Näin Korkeasaari pitää huolen eläintarhan turvallisuudesta

Korkeasaaren 121-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaisia tapahtumia ja tilanteita. Johtaja Jukka Salo kertoo, mitä eläintarhassa tehdään vierailijoiden turvallisuuden eteen.

Korkeasaaressa käy vuosittain yli puoli miljoonaa ihmistä. Paikka on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Pienet vierailijat asettavat turvallisuudelle oman haasteensa.

− Lapsi ja vaarallinen eläin eivät täällä suoja-aitojen estäminä kohtaa. Mutta toki on mahdollista, että energinen 4-vuotias onnistuu ohittamaan suoja-aidan ja pääsee liian lähelle jotain nokkivaa, purevaa tai raapivaa eläintä, Jukka Salo sanoo.

Eläintarhan johtaja painottaa yhteisvastuuta Korkeasaaren ja lasten vanhempien välillä. Jälkikasvua tulee pitää vierailun ajan silmällä.

− Varsinkin isot lapsilaumat säntäilevät usein ympäriinsä. Tarkkaavaisuus on tarpeen.

Karkulainen aiheutti vaaratilanteen

Korkeasaari kantaa luonnollisesti turvallisuudesta päävastuun. Eläintarhalla on vaaranarviointijärjestelmä sekä oma ohjelmansa Helsingin pelastuslaitoksen kanssa. Turvallisuutta tarkastellaan sekä eläinten, vierailijoiden että auto- ja vesiliikenteen näkökulmista.

− Kaikkeen täytyy varautua. Esimerkiksi myrsky voi heittää puun eläinhäkin päälle, Salo kuvaa.

Varotoimista huolimatta saaren vetonaulat ovat onnistuneet silloin tällöin vuosien varrella pääsemään häkeistään karkuun. Pakeneva eläin aiheuttaa harvoin todellisen vaaratilanteen. 20 vuotta sitten Korkeasaaressa koettiin kuitenkin kylmäävä hetki, kun amurinleopardi onnistui murtautumaan ulos häkistään.

− Yleisö ei ollut enää paikalla, mutta leopardi hyökkäsi eläintenhoitajan kimppuun. Kokenut hoitaja selvisi onneksi lopulta tilanteesta, Salo kertoo.

Eläin onnistui pakenemaan uudessa häkissä olleen rakenteellisen vian vuoksi. Vastaavaa Korkeasaaressa ei ole sittemmin tapahtunut vaarallisen eläimen kohdalla.

Luonnonvaraisia asukkaita

Korkeasaaressa viihtyy myös kutsumattomia asukkaita, joiden käytökseen Salo haluaa kiinnittää huomiota.

− Saarella asuu 40 pesivää valkoposkihanhea. Pesimäaikana urokset voivat olla äkäisiä. Kyseessä on hieman sinisorsaa isompi lintu, joka lähinnä mahtailee ja sähisee, kenties nokkaisee. Lapset on hyvä pitää niistä kaukana.

Luonnonvaraiset linnut viihtyvät saarella, eikä niitä voi noin vain häätää poiskaan. Korkeasaari seuraa, ettei kanta paisu liian isoksi.

− Toisaalta tämä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään villiä hanhia näin läheltä. Korkeasaaressa liikkuu kesäisin vapaana myös riikinkukkoja, mutta ne ovat hanhia säyseämpiä.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat