VIDEO: Ikiliikkuja-hankkeella iloa ikääntyvien arkeen

Ikiliike-hanke 17:55

Studio55.fi-lähetyksessä vierailivat Voimisteluliiton harrastevoimistelun päällikkö Helena Collin sekä Ikiliikkuja-hankkeen palveluiden käyttäjät Leena Koivu ja Risto Mätäsjärvi. He kertoivat, että liikunnan hyödyt näkyvät kasvavana seurallisuutena ja käytännön toimintojen helpottumisena.

Voimisteluliiton harrastevoimistelun päällikkö Helena Collin kertoo, että Ikiliikkuja-hankkeessa lisätään osaamista voimisteluseuroissa vanhempien harrastajien huomioimiseen. Collin sanoo, että ikääntyneellä liikunnan terveysvaikutteet näkyvät lihaskunnossa, tasapainossa, vetreydessä ja myös yhteisöllisyydessä.

– Sellaista viestiä tulee, että se (jumppatunti) on viikon tärkein tapahtuma. Ollaan eläkkeellä ja se on viikon tähtihetki siellä arjen keskellä. Siellä voidaan puhua monenlaisista asioista, ei pelkästään liikunnasta, Collin kertoo.

– Se on aika veikeää, että kun ryhmä kokoontuu ensimmäiset pari kertaa, niin siinä kyräillään toisiaan. Sitten kun muutaman kerran on käynyt, niin jutellaan kauheasti kaikista asioista, sanoo harrastaja Risto Mätäsjärvi.

Mätäsjärvi ei harrastanut liikuntaa 15 vuoteen jalan hermostoon vaikuttaneen työtapaturman jälkeen. Nyt hän käy jumppaamassa kaksi kertaa viikossa vaimonsa kanssa.

Myös Leena Koivulla oli 20 vuoden tauko liikunnan harrastamisesta. Hän aloitti liikkumisen tyttäriensä rohkaisemana. Hän käy asahi-tunnilla kerran viikossa siskonsa kanssa. Koivu kertoo, että kynnys lähteä liikkumaan oli korkea. Edelleenkin tulee vastaan niitä päiviä, jolloin tekisi mieli jäädä kotiin.

– Sisko soittaa ovikelloa, että ”nyt mennään”, Koivu naurahtaa.

Mätäsjärvi ja Koivu kertovat, että liikunnan hyödyt näkyvät henkisen puolen lisäksi konkreettisissa asioissa: Mätäsjärvi kertoo saavansa sukat jalkaan paremmin, Koivu taas nousee rappusia ilman kaiteen tukea.

Ikiliike-hankkeessa halutaan lisätä voimisteluseurojen osaamista ikääntyvien liikkujien suhteen. Kohderyhmien löytämisessä on aluksi ollut haasteita, mutta kun harrastajat ovat löytyneet, ovat ryhmät kasvaneet nopeasti isoiksi. Ikiliikkuja-toimintaa järjestää 37 Voimisteluliiton voimisteluseuraa. Collin rohkaisee jokaista vanhempaa lähtemään mukaan.

– Rakastaa itseään niin paljon, että lähtee liikkeelle ja voimistelemaan. Siitä on hyötyä kaikissa elämänvaiheissa, mutta erityisesti silloin kun on yli 60-vuotias, Collin sanoo.

Mitä muuta kuuluu Ikiliike-hankkeeseen? Millaisia erilaisia jumppia on tarjolla? Kuinka paljon harrastaminen maksaa? Katso lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat