Minun joulutarinani: Äiti kuoli sänkyyni joulupäivänä

Yksi joulu on jäänyt nimimerkillä Lerttu esiintyvän Studio55-jäsenen mieleen paremmin kuin mikään muu. Yli 40 vuotta sitten kaikki sujui tavalliseen tapaan, eikä kukaan aavistanut, että joulupäivänä perhe kohtaisi suuren surun. Lertun äiti kuoli tyttärensä sänkyyn suihkusta tultuaan. Jälkeenpäin Lerttu ymmärsi, ettei äiti avannut paketteja, koska hänen voimansa olivat loppuneet.

Vuoden 1968 joulu sujui tuolloin 20-vuotiaan Lertun perheessä normaalisti. Aattona pöytä katettiin tavalliseen tapaan, kinkku koristeltiin ja tuotin juhlapöytään. Lerttu muistaa ihmetelleensä, miksi potkassa ei ollut koristepapereita kuten aina ennen.

– En siitä sen kummemmin maininnut vaan söimme kaikki isä, äiti, veljeni, siskoni ja minä, Lerttu kertoo.

Kun tuli lahjojen jaon aika, Lertun äiti istui keinutuolissa ja piti perheen koiraa sylissään. Hän ei avannut itse omia pakettejaan vaan kehotti lapsiaan poistamaan lahjoista kääreet. Syyksi hän selitti sen, että piti koiraa sylissään. Kukaan ei arvannut, että todellisuudessa äiti oli niin uupunut, ettei hän pystynyt avaamaan pakettejaan itse.

– Lahjat avattiin ja vietettiin iloista jouluaattoiltaa. Myöhemmin illalla äiti sanoi, että kun pyhät ovat ohitse, hänen täytyy mennä lääkäriin. Äiti ei maininnut miksi, emmekä me lapset osanneet sitä kysyä.

"Näin heti, että äitini oli kuollut"

Joulupäivänä kaikki muut olivat menneet ulos ja Lerttu oli yksin äidin kanssa kotona. Äiti päätti mennä suihkuun, mutta hetken kuluttua Lerttu huomasi, että äiti makasi hänen sängyssään kylpytakki päällään.

– Muistan miettineeni, että noinko nopeasti hän kävi suihkussa. Hän sanoi, että häneen koskee ja hän käski minun antaa hänelle jotain. Ojensin äidille piparin, joka oli kädessäni.

Äiti ei kuitenkaan halunnut piparia, vaan pyysi Lerttua hakemaan vettä. Tytär juoksi keittiöön, otti lasin vettä ja palasi takaisin äidin luokse. Makuuhuoneessa Lerttua odotti järkyttävä näky, jota hän ei ole tähän päivään mennessä saanut mielestään.

– Näin, että äiti ei hengittänyt, hän oli kuollut. En ollut eläissäni kuollutta nähnyt, mutta nyt näin ja vaistosin heti, että äitini on kuollut. Se oli ihan kauheaa.

Lerttu soitti ensimmäiseksi ambulanssin ja sitä odotellessaan hän soitti kummitädilleen. Pian Lertun isä tuli kotiin, ja kohta pihaan ajoi ambulanssi.

– Äitini vietiin, ja isä meni mukaan. Ambulanssin kuljettaja sanoi, että heillä ei ole enää kiirettä, mutta soittavat pillejä hetken, etteivät lapset hermostu. Kulman takana pillien soitto loppui, ja äitini viimeinen matka alkoi. Se oli totta, äitini oli kuollut 50-vuotiaana.

Lapset eivät menneet isän hautajaisiin

Jälkeenpäin Lerttu tajusi, ettei äiti ollut jaksanut laittaa kinkun potkaan paperikoristeita tai avata lahjojaan. Äidin kuoleman jälkeen asiasta ei puhuttu perheen kesken. Isän alkoholiongelman vuoksi lapset kokivat elämänsä hyvin vaikeaksi. Kotoa oli kuitenkin hankala lähteä, koska lapset eivät osanneet tehdä ruokaa tai siivota. Äiti oli tehnyt aina kaiken.

– Se oli yhtä helvettiä, muistan sen niin elävästi. Asuin isän luona alle vuoden. Monta vuotta olin katkera äidilleni, mutta isälleni olen edelleen.

Kun Lertun isä kuoli syöpään 1970-luvun alussa, kukaan lapsista ei mennyt hänen hautajaisiinsa. Myöhemmin Lerttu ja hänen sisaruksensa pärjäsivät elämässä mukavasti ja saivat kukin kokea, millaista on onnellinen perhe-elämä. Lerttu meni naimisiin mukavan nuoren miehen kanssa, ja he saivat lapsia.

– Olen saanut kaikkea hyvää, mutta olisin sitä lapsenakin halunnut. Minulla ei esimerkiksi ollut nukkea lainkaan pienenä. Nyt minulla on niitä neljä, 63-vuotias Lerttu ilmoittaa.

Lisää Studio55:läisten kertomuksia unohtumattomista jouluista julkaistaan tämän kuun aikana Joulupäivään asti.

Lue myös:

    Uusimmat