Tosielämän "Neiti Marple": Eläkeläisrouva jäljitti internetissä toimineen rikollisen

Etelä-Englannissa asuva 66-vuotias entinen opettaja Celia Blay on saanut lisänimen neiti Marple. Vaatimatonta eläkeläisrouvaa nimitys nolostuttaa. Lisänimelle on kuitenkin syynsä.

Pienessä Maiden Bradley -kylässä aviomiehensä kanssa asuva Celia Blay törmäsi vuonna 2006 internetin chatissa etelä-amerikkalaiseen teinityttöön, joka kertoi tehneensä itsemurhasopimuksen Li Dao -nimisen minnesotalaisen sairaanhoitajan kanssa. Tyttö aikoi toteuttaa aikeensa vielä samana päivänä sovittuun aikaan.

Blay kauhistui tytöltä saamaansa viestiä ja alkoi selvittää, mistä itsemurhasopimuksessa oli kyse.

– Hän ei kuulostanut kovin varmalta siitä, että halusi itse toteuttaa aikeet, mutta korosti, ettei halunnut tuottaa pettymystä uudelle ystävälleen, Blay kertoi.

Blay sai selville kuuden muunkin sopineen itsemurhasta samalla nimimerkillä esiintyneen henkilön kanssa. Li Dao väitti olevansa parikymppinen kiinalais-amerikkalainen sairaanhoitaja, joka nyt halusi tehdä itsemurhan yhdessä muiden kanssa. Hän yllytti keskustelukumppaneitaan tappamaan itsensä web-kameran edessä ja antoi ihmisille yksityiskohtaisia neuvoja siitä, miten itsemurha tulisi toteuttaa.

Paljastus johti tuomioon

Sähköpostin avulla Blay pääsi yllyttäjän jäljille ja sai selville tämän henkilöllisyyden. Nimimerkin takaa paljastui keski-ikäinen minnesotalainen mies, Willian Melchert-Dinkel, jolla ei ollut aikomustakaan tappaa itseään. Blay selvitti miehen olleen yhteydessä ainakin 50 henkilöön chatin kautta.

– Tämä mies on kieroutunut. Hän halusi leikkiä jumalaa. Hän oli sympaattinen, mutta kertoi itsemurhan olevan ainoa mahdollinen ratkaisu, vaikka kyse olisi ollut vain keskustelukumppanin tavallisista teini-iän murheista, Blay totesi The Telegraph -lehdelle.

Blay sai käsiinsä miehen kuvan ja lähetti sen tietoineen FBI:lle. FBI ei kuitenkaan kiinnostunut jutusta. Vasta sähköposti Minnesotan paikallispoliisille sai viranomaiset heräämään. Poliisi pääsi pian Melchert-Dinkelin jäljille ja pidätti hänet.

Melchert tuomittiin kahdesta itsemurhan avustuksesta. Hänen saatiin selville olleen yhteydessä yli sataan henkilöön ja yrittäneen yllyttää heitä itsemurhaan.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Lähteet: telegraph.co.uk, dailymail.co.uk, bbc.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat