Sari ui työkseen delfiinien kanssa

Vuonna 1994 Aamulehdessä oli ilmoitus: haetaan kahta delfiininhoitajaa. Tampereelle muuttanut Sari Järvisalo oli vasta valmistunut fysioterapeutiksi, mutta alan töitä oli tuolloin vaikea löytää.

– Ajattelin, että ei hitsi, tuotahan minä haen! Olen aina viihtynyt eläinten kanssa erittäin hyvin ja omistanut oman hevosenkin, Sari kertoo.

400 hakijasta kaksi valittiin tehtävään. Sari oli heistä toinen.

– En minä lapsena tiennyt, että minusta tulee delfiininkouluttaja. En ollut koskaan edes käynyt katsomassa Särkänniemen delfinaarion esityksiä. Mutta en hetkeäkään kadu suuntaa, johon ajauduin. Eläinten hoitaminen sopii minulle vielä ihmisten hoitamista paremmin.

Ei delfiininkouluttajakoulua

Särkänniemen delfinaariossa on nykyään yhdeksän delfiininkouluttajaa, joista kaksi viime vuonna aloittanutta vasta harjoittelevat. Uusia työntekijöitä palkataan harvoin.

– Mitään delfiininkouluttajakoulua ei ole olemassa. Meillä kaikilla on erilaiset taustat. Yleisesti ottaen voi tietysti sanoa, että töihin hakevalta toivotaan jonkinlaista eläinkokemusta. Ammatin alkuvaiheessa on hyötyä varsinkin siitä, että on ollut tekemisissä isojen eläinten kanssa.

– Hyvä uimataito on välttämätön. Ja koska esitykset ovat osa tätä työtä, esiintymiskyvystäkin on hyötyä. Kun katsomossa on tuhat ihmistä, verhoista pitää vaan tulla näyttämölle, Sari sanoo.

Englannin kielen osaaminen on niin ikään tärkeää, sillä delfiininkouluttajien piirit ovat maailmanlaajuisesti pienet. Kaikki tieto jaetaan englanniksi.

– Tiiviissä tiimissä ryhmätyöskentelykykykin merkitsee paljon. Täällä ei voi sooloilla.

Sari arvioi, että delfiininkouluttajan työn oppii vuodessa–kahdessa.

– Aluksi opetellaan eläimen perushoitoa ja delfiiniyksilöiden tunnistamista toisistaan sekä seurataan niiden liikkeitä ja laumakäyttäytymistä. Kouluttajan saappaisiin ei pysty hyppäämään suoraan. Eikä delfiininkouluttaja edes ole koskaan valmis: osallistumme konferensseihin ja seminaareihin maailmalla ja käytämme yhdysvaltalaisia konsultteja pysyäksemme ajan tasalla alasta.

Huoltoa ja puhtaanapitoa

Sari tietää, että tavalliset ihmiset näkevät delfiininkouluttajan työstä vain glorian.

– Moni katsomossa istuva miettii, että "voi kun itsekin pääsisi uimaan delfiinien kanssa". Kyllä se on minunkin mielestäni tässä kaikkein mukavinta, Sari myöntää.

Työhön kuuluu silti paljon muutakin.

– Aamut alkavat kala-aterioiden punnitsemisella. Yhtenä päivänä saatetaan toimittaa kerrallaan noin 3000–5000 kiloa pakastettua kalaa. Ne kuljetetaan pakastimeen pumppukärryillä tai mies- tai naisvoimin paketti kerrallaan.

Delfiininkouluttajat myös siivoavat, tiskaavat ja huoltavat altaita.

– Tänäänkin kollegani oli sukellusvehkeissä putsaamassa altaan pohjaa. Myös altaiden reunoille muodostuvaa levää harjataan päivittäin pois käsivoimin, Sari kertoo.

Delfinaariossa on töissä vuoden jokaisena päivänä kahdesta neljään ihmistä.

– Työtä ei saa tehdä yksin, koska se tapahtuu allastiloissa.

Työajat vaihtelevat, mutta öisin paikalla ei tarvitse olla.

– Delfiinit nukkuvat suurin piirtein samanpituisia yöunia kuin ihmisetkin. Aamuyöllä ne saattavat olla aktiivisempia, mutta jos tulee aamukahdeksaan töihin, niin useimmiten täällä nukutaan. Puhelimitse joku toki päivystää aina vedenkäsittelyn takia.

Ei temppuja vaan tehtäviä

Päivittäisiin rutiineihin kuuluu myös delfiinien kouluttaminen. Ennen kuin sitä voi alkaa tehdä, pitää saavuttaa delfiinin luottamus.

– Se, kuinka nopeasti tämä tapahtuu, riippuu delfiinistä. Ne ovat yksilöitä, ja toiset lämpiävät hitaammin kuin toiset. Särkänniemen delfiineistä kaikkein hitaimmin lämpiävä on joukon vanhin, laumanjohtaja Veera.

Sari huomauttaa, että koulutettaessa he eivät puhu tempuista vaan tehtävistä.

– Pyrimme siihen, että jokainen delfiini opettelisi koko ajan muutamaa uutta tehtävää. Yhden tehtävän oppimiseen voi mennä kaksi viikkoa tai vaikka kaksi vuotta riippuen siitä, ketä ja mitä opetetaan.

– Joidenkin tehtävien tarkoitus on palvella eläinlääkinnällistä hoitoa. Esimerkiksi verinäytteen otto onnistuu jokaiselta Särkänniemen delfiiniltä niin, että eläin antaa pyrstön kouluttajan syliin.

Delfiinit varovat ihmistä vedessä

Sari ei keksi työstään juuri muita haittapuolia kuin sen, että kesällä ei lomailla: delfinaarion kiireisin sesonki kestää juhannuksesta elokuun puoleenväliin.

– Kädet kyllä haisevat. Vaikka kuinka pesisin niitä saippualla, niin mennessäni illalla kotiin lapset sanovat: "äiti, sun kädet haisee ihan kalalle!". Itse olen siihen tottunut.

Vaarallisena Sari ei työtään pidä, vaikka altaassa ihminen on delfiinien rinnalla "kuin etana".

– Delfiinit osaavat varoa vedessä. Vaikka ne välillä lähtevät hyvin vauhdikkaasti johonkin tehtävään, pyrstö ei koskaan osu ihmiseen. Veden liikkeen vieressä voi kyllä joskus tuntea.

– Kaikki on tietenkin mahdollista, koska delfiinit ovat isoja eläimiä. Kuuluu ammattitaitoomme, että mitään ei tapahdu. Hetkinä, jolloin laumassa on skismaa tai levotonta käyttäytymistä vaikka lisääntymisaikojen takia, emme mene uimaan delfiinien kanssa. Vaarallisinta täällä taitaa kuitenkin olla käveleminen altaan reunalla, sillä lattiat ovat tosi liukkaat.

Joutuuko Sari selittelemään ihmisille delfinaarioiden etiikkaa?

– Totta kai. Sellaisia eettis-moraalisia kysymyksiä kuin pitäisikö ihmisen ylipäänsä ottaa hoitoonsa eläimiä, on aina hyvä miettiä. Mutta kyllä nämä meidän viisi delfiiniä voivat Särkänniemessä oikein hyvin. Nykyään jo yli 60 prosenttia delfinaarioiden delfiineistä on myös syntynyt delfinaarioissa ja siten oikeastaan muodostanut oman kantansa.

Sarista delfiininkouluttajan työ on ollut juuri sellaista kuin hän kuvitteli.

– Olen tehnyt tätä kohta 20 vuotta. Siitä voi päätellä, kuinka hyvin viihdyn, Sari hymyilee.