Teini-ikäisen vanhempi – huolestu näistä merkeistä

Kapinointi ja rajojen hakeminen kuuluvat teini-ikään.  Vanhempien voi olla hankalaa erottaa toisistaan normaali kapinointi ja käyttäytyminen, josta pitäisi huolestua. Tatjana Pajamäki Mannerheimin lastensuojeluliitosta sekä perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen kertovat milloin vanhemman hälytyskellojen pitäisi soida.

 

Teini on yksinäinen

– Jos teinillä ei ole lainkaan kavereita, on syytä huolestua. Kaverisuhteilla on hyvin tärkeä merkitys nuoren kehitykselle tässä vaiheessa elämää, sanoo Pajamäki.

Jokisen mukaan huolestuttavana voidaan pitää myös sitä, jos teinin ystäväpiiri muuttuu kokonaan äkillisesti.

 

Teini vahingoittaa itseään tai muita

– Huolestua voi myös silloin, jos nuoren kapinointi aiheuttaa vahingoittavaa toimintaa joko itseä tai muita kohtaan, kertoo Pajamäki

 

Pitkään jatkunut alakulo

Pitkään jatkunut alakulo on niin Pajamäen kuin Jokisen mukaan huolestuttava merkki. 

– Nuoren alakulo silloin tällöin on normaalia, mutta jos se jatkuu monta viikkoa putkeen, pitää vanhemman toimia, sanoo Pajamäki.

 

Unettomuus, hermostuneisuus

Jokinen toteaa, että jos lapsi on jatkuvasti hermostunut tai hänellä on esimerkiksi uniongelmia, kannattaa vanhemman selvittää oireiden syyt.

 

Koulusta lintsaus

Jokinen muistuttaa, että myös koulusta lintsaaminen voi olla myös merkki isoista ongelmista.

Lue myös:

    Uusimmat