Vanhanakin kannattaa opiskella – Lue miksi!

Koulutussuunnittelija Sanna Saari-Salomeri Ikäihmisten yliopistosta kertoo, mikä ajaa ikääntyneitä takaisin koulun penkille – ja miksi se kannattaa.

Koulutussuunnittelija Sanna Saari-Salomeri Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopistosta sanoo monia Ikäihmisten yliopiston opiskelijoita motivoivan kiinnostus ja halu pysyä ajan tasalla. Opiskelu mahdollistaa myös pääsyn ”pintaa syvemmälle”.

– Tärkein syy opiskeluun on varmasti tiedonjano ja halu oppia uutta, ja uteliaisuus ja halu pysyä mukana maailman muutoksessa. Opiskelu saattaa olla monelle myös sosiaalinen tapahtuma, jolloin voi tavata muita samanhenkisiä.

Joillekin opiskelijoille tärkeää voi olla jokin tietty tavoite, mutta pääasiassa ikäihmiset opiskelevat omaksi ilokseen.

– Moni sanoo, kuinka ihanaa on opiskella eläkeiässä, kun ei tarvitse enää suorittaa tai tenttiä, ja voi opiskella täysin omaksi iloksi.

Saari-Salomeri kannattaakin ikäihmisten opiskelua ja siitä seuraavaa aktiivisuutta.

– Oppimiskyky säilyy ihmisellä läpi eliniän, ellei tule sairautta joka sen vie. Sen ylläpitäminen esimerkiksi opiskelun, oppimisen ja sosiaalisin keinoin on hyvin tärkeää vireän toimintakyvyn ja muistisairauksien ehkäisemisen näkökulmasta. Mielestäni ikäihmisten opiskelua pitäisi nostaa enemmän esille, Saari-Salomeri sanoo.

– Uskon, että kiinnostus elinikäiseen oppimiseen tulee lisääntymään ihan lähitulevaisuudessa. Nykyään on myös varmasti runsaammin mahdollisuuksia kuin vaikkapa 80-luvulla.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Lue myös:

    Uusimmat