Punastuminen voi paisua ongelmaksi

Kasvot muuttuvat helakanpunaisiksi ja hikiläikät kostuttavat kainalot. Satunnainen jännittäminen on normaalia. Jos oireilu alkaa haitata normaalia elämää, kyseessä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Siihen on saatavissa lääketieteellistä apua.

Ihminen punastuu, tajuaa asian ja ahdistuu. Tapahtumaketju ei itse asiassa mene näin, sanoo kirurgian dosentti Timo Telaranta.

− Potilas sanoo usein, että kaikki olisi kunnossa, jos punastelu loppuisi. Ongelman ydin on kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelko.

Telaranta tietää mistä puhuu. Hän on suorittanut 15 vuoden aikana kolmisentuhatta operaatiota, joita nimitetään sympaattiseksi salpaukseksi.

Operaation myötä punastumisoireet helpottavat valtaosalla potilaista huomattavasti. Punastumisesta ja häiritsevästä hikoilusta kärsivä on kuitenkin sitä ennen ehtinyt käydä läpi raskaan tien.

Oireet alkavat murrosiässä

Sosiaalisten tilanteiden pelko on yllättävän yleinen vaiva. Siitä kärsii 5-8 prosenttia väestöstä, Telarannan mukaan jopa enemmän.

Kyseessä on erityisesti nuorten ongelma. Heistä 50−60-prosenttia kärsii punastumisesta.

− Valtaosa pääsee oireista eroon tai oppii tulemaan toimeen niiden kanssa murrosiän jälkeen. Vajaa 10 prosenttia kuitenkin jää kärsimään vaivasta, Telaranta selvittää.

Poskien helottaminen on sosiaalisten tilanteiden ahdistuksen tärkein fyysinen oire. Myös hikoilu on jossain määrin yhteydessä siihen.

− Käsien hikoilu voi alkaa jo varhaislapsuudessa, sosiaalisten tilanteiden pelko sen sijaan vasta selvästi myöhemmin, Telaranta lisää.

Ongelmat kasaantuvat

Punastumiseen ja hikoiluun perehdyttäessä katse kääntyy joka tapauksessa lapsuuteen. Telaranta selvittää, että sosiaalisten tilanteiden pelon ja punastumisen taustalta löytyy yleensä tekijöitä kuten lapsuudenkodissa esiintynyt tiukka kuri, vanhempien alkoholismi, vaativa uskonnollinen ilmapiiri tai koulukiusaus.

− Jos taas kärsii kasvojen hikoilusta, taustalla on usein varhaislapsuuden häiriö, jossa jompikumpi vanhemmista ei ole halunnut tai hyväksynyt lasta.

Ongelmansa vuoksi hoitoon hakeutuvien keski-ikä on lähellä kolmeakymmentä vuotta. Valtaosa siis kärsii pitkään ennen kuin saa apua tilanteeseensa.

− Harva sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsinyt on pystynyt täysipainoiseen seurustelusuhteeseen, saatikka sitten perheen perustamiseen. Moni hakeutuu työhön, missä ei joudu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Myös opiskelu on vaikeaa, esimerkiksi esitelmien pitäminen, Telaranta kuvaa.

Leikkauksessa pienet riskit

Privatix Klinikka suorittaa satakunta sympaattista salpausta vuodessa. Toimenpiteet tehdään Helsingissä Eiran sairaalassa ja Tampereella Pihlajalinnan sairaalassa.

Operaatiossa rintaontelon takaseinämässä sijaitsevat sympaattiset hermostot eristetään metalliklipseillä, jolloin impulssin välitys estyy ja oireet saadaan kuriin.

− Kyseessä on päiväkirurginen toimenpide, joka tehdään kevyessä nukutuksessa ja kestää alle tunnin. Useimmat toipuvat seuraavana päivänä työkuntoon, Telaranta selvittää.

Sympaattisen salpauksen riskit ovat pienet. Yksi sivuvaikutus potilaan on hyvä tiedostaa: mitä pahempi alkutilanne on, sitä suurempi riski, että leikkauksen jälkeen vartalohikoilu lisääntyy.

− Toimenpide kuivaa kasvoja ja käsiä, jolloin hikoilu voi tulla voimakkaampana vartaloon. Se on ikään kuin vaihtokauppa oireista pääsemiseen.

Sivuvaikutukset lievittyvät, jos klipsit poistetaan mahdollisimman pikaisesti uudessa toimenpiteessä. 5 prosenttia potilaista haluaa poistattaa klipsit.

Valtava helpotus

Riski mahdollisesta vartalohikoilusta on useimpien potilaiden mielestä pieni ja yllätys sitä suurempi, kun alkuperäiset oireet helpottavat välittömästi leikkauksen jälkeen.

− Punastelu rauhoittuu ja kasvojen väri vaalenee selvästi. Tämä on ihmisille erittäin suuri helpotus, Telaranta tietää.

Punastelu vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti, ja siihen liittyy usein myös muiden ihmisten osalta asenneongelmia. Kirurgi mainitsee esimerkkinä poliisin, joka kävi hiljattain hänen vastaanotollaan.

− Hänelle muodostui uskottavuusongelmaksi pidättää tai sakottaa ihmisiä ja punastella samalla. Hän totesi, että punastelu muodostuu vielä esteeksi uralla etenemiselle.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat