Näin moni suomalainen odottaa uutta sydäntä

Sydänkirurgia on Suomessa huippuluokkaa, mutta yhä muutama suomalainen vuosittain menehtyy siirtojonossa.

HUS:in sydäntutkimusosaston kardiologian erikoislääkäri Jyri Lommin mukaan sydämen siirtoon jonottaa Suomessa tällä hetkellä 20 ihmistä. Aikuisille leikkauksia tehdään vuodessa keskimäärin 16 - 20.

– Viime vuonna siirtoja tehtiin 22. Lasten kohdalla määrät ovat huomattavasti pienempiä, noin viiden luokkaa, Lommi sanoo.

Sydänsiirrossa potilaan vajaatoimintainen sydän korvataan leikkauksessa luovuttajan sydämellä.

Yleisin syy sydänsiirtoon on laajentava sydänlihassairaus eli dilatoiva kardiomyopatia.

– Siinä potilaan sydänlihasrakenne on poikkeava. Poikkeavuuden taustalla voi olla synnynnäinen vika geeneissä tai sitten lihaksen rakenne voi vaurioitua jonkin ulkoisen syyn takia, Lommi kertoo.

– Sairaus voi syntyä myös sydänlihaksen tulehdusreaktioon liittyen, Lommi selventää.

Toiseksi yleisin syy sydänsiirtoihin on sepelvaltimotauti, joka voi vaurioittaa sydäntä.

– Myös jotkin syöpälääkkeet voivat vaurioittaa sydäntä, mutta tämä on harvinaisempaa, Lommi kertoo.

Sopivia luovuttajia ei löydy

– Siirtoleikkauksia tehdään, mutta aina tulee potilaita lisää. Kaikki eivät myöskään aina ikävä kyllä ehdi saamaan siirtoa, Lommi sanoo.

Lommin mukaan vuoden aikana Suomessa sydänsiirtojonoon menehtyy 0-3 ihmistä.

– Välillä ei yhtäkään. Nyt jono on taas pidentynyt, Lommi toteaa.

Suurimmaksi syyksi jonokuolemiin Lommi sanoo, että sydänsairauden edetessä potilaan kunto heikkenee nopeasti ennen sopivan siirtoelimen löytymistä.

– Joko luovuttajan veriryhmä ei ole sopiva tai sitten sydän ei ole sopivan kokoinen, Lommi sanoo.

Nyt pyritäänkin tehokkaampiin luovuttajien etsintöihin.

– Kaikki mahdolliset luovuttajat pyritään tunnistamaan ja arvioimaan sairaaloissa, Lommi kertoo.

– Suomi kuuluu myös Scandiatransplant-järjestelmään, jossa pyritään luovuttamaan elimiä Pohjoismaiden kesken, eli Suomesta muihin Pohjoismaihin ja toisinpäin.

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat