Nerous iskee yhä myöhemmällä iällä – Nobel-palkitut entistä vanhempia

Ikääntyvien ihmisten asema ja hyödyllisyys työelämässä puhuttaa. Livescience.com kertoo verkkosivuillaan tutkimuksesta, joka puoltaa ikääntyvien antamaa panosta: Nobel-palkitut tieteelliset läpimurrot tehdään nykyään yhä myöhemmällä iällä.

Albert Einsteinin kerrotaan sanoneen, että ihminen, joka ei ole antanut omaa panostaan tieteelle 30 vuoden ikään mennessä, ei tule sitä koskaan antamaankaan. Einstein itse keksi suppean suhteellisuusteorian 26-vuotiaana.

Vuonna 2011 julkistetussa tutkimuksessa havaittiin, ettei Einsteinin väite enää pidä paikkaansa. Tutkijat vertailivat 525:tä vuosien 1901–2008 välillä myönnettyä fysiikan, kemian ja lääketieteen Nobelin palkintoa selvittääkseen, minkä ikäisenä työt oli tehty.

Suuret tieteelliset saavutukset ennen 30 vuoden ikää todella olivat yleisiä kaikilla kolmella tieteenalalla ennen vuotta 1905. Noin kaksi kolmasosaa tuolloisista palkinnon saajista oli tehnyt palkitun työnsä ennen 40 vuoden ikää, ja noin 20 prosenttia ennen 30 vuoden ikää.

Vuodesta 2000 alkaen merkittäviä töitä ei saatu lähes koskaan valmiiksi alle 30-vuotiaana millään mainituista aloista. Fysiikassa suuria saavutuksia teki 40 ikävuoteen mennessä enää vain 19 prosenttia palkituista – kemiassa ei juuri kukaan.

Enemmän aikaa oppimiseen

– Ikä, jossa tiedemiehet saavat aikaan merkittävää jälkeä, nousee koko ajan. Mielikuva kriittisiä läpimurtoja tekevästä, loistavasta nuoresta tieteilijästä on ainakin näillä kolmella tieteenalalla vanhentunut, tutkija Bruce Weinberg Ohion osavaltionyliopistosta kertoi LiveSciencelle.

Muutos saattaa johtua osittain siitä, että tiedemiehillä menee nykyään enemmän aikaa oppia kaikki se, mitä läpimurtojen tekemiseksi tulee tietää. 1900-luvun alussa suurimmalla osalla Nobel-palkinnon saajista oli tohtorin tutkinto 25 vuoden ikään mennessä. Vuosisadan lopulla lähes kukaan fysiikan tai kemian palkinnon saajista ei ollut valmistunut tohtoriksi niin aikaisin.

Käänne voi johtua myös läpimurtojen luonteesta. Nuorten tiedemiesten töiden palkitseminen lähti nousuun samaan aikaan kvanttimekaniikan kehityksen kanssa. Viimeistään 30-vuotiaana läpimurtonsa tehneiden osuus vuonna 1923 palkituista fyysikoista oli 31 prosenttia. Vuonna 1934 78 prosenttia teki parhaan työnsä 40 ikävuoteen mennessä. Alle 30- tai 40-vuotiaina palkittujen osuus laski koko vuosisadan.

– Nuoret fyysikot olivat 1900-luvun alussa osana teoreettisen tiedon vallankumousta. Kvanttimekaniikan kehityksen takia vanhemmat opit olivat heidän työssään vähemmän oleellisia. Saattaa olla, että nuoret tiedemiehet pärjäsivät paremmin osittain sen vuoksi, etteivät he koskaan oppineet vanhoja ajattelutapoja vaan pystyivät ajattelemaan uusilla tavoilla, Weinberg sanoi.

Siirtymä näkyy 1900-luvun alun fyysikkojen voimakkaana taipumuksena viitata tutkimuksissaan lähinnä tuoreeseen tietoon. Iäkkäämmät tiedemiehet eivät hyötyneet vanhojen oppien paremmasta hallinnasta, koska niitä ei tarvittu tieteenalalle tärkeiden asioiden edistämisessä.

Nykyään fyysikot siteeraavat aiempaa todennäköisemmin vanhempia tutkimuksia. Vanhemmat tiedemiehet saattavat siis hyötyä syvästä tietämyksestään.

Nobel 48-vuotiaana

Weinbergin mielestä ikääntymistrendi on hälyttävä, jos tiedettä pitää nuorten ihmisten riistana. Mutta jos ihmiset voivat olla tuotteliaita vanhetessaan, kuten tutkimus vihjaa, ongelma hälvenee.

Se, pitäisikö suurin osa tutkimustuesta suunnata vanhemmille vai nuoremmille työntekijöille, herättää paljon kiinnostusta.

– Yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten täytyy tieteellisten läpimurtojen saavuttamiseksi ennakoida, kenet kannattaa palkata ja keitä tukea. Kun tiedetään, milloin luovuus on huipussaan, tuota ennakointia voidaan toteuttaa valistuneemmin, tutkija Benjamin Jones kertoi LiveSciencelle.

Nykyään hyvin harva fyysikko tekee läpimurtonsa alle 30-vuotiaana.

– Einsteinin ja Paul Diracin kaltaiset ihmiset todella ajattelivat, että fysiikka kuuluu nuoremmille ihmisille. Näyttää siltä, että se oli verrattain totta heidän aikanaan, mutta nykyään keskivertofyysikko voittaa Nobel-palkintonsa 48-vuotiaana, Weinberg sanoi.

Lähde: Livescience.com

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat