Tällaista tapausta et ikinä uskoisi Tove Janssonista!

Lukupiirin isäntä Stig-Björn Nyberg kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, mikä erikoinen Tove Janssonin kanssa koettu tapahtuma säilyy ikuisesti hänen muistoissaan.

Lukupiirin isäntä Stig-Björn "Nalle" Nyberg muistaa ikänsä, kun Tove Jansson tuli Akateemiseen kirjakauppaan kirjoittamaan omistuskirjoituksia. Myös Tuutikki eli Tuulikki Pietilä oli mukana.

Toven piti kirjoittaa vain puolisen tuntia, mutta hän istuikin paikallaan sulkemisaikaan asti. Hän oli pyytänyt, että pöydällä täytyy olla lasi vettä, johon on lisätty viskiä. Nybergin tehtävänä oli huolehtia, että lasi oli koko ajan täynnä.

– Kun viimeinen asiakas oli mennyt, Tove sanoi Tuulikille, että nyt lähdetään kotiin. Tove nousi ylös. Hento kun hän oli, oli kirjoittanut neljä ja puoli tuntia sekä juonut vettä viskillä, jalat eivät kestäneet, Nyberg kertoi.

Tuutikki totesi, että nyt Nalle otat Toven syliin. He tilasivat taksin, ja Nyberg kantoi Toven ulos Akateemisesta. Taksikuski sanoi, ettei ota kyytiin sairaita ihmisiä. Hän muutti kuitenkin mielensä kuullessaan, että kyseessä on Tove Jansson.

– Niin ajoimme Tuutikin kotiin. Kannoin häntä kuin nuorta morsianta yli kynnyksen. Tove totesi minulle: "Nalle, tule vielä yhdelle viskille", Nyberg muisteli.

Tuutikki sanoi, ettei Nalle tule viskille ollenkaan. Niin Nyberg kantoi Toven sänkyyn ja lähti kotiin.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mistä Laila Hirvisaari -palkinto on saanut alkunsa.

Lue myös:

    Uusimmat