Tunnetut muusikot kertovat: Syyllistin itseäni läheisen kuolemasta

Lohtua musiikista kuoleman kohdatessa 26:00

Muusikot Sauli Tiilikainen ja Petri Laaksonen ovat molemmat menettäneet läheisensä. Surutyössä on auttanut paitsi ajan kuluminen, myös asian käsittely musiikin avulla.

Studio55.fi-lähetyksessä vierailleet oopperalaulaja Sauli Tiilikainen ja laulaja-lauluntekijä Petri Laaksonen ovat molemmat menettäneet läheisiään. Tiilikaisen tytär teki itsemurhan 32-vuotiaana ja Laaksosen äiti ja veli menehtyivät vuoden sisään.

Molemmat kertovat syyllistäneensä alkuun itseään.

– Syyllistin ensin häntä ja sitten itseäni. Että miksi en hoksannut enkä ymmärtänyt, Tiilikainen sanoi lähetyksessä.

– Koen myös syyllisyyttä siitä, että en osannut auttaa veljeäni vaikka olisin halunnut, Laaksonen sanoo.

Tiilikaisen mukaan syyllisyys helpottaa ajan kanssa.

– Syyllisyydentunne helpottaa, kun rupeaa miettimään niitä mahdollisuuksia, joita tilanteessa oli. Mutta suru on pitkäaikaista ja syvää.

Molemmat muusikot ovat käsitelleet menetyksiään musiikin kautta. Tiilikainen sävelsi tyttärensä menetyksestä monologioopperan Oma vika. Laaksonen puolestaan julkaisi hiljattain levyn In Memoriam – Elät aina minussa, joka käsittelee läheisten menettämistä.

Laaksonen halusi säveltää uusia muistosävelmiä itsensä takia.

– Se oli osa surutyötäni ja haluan sillä kunnioittaa edesmennyttä äitiäni ja veljeäni. Tein levyn myös kaikille meille, jotka kaipaavat rakkaitaan, Laaksonen kertoo.

Voiko läheisen menettämisen surusta päästä koskaan yli? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat