Sairaalapappi tukee kuolemansairaita – näihin asioihin elämä kiteytyy

Millaisiin asioihin elämä kiteytyy, kun tietää kuolevansa? Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalapastori Marja-Leena Tahkola kuuntelee saattohoitopotilaita heidän viimeisinä hetkinään.

Näinkö tämä nyt meni? Siinä ihmetys, jota Marja-Leena Tahkola on todistanut saattohoito-osastolla työskennellessään.

– Monet saattohoitopotilaat surevat sitä, että elämä jää kesken. Heistä tuntuu tuskalliselta joutua jättämään tämä elämä. Olisi ollut vielä niin paljon tekemistä, Tahkola sanoo.

Ajatus siitä, että itseä ei enää ole, pelottaa.

– Kukapa nyt ei pelkäisi, kun ei voi olla varma, mitä kuolemasta seuraa. Usein pelätään myös itse kuoleman tapahtumaa ja siihen mahdollisesti liittyvää kipua, yksinäisyyttä tai tukehtumisen tunnetta. Ja onhan kuolema tuntematon. Monelle tuo lohtua Raamatun kuvaus siitä, miten taivaassa on ihanaa eikä kipua ja murhetta, mutta järjellisesti asiasta ei voi tietää.

Eikä sairaalapapiltakaan sellaista odoteta.

– Ihmiset eivät kaipaa sitä, että vastaisin suoraan kysymyksiin. He kaipaavat sitä, että uskallan istua viereen ja ottaa ne kysymykset vastaan. En voi ottaa toisen tuskaa, kipua ja kärsimystä pois, mutta voin olla läsnä. Yhdessä voimme sitten miettiä niitä tärkeitä kysymyksiä.

Että on joku, jolle kertoa

Ne, jotka eivät vielä ole liian kipeitä tai väsyneitä, käyvät sairaalapapin kanssa mielellään läpi omaa elämäänsä sekä suhdetta itseen, läheisiin ja Jumalaan.

– Se, että on joku, jolle kertoa, miten elämä on mennyt, näyttää olevan todella tärkeää, Tahkola sanoo.

Suuria menestyksiä kuolemansairaat muistelevat hyvin harvoin.

– Työsaavutukset ja taloudellinen menestyminen oikeastaan menettävät merkityksensä elämän lähetessä loppuaan.

– Jos ihmiset jotakin katuvat, niin yleensä sitä, etteivät he omasta mielestään ole olleet riittävän paljon läheistensä kanssa. Jos he saisivat elää elämänsä uudestaan, niin he tekisivät vähemmän töitä eivätkä kiinnittäisi niin paljon huomiota rahaan tai materiaan vaan antaisivat enemmän aikaa perheelle ja ystäville.

Joskus papilta kaivataan synninpäästöä.

– Kun ihminen tietää kuolevansa, pintaan nousee herkästi vanhoja tekemättömiä tai tehtyjä asioita. Kyseessä voi olla ihan mikä tahansa mieltä painamaan jäänyt rikkomus joko lähimmäistä tai Jumalaa kohtaan. Monesti ne ovat kymmeneen käskyyn liittyviä asioita.

– Jos pystyy sopeutumaan lähestyvään kuolemaan ja hyväksymään oman tilanteensa, niin silloin menneeseen elämäänkin voi suhtautua niin, että ”tällaista se oli ja tällaisia asioita siihen kuului, ja vaikka ehkä joitakin tekoja ottaisin pois, niin päivääkään en vaihtaisi”. On tavattoman koskettavaa saada olla mukana niissä hetkissä.

Elämänkohtaloihin ei totu

Tahkola on huomannut, että mitä lähempänä kuolema on, sitä yksinkertaisemmiksi asioiksi elämä kiteytyy.

– Jo se on suuri kiitollisuuden aihe, jos voi lääkkeiden avulla olla kivuton. Samaten jos joku käy katsomassa ja on seurana, niin siitä ollaan valtavan kiitollisia. Kiitollisuutta tunnetaan myös hyvästä hoidosta ja ruoasta, ihan elämän perusasioista.

Tottuuko sairaalapappi kuoleman läsnäoloon?

– Tottuu ja ei totu. Tämä työ on kyllä tehnyt todelliseksi sen, että kuolema on läsnä elämässä syntymästä lähtien. Sitä ei voi paeta eikä laittaa syrjään. Mutta yksilötasolla ihmisten elämänkohtaloihin ei totu, kyllä se aina koskettaa ja tuntuu pahaltakin.

– Vaikeimpia ovat lasten ja nuorten kuolemat. Tai jos toisen elämä jää ihmisen näkökulmasta aivan kesken: on opinnot menossa ja pieniä lapsia ja elämän pitäisi olla edessäpäin, mutta yhtäkkiä se päättyykin. Tai jos kuoleva on saman ikäinen tai muuten samanlaisessa elämäntilanteessa kuin itse on.

Jotta työtä jaksaa tehdä, kuolemaan on tavallaan pakko tottua.

– On paljon vanhoja ihmisiä, jotka odottavat ja toivovat, että pääsisivät jo pois. Heillä on takanaan pitkä elämä ja he ovat siihen valmiita. Heillä voi olla selkeä ajatus, että he menevät taivaaseen eikä heillä ole mitään hätää. Tällaisten ihmisten kohtaaminen vahvistaa sitä ajatusta, että kuolema on luonnollinen asia.

Tahkola kertoo olevansa työnsä ansiosta valmiimpi ajattelemaan myös sitä, millaisen henkisen perinnön hän itse haluaa jättää ja mistä tahtoo tulla muistetuksi, kun kuolee.

– Harva pysähtyy ajattelemaan kuolemaa, kun kaikki on ikään kuin hyvin ja on terve ja elämä pyörii ympärillä. Se on tuskallinen ajatus, jota ei oikeastaan uskalleta ajatella. Ehkä pelätään, että jos sitä miettii tai siitä puhuu, niin itsessä on jotain vikaa. Tai että jos sitä ajattelee, niin sitten se tuleekin. Kuolemasta on kuitenkin turvallista puhua missä elämänvaiheessa tahansa.

Kuva: Colourbox.com

Millaista on hyvä saattohoito?

Noin 15 000 suomalaista tarvitsee saattohoitoa vuosittain. Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen puhui aiheesta Studio55.fi-ohjelmassa tammikuussa 2014.

Millaista on hyvä saattohoito? 24:47

Lue myös:

    Uusimmat