Virpin ja Veikon seksielämä räiskyy 37 vuoden jälkeenkin – "Jos toinen haluaa, toinen ei koskaan kieltäydy"

Veikon kanssa vuosikymmeniä yhdessä ollut Virpi* kertoo, kuinka eroottinen kipinä pidetään yllä pitkässä suhteessa. Kumppanit eivät kieltäydy koskaan seksistä, jos toinen sitä haluaa. Vetovoima on säilynyt rypyistä ja kiloista huolimatta.

– Meillä ei teeskennellä päänsärkyä! Jos Veikko* haluaa seksiä, niin minä olen siihen valmis. Ja jos minä haluan seksiä, niin Veikko on siihen valmis. Toisen toiveet otetaan aina huomioon, vaikka itseä ei niin hirveästi haluttaisikaan. Hyvin harvoin on tullut todella kainosti ehdotettua, että jos nyt siirrettäisiin vähän, Virpi sanoo.

Virpi ja Veikko ovat olleet yhdessä 37 vuotta. Virpi on 59- ja Veikko 66-vuotias. Yhteisiä lapsia heillä ei ole, mutta Virpin kolme aikaisemmasta avioliitosta syntynyttä lasta ovat pyörineet kuvioissa mukana alusta asti.

– Aikaa seksiin löytyy aina, jos niin haluaa. Sitä varten herätään vaikka keskellä yötä.

Rakkautta salaman iskusta

Pari tapasi vuonna 1975 tansseissa. Virpi oli päättänyt jo 12-vuotiaana tyttönä, että hän haluaa itselleen miehen, joka on isosta laumasta kaikkein ujoin ja hiljaisin.

– Se unelma säilyi, vaikka teiniavioliitto oli, mitä oli, Virpi kertoo.

– Kun sitten näin Veikon suuren poikaporukan takarivissä, se sykähti kerralla kuin salaman isku. Tiesin, että tuossa se on – ei kukaan muu.

Veikko haki Virpiä tanssimaan.

– Tunsin välittömästi vetoa Veikkoon. Hän oli suloisen ja huomattavasti itseään nuoremman näköinen. Hän sen sijaan kiinnitti minussa ensimmäisenä huomionsa leuassani olleeseen rupeen, Virpi nauraa.

Seksiä harrastettiin jo toisella tapaamisella. Varsinainen seurustelu alkoi vuoden päästä.

– Kun menimme kotiini, sanoin, etten asu täällä kyllä yksin – minulla on kolme poikaa. Veikko totesi siihen vain, että "sattuuhan sitä". Se oli sillä keskusteltu.

Lähes rysän päältä kiinni

Virpin ja Veikon seksielämä on aina ollut hyvin vilkasta.

– Nuorempina saatoimme rakastella viisikin kertaa yössä. Se oli joutuisaa hommaa, ja olimme nuoria ja nättejä. Nyt olemme vain nuoria, Virpi vitsailee.

– Kerran jäimme lämpimänä kesäpäivänä mökin pihalla melkein rysän päältä kiinni. Se oli todella hilkulla. Veikon vanhempien pihasaunassakin meni kerran pitkään – appivanhemmat huomauttivat, ettei Veikko ollut aikaisemmin niin kauan saunassa viihtynyt.

Erityisiä vippaskonsteja pari ei ole seksielämässään juuri hyödyntänyt.

– Hieromasauva on ollut käytössä, mutta paras virike meille on puhuminen.

Virpi ja Veikko eivät ole kokeneet seksielämässään vaikeita aikoja.

– Kaikki huolet ovat liittyneet muuhun kuin itse suhteeseen, kuten työhön ja lapsiin.

Pidempiä kuivia kausia on kyllä ollut.

– Kaikkein pisimpään olimme harrastamatta seksiä viime keväänä, kun minä sain aivotärähdyksen ja Veikko mursi kylkiluunsa. Silloin väliä oli toista kuukautta. Tosin tuolloinkin halittiin ja jaettiin muuten läheisyyttä.

– Tällä hetkellä harrastamme seksiä muutaman kerran kuukaudessa. Välillä saattaa mennä pari viikkoa ilman, mutta hellyyttä on silti joka päivä.

Ei koskaan pelkkää seksiä

Eikö pari ole koskaan jumiutunut rutiineihin?

– Totta kai. Sehän on ihan selvä asia. Aina ei ole voimia hakea vaihtelua. Sen huomasi varsinkin, kun oli vielä työelämässä ja lapset pieniä.

– Kyllä meillä on hyvin paljon ihan "tavallisen pariskunnan seksiä". Mutta siinä on aina niin hirvittävästi muutakin tunnetta mukana, ettei se loppujen lopuksi koskaan ole pelkkää seksiä vaan myös rakkautta ja läheisyyttä.

Virpi kehuu miehensä rakastajan taitoja.

– Veikko on aina ottanut minut huomioon naisena. Se on minusta hirveän kiihottavaa. Tykkään tyydyttäytyä kunnolla ennen yhdyntää. Veikko huolehtii, että saan vaikka kymmenen orgasmia, jos niin haluan, Virpi sanoo.

– Toisaalta minä pidän tietenkin myös huolen siitä, että Veikko saa.

Yhtäaikaiset orgasmit ovat Virpistä kaikkein parhaimpia.

– Nuoruusvuosina ne useimmiten saavutettiinkin.

Vetovoima tallella

Vuosien mukana tulleet kilot ja rypyt eivät ole vaikuttaneet parin toisiinsa tuntemaan vetovoimaan.

– Viehätymme toisistamme edelleen täysin. Kun minun liikuntakykyni huonontui sairauksien takia, lihoin 30 kiloa. Edes silloin Veikko ei kertaakaan sanonut, että "ei kiinnosta, kun sinulla on nuo läskit".

Nyt Virpi on jo palannut entisiin mittoihinsa.

– Vaikka en lihavampana tuntenutkaan itseäni vähemmän naiselliseksi, laihduttuani huomasin, että ehkä jollain alitajunnan tasolla olin sittenkin ollut tyytymätön itseeni.

Veikon paino on pysynyt aina suurin piirtein samoissa lukemissa.

– Ehkä se jonkin verran on noussut sen takia, että minä laitan hyvää ruokaa, jolle Veikko on perso. Mutta saahan sitä nyt pikkuisen pullukka olla, jotta näkee, että vaimon ruoat maistuvat, Virpi sanoo.

– Seksin harrastamista aiomme jatkaa niin kauan kuin meissä vain henki pihisee.

* Haastateltavien nimet muutettu.

Juttu on julkaistu alun perin lokakuussa 2012.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat