Nämä asiat vaikuttavat ruokahaluusi eri iässä

Eilen söit järkevästi ja tänään taas vedit navan täyteen – kuulostaako tutulta? On tavallista, että ruokahalu vaihtelee päivittäin eivätkä päivät ole samanlaisia keskenään. Ruokahalu vaihtelee myös ikävaiheiden mukaan.

Näläntunne syntyykin usein eri tekijöiden, kuten hormonien, fyysisen aktiivisuuden, univajeen ja tunteiden, kuten stressin vaikutuksesta.

Vaikutukset kuitenkin muuttuvat usein iän myötä. Lue asiantuntijoiden kommentit ruokahalun muutoksista ihmisen elämän eri vuosikymmeninä. 

Kolmekymppisenä

Tällä vuosikymmenellä ruoka saattaa maittaa välillä todella hyvin tai sitten sitä ei tee mieli lainkaan, sanoo lääkäri Tasneem Bhatia Prevention.com-sivustolla. Stressihormoni kortisolilla on suuri vaikutus nälän tunteeseen, mutta myös hormonien luonnollisella vaihtelulla kuukautiskierron mukaan on oma vaikutuksensa.

Bhatian mukaan noin 35 ikävuoden paikkeilla puutteellisen ruokavalion vaikutukset voivat alkaa tuntua. Vitamiinien ja mineraalien puute voi johtaa mielitekoihin juuri tiettyjä ruokia kohtaan. 

Tällä vuosikymmenelläsi saatat myös syödä kahden edestä. Raskaus tietenkin kasvattaa ruokahalua jonkin verran, muttei ruokaa silti tarvitse syödä valtavia määriä, sanoo ravitsemusterapeutti Ngaire Hobbins Prevention.comille. Keho on taitava varmistamaan kasvavalle lapselle juuri tarpeellisen ravinnon, mutta se saattaa tarkoittaa, että äiti jää jostain paitsi. Jos olet raskaana ollessasi tavallista nälkäisempi, käytä ruokahalusi hyvään ravintoon. Syö ruokia, jotka sisältävät runsaasti kalsiumia, rautaa ja vitamiineja.

Nelikymppisenä

Iän myötä voi ilmetä todennäköisemmin ruoansulatusongelmia, mikä voi sotkea myös ruokahalua. Neljänkympin rajapyykin jälkeen myös fyysinen tahti voi hidastua, ja ruokahalu myös nousee tai laskee suhteessa aktiivisuuden tasoon.

Tällä vuosikymmenellä myös vastustuskyky insuliiniin voi alkaa kehittyä. Kun keho ei käytä insuliinia tehokkaasti, sokeri voi varastoitua vereen sen sijaan että varastoituisi soluihin. Jos solut eivät saa sokeriaan, eli energiaa, saattaa näläntunne olla suurempi. Erityisesti saatat kaivata nopeita hiilihydraatteja. Jos tulet insuliinille vastustuskykyiseksi, voi kylläisyyden havaitseminen olla vaikeampaa, Bhatia muistuttaa.  

Viisikymppisenä

Osalla naisista estrogeenitasojen lasku voi 50 vuoden iässä vaikuttaa hiilihydraattien tai sokerien himoitsemiseen – lähes samoin kuin insuliinin vastustuskyvyn noustessa. Tämä saattaa olla Bhatian mukaan monilla naisilla syynä keski-iän ylipainoon.

Hobbinsin mukaan tällä vuosikymmenellä naisten kehoon kertyykin yleensä lisäkiloja, mutta on mahdollista, että painonnousu on myös luonnollinen puolustusmekanismi mahdollisia tulevia terveysongelmia vastaan.

– Kehon rasvavarasto voi itseasiassa suojella vanhuuden hauraudelta, Hobbins sanoo Prevention.com-sivustolla.

Vaikka viisikymppinen nainen tuntisi olonsa nälkäisemmäksi, ei hän silti välttämättä syö enemmän. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan vaihdevuosi-ikäisten naisten ruokahalun noustessa heidän syömänsä ruoan määrä kuitenkin väheni. 

Kuusikymppisenä ja sen jälkeen

Kuten usein luullaan, vatsalaukku ei itseasiassa kutistu ikääntyessä. Vatsalaukun joustokyvyssä näyttäisi kuitenkin tapahtuvan vanhetessa muutoksia. Nämä muutokset voivat kertoa aivollesi että olet täynnä, vaikket ole.

Kuudenkympin paikkeilla painonhallinnassa voikin alkaa uusi vaihe: kuinka pitää paino tarpeeksi ylhäällä. Liian alhainen paino ikäihmisillä on yhdistetty suurempaan kaatumisriskiin, sairaalakäynteihin ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Jos olet hyvin hoikassa kunnossa, lisää aterioihin vähän lisää rasvaa kuten oliiviöljyä tai juustoja.  Painon nopea tippuminen voi yli 65-vuotiailla kieliä terveysongelmista, jolloin asian syy kannattaa tarkastaa lääkärissä.

Tässä iässä aloitetaan usein myös erilaisia lääkityksiä, jotka voivat vaikuttaa ruokahaluun. Jotkut saattavat muuttaa makuaistia tai kuivattaa suuta, jolloin ruoka ei enää maistu niin hyvältä. Jotkut lääkkeet saattavat hävittää ruokahalun kokonaan, Hobbins muistuttaa.

Ravinto sairastuttaa ja parantaa

Kirurgi Taija Sompin mukaan viljoista on löydetty monenlaisia sairastuttavia tekijöitä.

Ravinto sairastuttaa ja parantaa 11:19

Lue myös:

    Uusimmat