Tee tuo esiin ruokien makuja viinin tavoin

Kun puheenaiheena on tee, Pirkko Arstilalla riittää mistä kertoa. Teen Ystävät ry:n perustajalle ja puheenjohtajalle tee on elämäntapa ja harrastus, josta oppii jatkuvasti lisää.

Pirkko Arstila hurahti teen maailmaan vuonna 2003. Innostuksen myötä vielä samana vuonna syntyi Teen ystävät ry, jonka imussa Arstila on sittemmin matkannut yhä syvemmälle teen kiehtovaan maailmaan.

Arstila puhuu mielellään teen nautinnollisuudesta − sekä ihanasta mausta että kauneudesta.

− Tee on mielestäni maailman visuaalisin juoma. Teen lehdet ovat äärettömän kauniita; toiset suuria kuin koivun lehdet, toiset pieniä, niittymäisempiä, Arstila kuvaa.

Arstila korostaa puhuvansa aidosta irtoteestä, ja vielä tarkemmin ottaen vähähapetetuista teelaaduista.

− Teepussissa teen visuaalisuus peittyy. Irtoteen myynti on lisääntynyt Suomessa, eli yhä useampi ihminen on aidosti kiinnostunut aidosta teestä, Arstila iloitsee.

Teenkeitto on taiteenlaji

Jos mukaan ei lasketa vihkiytyneitä harrastajia, monen käsitys teestä on melkoisen ahdas: kuumaa vettä kuppiin ja pussi perään.

Aidon teen keittäminen on huomattavasti monimutkaisempaa, mutta perehtyminen palkitaan viimeistään makuelämyksen myötä. Onnistuneen teen valmistuksessa on tärkeää tuntea haudutusajat ja veden lämpötila. Ei kiehuvaa vettä teen lehdille, kuuluu yksi tärkeimmistä neuvoista.

− Teen kanssa täytyy leikkiä ja lotrata; etenkin, kun kokeilee uutta laatua. Esimerkiksi vihreän teen kitkeryyttä voi säädellä lehtien määrää ja haudutusaikaa vähentämällä. Jokaisen pitää kokeilla, mikä on itselle mieluisin muoto, Arstila valottaa teenkeiton maailmaa.

Teen Ystävät ry:n puheenjohtajalta itseltään kului kolme vuotta ennen kuin hän oppi pitämään japanilaisesta teestä. Yks kaks makumaailma avautui, ja Arstila jäi koukkuun.

− Japanilaisten teenkeiton salaisuus on tarkkaan määritelty haudutusaika, Arstila tietää nyt.

Teetä viinin sijaan

Vihkiytyneen teenjuojan aamu käynnistyy isolla teekannullisella, josta riittää juotavaksi pitkin päivää. Arstila kutsuu myös mielellään ystäviä teenmaistajaisiin. Tällöin hän kantaa pöytään kolmea erilaista teelaatua.

Taakse ovat onneksi jäämässä ajat, jolloin ravintolassa teetä tilattaessa asiakkaan eteen kiikutetaan Liptonin musta pussi. Tasokkaimmista ravintoloista löytyy tänä päivänä jopa teemenuja.

Arstilan mukaan Helsingin upein teetarjoilu on ravintola Savoyssa.

− Tee tuo ruokien makuja esiin kuten viini, ja Savoyssa teetä kohdellaankin kuin viinejä. Jos olet alkoholiton, he suosittelevat, mikä teelaji sopii minkäkin ruuan kanssa.

Arstila kehuu myös teeliikkeiden alati kasvavaa tarjontaa.

− Helsinkiin on tullut paljon erikoisliikkeitä, joista saa fantastisia teelaatuja. Myös teekannujen tarjonta on monipuolistunut.

Pirkko Arstilalta ilmestyy huhtikuussa Teen ystävän kirja.

Kuvat: Lehtikuva ja Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat