Monikulttuuristen perheiden liiton kouluttaja Tarja Niemi kertoo, mistä asioista monikulttuurisissa liitoissa useimmiten riidellään.
Uskonnolliset erot
Ollaan eri uskontokunnista, eikä ole puhuttu uskonnollisista eroista. Asia tulee esille vasta sitten, kun hankitaan lapsia. Riitaa syntyy siitä, mihin uskontokuntaan lapsi kasvatetaan.
Miehen ja naisen roolit
Miehen ja naisen rooleista ei välttämättä puhuta seurusteluaikana. Ongelmat alkavat vasta, kun muutetaan saman katon alle. Miehen odotukset vaimosta saattavat olla erilaiset kuin naisella.
Eri perhekäsitys
Yhteisöllisestä ja yksilöllisestä kulttuurista tulevilla voi olla eri näkemys siitä, ketä perheeseen kuuluu. Mies voi kutsua kotiin ison porukan vieraita, jotka voivat jäädä yökylään.
– Eikä siinä kysytä, milloin vieraat lähtevät, Niemi sanoo.
Rahan lähettäminen kotimaahan voi aiheuttaa kinaa, jos siitä ei ole ennalta sovittu. Pitää sopia, mikä on se perhe, jota elätetään ja kuinka suurella summalla.
Aiemmat avioliitot
Miehelle on vaikeaa, jos naisella on lapsia aiemmasta avo- tai avioliitosta. Vaikeinta on hyväksyä sitä, että nainen joutuu olemaan yhteydessä lasten isään kasvatus- ja tapaamisasioissa.
– Mies voi olla mustasukkainen ja kuvitella, että naisella on vipinää ex-miehen kanssa, Niemi selvittää.
Keskustelukulttuuri
Puolisot ovat tottuneet erilaiseen keskustelukulttuuriin. Voi olla, että mies ei puhu mitään, tai että hän on hyvin temperamenttinen.
– Voi olla outo ajatus, että vaimon kanssa täytyy keskustella, Niemi toteaa.
Miehen kulttuurissa saattaa olla tapana avioitua serkun tai tutun kanssa, jonka on tuntenut lapsesta asti. Serkun kanssa ei tarvitse keskustella, koska mies tuntee tämän hyvin.
Paperisota
Kun toinen puoliso on maahanmuuttajataustainen, avioliitto solmitaan pikaisesti oleskeluluvan saamiseksi. Tällöin pariskunta ei ole ehtinyt tutustua toisiinsa kunnolla aloittaessaan yhteisen elämän.
Yksi pariskunta on reissannut Suomen ja Turkin väliä kolme vuotta, koska miehellä ei ole oleskelulupaa Suomessa. Kun nainen oli lähdössä Turkista, viimeiset neljä päivää he vain riitelivät. Mies ajattelee, että on naisen vika, että Suomi on niin vaikea.
– Vaimo edustaa kaikkea vaikeaa ja hankalaa, Niemi arvelee.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:21
Suora lähetys: Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz kertovat Ukrainan tukemisesta
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
15:56
Leijoniin murtautunut Oliver Kapanen unelmakaudestaan: "MM-kisat ei ihan alkukauden tavoitteissa"
-
15:43
Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
-
Lataa lisää