Tähtien kintereille pyrkivän hengaajan pikaopas: Näin pääset alkuun

Julkisuuden henkilöiden piireihin käy kova tunku. Aiheesta Hengaajan käsikirjan yhdessä Arno Kotron kanssa työstänyt Jaakko Lyytinen kertoo, mistä hengaajaksi mielivän kannattaa aloittaa.

Suureen maailmaan verrattuna Suomi on hengaajan paratiisi. Piirit ovat pienemmät ja kotoisammat, ja tähtien lähelle on oikeasti mahdollisuus päästä.

Vauhtia Suomen julkkiselämään tuovat juuri nyt muun muassa lukuisat urheilijat, jotka viettävät lomaa synnyinmaassaan.

Mutta missä julkkiksia voi kohdata; etenkään, jos ei jaksa notkua illat läpeensä yökerhojen vip-ovien läheisyydessä? Jaakko Lyytinen kehottaa keskittymään suuriin kesätapahtumiin. Heinäkuussa esimerkiksi Pori on erinomainen paikka, sillä kaupungissa on Pori Jazzin lisäksi SuomiAreena, joka kokoaa paikalle poliitikot ja talouselämän vaikuttajat.

− Yksillä matkakuluilla näkee kulttuuriväkeä, artisteja, poliitikkoja ja talousväkeä, Lyytinen perustelee.

Kesän parhaat hengaustärpit

Kuhina käy kesän mittaan myös erilaisilla rockfestivaaleilla. Pelkästään niihin hengaajan ei tule silti jumittua. Juuri nyt kannattaa kääntää katse pois raskaasta sarjasta ja lähteä sen sijaan Savonlinnan Oopperajuhlille tai Kuhmon Kamarimusiikkijuhlille.

− Niissä on varsin epämuodollinen ilmapiiri, mikä edesauttaa hengaamista. Maailmantähdet ja suomalaiset kulttuurivaikuttajat ovat hyvin rennoissa tunnelmissa. Hengaajalle se on todellinen tilaisuus, Lyytinen vinkkaa.

Hengattavien kerma

Suomen julkkiskermaan lukeutuu pieni joukko tähtiä, joiden piireihin riittää vuodesta toiseen halukkaita. Yksi heistä on tarkkaan seurattu Kimi Räikkönen.

− Kimi on ollut siitä hyvä hengattava, että hänellä on oma hovi, jota hän on lennättänyt yksityisjetillä ympäriinsä. Jos on onnistunut aikanaan pääsemään Kimin lähipiiriin, hän on todellinen hengaajan lottovoitto.

Muista urheilijoista Lyytinen nostaa esiin kovassa nousussa olevat, seuraavat potentiaaliset NHL-supertähdet.

Muun muassa Mikael "ilmaveivi" Granlund on ollut viime kuukaudet kaikkien huulilla. Vaikka Granlundin supersuosio on vielä suhteellisen tuore ilmiö, Lyytinen ei kehota takertumaan häneen.

− Hän alkaa olla jo niin isoa staraa, että hengaajia on liikaa. Katse kakkosketjuun, poimi sieltä pelaajia, kuten Sami Lepistö.

− Rokkipuolella on tullut yllättäviä comebackeja, kuten Sielun Veljet, Lyytinen lisää potentiaalisten hengattavien listaan.

Kuvat: Lehtikuva ja Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat