vuoden ajan Suomen olympiakomitean päävalmentajana toiminut Tuominen uskoo, että Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven Sotshin olympialaisissa voittamalla kultamitalilla on valtava merkitys suomalaiselle urheilulle.

– Todennäköisesti sitä ei vielä ole ymmärretty, mikä valtava merkitys tällä saavutuksella oli. Ei pelkästään näille kahdelle huippuhiihtäjälle, vaan yleensä suomalaiselle huippu-urheilulle. Sillä on valtava merkitys kuinka paljon tämä voitto ruokkii (motivaatiota) nuorten kavereiden päässä, sanoo Tuominen.

Niskanen on kotoisin Oulusta ja Jauhojärvi Ylitorniosta. Tuomisen mukaan valtaosa kestävyyslajien urheilijoista tulee suurten asutuskeskusten ulkopuolelta.

– Kovin montaa huippuhiihtäjää, kestävyysjuoksijaa tai suunnistajaa ei löydy mistään kaupunkimiljööstä. Kaukana asutuskeskuksista nuorilla vesseleillä on kova sosiaalinen tarve pyrkiä huipulle. Yksi väylä on menestyä urheilussa, sanoo Tuominen.

Mitä Tuominen kertoo omasta valmennustyylistään, ja millaisia muistoja Tuomisella on vuonna 1972 järjestetyistä Münchenin kesäolympialaisista? Katso Tuomisen haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat