Näin hallitset pelkojasi – seitsemän vinkkiä

Pelko on normaali reaktio moniin tilanteisiin. Se onkin yhdenlainen suojelumekanismi. Pelon tunne saa ihmisen hälytystilaan ja valmistaa kohtaamaan vaaran – jopa tilanteissa, joissa todellista uhkaa ei ole lähettyvilläkään. Kuinka hallita pelkoa, eikä antaa sen hallita itseä?

Vaaraa aistiessaan keho vastaa fyysisesti nostamalla sydämensykettä ja verenpainetta. Myös hengittäminen voi käydä kiivaammaksi. Todellisessa vaaratilanteessa keho kuin valmistaa ihmisen joko taistelemaan tai pakenemaan. Samassa tilassa keho pysyy, kunnes aivot viestittävät, ettei vaaraa enää ole.

Pelon tunne voi olla hyväksi

Pelon tunne valmistaa ihmistä myös sekä seikkailuihin että tekee tarvittaessa valppaaksi. Usein itse pelko ei olekaan ihmisten ongelma, vaan se, kuinka pelon tunteeseen reagoidaan. Varsin usein mukavuusalueelta poistumisen ja unelmien seuraamisen voittaa pakeneminen ja piiloutuminen. Pelon aiheuttamaa voimakasta tunnetta kannattaisi käyttää oikein: se voi kannustaa tai potkia elämässä eteenpäin. Liian usein pelko sen sijaan vain kahlitsee.

Omien pelkojen tunnistaminen voi olla helppoa – niiden hallitseminen sen sijaan voi olla työlästä ja kestää loppuelämän.

1. Tee tuttavuutta pelkosi kanssa 

Pelkoa on mahdollista lieventää. Sitä voi kokeilla esimerkiksi asettamalla itsensä tilanteisiin, joissa voi asteittain ja turvallisesti kohdata pelkonsa. Mitä useammin ahdistavien asioiden tekoa toistaa, sitä helpommiksi ne kerta kerralta käyvät.

Pelottavien tai jännittävien tilanteiden etukäteinen läpikäynti mielessä voi helpottaa jännitystä. Mielikuvaharjoitteet voivat lisätä itsevarmuutta.

2. Älä anna pelolle valtaa

Kun pelko hiipii mieleen, on se tärkeää tunnistaa. On hyvä kysyä itseltä: mikä on pahin asia, mitä voisi tapahtua, jos uskallat kuitenkin? Onko pahin kuitenkaan ihan niin paha, kuin kuvittelet sen olevan? On normaalia tuntea pelkoa, muttei kuitenkaan ole hyväksi antaa pelon kontrolloida koko mieltä.

3. Tunnista kolme suurta

Usein pelkojen taustalla on muutama suuri pelko, josta pienemmät kumpuavat. Suurimpien ahdistusten aiheiden ylöskirjaaminen voi auttaa.

Ylöskirjauksen jälkeen voi suunnitella, kuinka käsitellä pelot yksi kerrallaan, kunnes tuntuu, että ne hallitsee paremmin. Pelkojen kohtaamisen suhteen on myös syytä olla realistinen – monet pelot seuraavat mukana lopun ikää, joten kiirehtiminen ei ole tarpeen.

4. Kokeile rentoutumista

Pelon vuoksi kehossa voi aktivoitua stressireaktio, joka voi aiheuttaa erilaisia fysiologisia muutoksia.

Fyysiset reaktiot taasen voivat haitata suoritustamme. Pelkoon keksittyminen vie suunnattomasti energiaa, jonka voisi käyttää hyödyllisempään – vaikkapa suorituksen parantamiseen. Erilaiset rentoutumistekniikat, kuten syvähengitys, voivat auttaa.

5. Keskity positiivisuuteen

Kirjoita päiväkirjaa kuukauden ajan. Kirjaa joka päivä ylös:

– Yksi positiivinen asia kyseisestä päivästä

– Yksi asia, josta olet kiitollinen juuri tänään

– Yksi hyvä teko, jolla autoit tai piristit jotakuta 

Kuun lopussa lue päiväkirjasi ja kirjoita ylös kolme parasta asiaa kuukaudesta, kolme asiaa, joista olet kiitollisin ja kolme parasta asiaa, jolla olet aiheuttanut hyvää jollekulle muulle. Jos teet harjoituksen loppuun, alat tuntea olosi paljon positiivisemmaksi ja näet myös itsesi paremmassa valossa. Monet turhat pelotkin voivat olla haihtuneet!

6. Valmistaudu heikkoihin hetkiin

Omien pelkojen kanssa joutuu taiteilemaan usein läpi elämänsä. Tee toimintasuunnitelma sen varalle, jos negatiiviset ajatukset valtaavat mielesi. 

Kun onnistut, muista juhlia voittoasi! Jos et juhlista saavutuksiasi ja pelkojesi selättämistä, voivat pelkosi taas pikkuhiljaa ryömiä päivittäisiin ajatuksiisi.

7. Tulkitse pelkoasi uudelleen

Kun tunnet pelon kiristävän otettaan, kokeile muuttaa tunne positiiviseksi jännityksen kokemuksesi ja mahdollisuudeksi testata rajojasi. Rohkeuttakaan ei voi olla olemassa ilman pelkoa – rohkeushan on juuri jännittävien ja pelottavienkin tilanteiden voittamista!

Lähteet: lifehack.org, gutscoachingservices.com, psychologytoday.com

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat