Pertti Salovaara: En jaksa kuunnella sontaa

Kansanedustaja ja parhaana radioäänenä viidesti palkittu toimittaja Pertti Salovaara yrittää kerran kuussa kuunnella jonkin kaupallisen radiokanavan suosittua aamushow'ta, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään ja kääntämään kanavaa viimeistään toisen spiikin aikana.

− En jaksa kuunnella turhanpäiväistä paskanjauhantaa, vastaa Pertti Salovaara kysymykseen, kuunteleeko hän kaupallisia radiokanavia.

Salovaara oli 1990-luvulla yksi kuunnelluimmista radioäänistä. Uransa radiotoimittajana hän aloitti Ylen paikallisradiossa Oulussa. Kun Radio Mafia perustettiin vuonna 1990, hän muutti Helsinkiin tekemään ohjelmia ensimmäiselle valtakunnalliselle nuorisokanavalle.

− Meillä toimittajilla ei ollut oikeastaan mitään sääntöjä. Ei pitänyt noudattaa yhteistä linjaa, joten Radio Mafian ohjelmisto oli aikamoinen tilkkutäkki, Salovaara muistelee.

Viikko töitä yhtä ohjelmaa varten

Salovaara juonsi Mafiassa viiden vuoden ajan omaa nimeään kantavaa perjantai-illan show'ta. Pomon ohje ohjelman tekijälle oli, tee jotain puhelimen kanssa. Ohjelma oli suunnattu nuorille. Niinpä ohjelmassa käsiteltiin roisilla otteella nuoria kiinnostavia asioita, kuten seksiä ja hauskanpitoa. Olennainen teema oli kapinointi auktoriteetteja vastaan. Puhelintakin käytettiin, muun muassa pilapuheluihin.

Ohjelma saattoi kuulostaa siltä, että näppärä juontaja puhuu studiossa, mitä sylki suuhun tuo, mutta tosiasiassa kaikki oli suunniteltua.

− Tein viisi päivää töitä yhtä kahden tunnin mittaista ohjelmaa varten, Salovaara kertoo.

Hän toteaa, että sellaiseen ei nykypäivän kaupallisissa radioissa ole resursseja, ja sen kyllä huomaa ohjelmien laadussa. Toisaalta nykypäivän juontajien ei tarvitse käyttää aikaansa musiikin valitsemiseen, toisin kuin aikana ennen soittolistoja.

− Kuulostaa siltä, kun aamulähetysten juontajat menisivät studioon viisi minuuttia ennen ohjelman alkua ja alkaisivat vasta silloin miettiä, että mistähän sitä tänään puhuisi.

Toivomuslistalla laadukasta asiaviihdettä

Salovaara sanoo, että nykyisin radiotyöhön hakeutuu ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan, mitä he haluaisivat radiossa tehdä. Julkisuus kiehtoo monia, ja ajatellaan, että radiosta olisi helppo jatkaa televisioon.

− Julkkiksiksi pyrkivät nuoret tekevät radion sisällön huonommaksi, Salovaara harmittelee.

Mutta löytyy nykyradiosta helmiäkin.

Tuomas Enbuske on aivan loistava toimittaja, Salovaara kehuu.

Lopuksi Salovaara vakuuttaa, että hänen mielipiteensä nykypäivän kaupallisista kanavista eivät johdu siitä, että hän on nykyisin vakavamielinen aikuinen ja kansanedustaja.

− Samat vitsit, jotka naurattivat minua Salovaara-show'n aikaan, naurattavat minua edelleen.

Lue myös:

    Uusimmat