Tuntuuko anteeksipyytäminen vaikealta? Näin teet siitä helpompaa

Opi myöntämään oma osuutesi riidoissa ja pyytämään anteeksi aidolla ja merkityksellisellä tavalla. Canadian Living -sivusto listasi viisi vinkkiä fiksumpaan anteeksipyyntöön.

Parhaatkaan suhteet eivät välty erimielisyyksiltä. Hyvä uutinen on, että oikein käsiteltyinä väärinymmärrykset ja erimielisyydet saadaan usein ratkaisua yksinkertaisella anteeksipyynnöllä. Ennen kuin istut keskustelemaan kasvotusten asiasta, mieti anteeksipyyntösi tapaa.

Kanadalaisen psykologi Patricia Dorisin mukaan yksinkertainen ja vilpitön anteeksipyyntö on paras ratkaisu. 

Pääse yli häpeästä

Kumppanin lähestyminen ja omien virheiden myöntäminen vaatii rohkeutta. Anteeksipyyntö pistää sinut haavoittuvaan asemaan, joten helposti lykkäät asiaa. Älä anna häpeän tunteiden estää sinua saamasta asioita pois sydämeltäsi.

– Kun häpeämme, emme halua mitään niin paljon kuin unohtaa tai vältellä häpeän tunnetta aiheuttavaa asiaa. Anteeksi pyytäminen saattaa avata keskustelun hävettävästä asiasta. On tärkeää ymmärtää, että oli asia kuinka hävettävä hyvänsä, sen vältteleminen ei saa sitä katoamaan, sanoo Doris.

Ole rehellinen ja puhu suoraan sydämestäsi

Jos olet todella pahoillasi, näytä tunteesi puhumalla asiasta. Jos mietit liikaa, mitä puolisosi haluaa kuulla, anteeksipyyntösi ei ole niin rehellinen.

– Tehokkaimmissa anteeksipyynnöissä vastaanottaja ymmärtää ja uskoo viestin. Mitä monimutkaisempi, ympäripyöreämpi tai hienovaraisempi anteeksipyyntö on, sitä helpompaa vastaanottajan on joko ymmärtää väärin tai olla uskomatta anteeksipyytäjää.

Omaksu positiivinen kehonkieli

Jopa ennen kuin avaat suusi, kehonkielesi kertoo paljon. Koeta välttää puolustelevaa kehonkieltä, kuten ristittyjä käsivarsia ja jäykkiä hartioita sekä nykiviä liikkeitä, sillä ne saavat sinut vaikuttamaan poissaolevalta.

Etenkin silmiin katsomalla pääsee yleensä pitkälle.

– Sanonnassa ”silmät ovat sielun peili” on todellakin perää. Silmiin katsominen on ihmisille tärkeä ja luontainen tapa kommunikoida, joten ole rohkea ja katso anteeksipyytäessäsi toista silmiin, sanoo Doris.

Silmiin katsomisella viestität, että todella tarkoitat sanomaasi.

Älä puolustele

Anteeksipyyntösi ydin on korjata asiat, ei aloittaa uutta riitaa. Älä siis puolustele tekojasi.

– Pyytäessämme anteeksi alamme usein samalla puolustella itseämme. Toimivan anteeksipyynnön perään ei kuulu sanoa ”mutta”. Esimerkiksi ”Olen pahoillani, mutta sinun ei olisi pitänyt sanoa tätä tai tuota”, sanoo Doris.

– Vaikka itselleen selittely onkin houkuttelevaa, olet paljon vaikuttavampi suhteesi korjaamisessa – joka on anteeksipyyntösi tarkoitus –, kun anteeksipyyntösi ei sisällä suojautumista ja syyttelyä, hän selittää.

Tee suunnitelma päästäksesi aiheesta yli

Anteeksipyyntö auttaa suhdettasi jatkumaan, mutta muista, ettei se kuitenkaan peru tekojasi.

– Anteeksianto ei merkitse unohtamista. Anteeksipyynnön jälkeen haluamme usein viedä mielenkiinnon asioihin, jotka lisäävät positiivisuutta ja luottamusta suhteessa, Doris sanoo.

Kun olet pyytänyt anteeksi, keskustelkaa kuinka voitte päästä asian yli ja jatkaa yhteistä tulevaisuutta. Kysy kumppaniltasi, mitä hän tarvitsee sinulta ja tehkää yhteinen suunnitelma. Se voi olla niinkin yksinkertaista, kuin sopimus siitä, että puhutte säännöllisemmin tunteistanne.

Kaikki tekevät virheitä. Niiden käsittely voi olla hankalaa, mutta sillä kunnioitat suhdettanne ja varmistat, että suhteenne voi tulevaisuudessakin hyvin.

– Kehotan aina ihmisiä ajattelemaan anteeksipyyntöä elintärkeiden taitojen harjoituksena, joiden avulla he voivat säilyttää ja korjata suhteitaan, Doris sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat