Oletko parisuhteen nalkuttaja? Kannattaisi kokeilla erilaista lähestymistapaa

Kuinka ratkoa arjen karikot ja erimielisyydet? 25:25

Psykologi Merita Petäjä kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, kuinka parisuhteen konfliktit tulisi kohdata.

– On tärkeää välillä uskaltaa ottaa asioita puheeksi. Paljon pahempaa on jättää ne käsittelemättä. Siitä voi aiheutua monenlaisia muita ongelmia, psykologi Merita Petäjä sanoo Studio55.fi-lähetyksessä.

Petäjä korostaa sitä, että konflikteja aiheuttavat asiat tulisi nostaa esiin myönteisellä tavalla.

– Myönteisellä tavalla voi pyytää niitä asioita mitä tarvitsee, ja arvostavalla tavalla puhua toisen kanssa. Jos lähdemme huutamiseen, syyttämiseen ja erilaiseen vallankäyttöön ja manipulointiin, niin sitten olemme aika liukuvalla katolla.

Esimerkiksi nalkuttaminen on Petäjän mukaan huono tapa lähestyä asioita.

– Nalkuttaminen on aika toivotonta, koska kyllä nalkuttava osapuoli on varmasti huomannut, että nalkutus ei johda mihinkään, kun mitään muutosta ei tapahdu. Kyllähän ihminen on sillä tavalla viisas, että jos hän oikeasti haluaa muutoksen, niin hän yrittää jotain muuta keinoa, kuin sitä, mitä on aikaisemmin kokeillut.

– Silloin voi miettiä, onko nalkutus sellaista vallankäyttöä, jolla halutaan jotakin muuta asiaa kuin sen ongelman korjaamista.

Miten riitojen kärjistymistä voi välttää? Miten konflikteja kannattaa sovitella? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat