Teatteri aktivoi muistisairaat: elämyksillä vanhojen tarinoiden äärelle

Teatteri Takomon vanhusten kanssa tehdyssä yleisötyössä eläydytään ja eletään hetkessä. Joskus eläytyminen vie vanhojen muistojen ja elämäntarinoiden äärelle. Yleisötyötä tehdään ryhmäkodeissa ja palvelukeskuksissa tiiviissä yhteistyössä hoitohenkilökunnan kanssa. Myös vanhusten läheiset ovat olleet mukana, niin osallistujina kuin katsojinakin.

– Aika nopeasti huomattiin, että kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on suuri. Sen tarve on ihmisellä vauvasta vaariin. Teatterin kautta voidaan tukea tätä tavoitetta, sanoo näyttelijä Susanna Mikkonen.

Mikkonen on Teatteri Takomon kolmivuotisen vanhustyön kehityshankkeen projektipäällikkö. Kehitysprojekti sijoittuu vuosille 2013–2015. Takomon vanhustyö on lähtenyt liikkeelle kymmenen vuotta sitten lukutuokioista. Asiantuntijatahona on toiminut Muistiliitto. Ensimmäiset kaksi vuotta Takomon vanhustyön kehityshanke on keskittynyt muistisairaisiin. Hankkeen viimeisenä vuotena yleisöpohjaa laajennetaan työskentelemällä erilaisissa ikääntyneiden asumiskeskuksissa.

Havahtumisia taiteen avulla

Keväällä kohderyhmänä oli Töölön monipuolisen palvelukeskuksen Ryhmäkoti Ruusu ja sen kymmenkunta muistisairasta asukasta. Työryhmä vietti Ruusussa paljon aikaa ja tutustui sen asukkaisiin ja henkilökuntaan. Teatteritaiteen keinoin pyrittiin luomaan tilanteita, joissa vanhukset aktivoituisivat.

– Teatterikerho lähtee läsnäolosta. Varataan aikaa ennen kuin tehdään harjoitteita asukkaiden kanssa, Mikkonen kertoo.

Jotta kaikki pääsevät mukaan, järjestetään ryhmäkodin yhteinen olohuone ympyrän muotoon. Osa iäkkäämmistä muistisairaista saattaa viettää paljon aikaa omissa maailmoissaan ja reagoida ympäröivään maailmaan harvakseltaan. Ympyrässä työskennellessä hän on heti läsnä, jos kesken teatteriharjoitteiden tulee havahtumisen hetki.

Aktivoinnin keino on soveltavaa tarinateatteria, jossa käytetään erilaisia musiikin ja teatterin harjoitteita. Erilaisia aisteja käytetään tarinoiden virittelyyn. Huoneen keskellä näyttelijät tekevät erilaisia improvisaatioita, joihin he osallistuttavat yleisöä.

Mikkonen kertoo hetkestä, jolloin näyttelijä oli esittänyt kalastavansa ja saavansa kalan. Hän kierrätti kalaa asukkaille ja kyseli mitä sille pitäisi tehdä. Yllättäen vanhuksilta oli tullut vyörynä kalareseptejä.

– He lähtevät eläytymään ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa, joka on valmis eläytymään tällaiseen hetkeen. Eläytymisen kautta saattaa nousta mielettömiä juttuja heidän elämistään, Mikkonen kertoo. 

Eläytymiseen tarvittavien asioiden ei tarvitse olla ihmeellisiä. Kalaretki tai pullan leipominen voivat herättää muistoja ja tarinoita. Hän kertoo, että vanhukset ovat onnellisia, kun pääsevät kertomaan juttuja.

Harjoitteilla ei tietenkään pyritä lisäämään ahdistusta, mutta toisinaan esille nousee myös kipeitä asioita. Yhteiset hetket pyritään kuitenkin aina päättämään hyvään.

Omaisille uskallusta lähteä leikkimään

Teatteri Takomon vanhustyön kehityshanke jatkuu vielä vuoden 2015 ajan. Rahoittajana hankkeessa on Helsingin kaupungin Kulttuurikeskus.

Viimeisenä toimintavuotena kymmenhenkinen työryhmä aikoo keskittyä ensin henkilökunnan kouluttamiseen. Koulutuksen jälkeen mennään suoraan kohderyhmän luo.

– Hoitohenkilökunta on se joka säilyy ja ylläpitää sitä mitä on tehty. Muuten projektit ryhmäkodeissa vain loppuisivat siihen kun me lähdetään pois, Mikkonen sanoo.

Kehityshanke on alusta alkaen pyrkinyt satsaamaan moniammatillisuuteen. Hoitohenkilökunta tuntee asukkaat parhaiten ja se tekee heidän roolistaan merkittävän. Harjoitteiden kautta henkilökunta on kokenut tutustuneensa asiakkaisiin syvemmin.

Työryhmä aikoo kirjoittaa kehityshankkeen päätteeksi oppaan omaisille ja hoitohenkilökunnalle. Oppaassa he sanoittavat omia kokemuksiaan hankkeen ajalta ja antavat myös vinkkejä, millaisia harjoitteita tehdä muistisairaan kanssa. Hankkeen ensimmäisestä vaiheen raportti on jo nyt luettavissa teatterin nettisivuilta.

Mikkonen kertoo esimerkin harjoitteesta, jonka läheinen voi tehdä muistisairaan kanssa. Harjoitteessa käytetään valokuvaa. Kuva voi olla vaikka muistisairaasta itsestään, mutta sillä ei ole niin väliä, sillä muistisairas ei välttämättä tunnista itseään.

Mikkonen ehdottaa, että sen sijaan että kysyisi kuka kuvassa on, kysyykin, että mitäköhän kuvan henkilö mahtaa ajatella? Millaisella mielellä hän on? Mihin hän on menossa? Mikkonen kehottaa läheisiä lähtemään mukaan mielikuvitteluun ja leikkiin. Mikkonen pohtii, että sen painottaminen, että ei se nyt noin mennyt, lisää vain ahdistusta.

– Jos vain pystyy laittamaan oman surunsa sivuun ja olemaan korjaamatta toisen virheitä kokoajan, ja lähtee vain mukaan leikkiin, voi saada ihanan kohtaamisen, Mikkonen sanoo. 

Kuva: Kai Widell