Miksi muistisairaita puetaan haalareihin, joita ei voi itse riisua? ”Tuskin kukaan haluaa nähdä omaisensa tulevan alasti vastaan”

Geriatrian professori Raimo Sulkava kritisoi viime viikolla Aamulehdessä muistisairaiden pukemista hygieniapukuihin. Sulkavan mielestä pukuja käytetään Suomessa ihmisarvon vastaisesti, usein ilman kunnollista syytä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola avaa hoitajien kantaa asiaan. 

Hygieniapuvut ovat takaa suljettavia haalareita, joita ei pysty itse riisumaan. Jos muistisairas ei saa apua vessassa käymiseen, tarpeet on siis tehtävä housuihin.

– Hygieniapuvun käyttäminen on hyvin kaksipiippuinen juttu. Kysymys on paljolti siitä, millainen on vammaisen tai vanhuksen itsemääräämisoikeus ja kuinka pitkälle tuota itsemääräämisoikeutta voidaan kuulla silloin, jos henkilö vahingoittaa itseään tai tekee muuten sellaisia asioita, joita ei terveenä tekisi, Silja Paavola sanoo.

Puvun pukemiselle on aina oltava hyvin perustellut syyt.

– Hygieniapuvun ideana on suojella kantajaansa, ei vähentää vessakäyntejä tai poistaa hoitajilta vessaanvientivelvollisuutta. Jos sen varjolla jätetään tekemättä jotakin, niin silloin hoitoideologia on ihan vääränlainen.

Paavola myöntää, että hoitohenkilökunnan vähyys vaikuttaa siihen, miten herkästi hygieniapukuihin turvaudutaan.

– Hoitajia ei ole tarpeeksi. Yksi hoitaja ei voi olla kolmessa paikassa yhtä aikaa. On silti aika kyseenalaista pukea hygieniapuku päälle vain siksi, että henkilökuntaa on liian vähän eikä vanhusta ehditä viemään vessaan.

– Mutta oli henkilökuntaa liian vähän tai ei, se ei poista sitä tosiasiaa, että myös itse muistisairauksiin liittyy ongelmatilanteita, joiden vuoksi näitä pukuja on joskus pakko käyttää, Paavola sanoo.

Pidätyskyky ja itsekontrolli häviävät, ulosteella sotketaan

Ongelmallista on esimerkiksi se, että ympärivuorokautisessa hoidossa olevat muistisairaat ovat tyypillisesti kokonaan tai osittain pidätyskyvyttömiä. Myös vatsavaivat ovat yleisiä.

Ei ihminen muistisairaana ajattele, että tämä on epäsoveliasta, vaan hän tekee tarpeensa siihen, missä sattuu olemaan. Se kuuluu sairauden luonteeseen. Ei se hoitajienkaan mielestä ole inhimillistä, mutta he eivät myöskään ehdi siivoamaan sotkuja koko ajan.

Hyvin usein hygieniapukuun pukeminen perustuu siihen, että muistisairaalta häviää sairauden myötä itsekontrolli, mikä taas johtaa ylilyönteihin.

– Ilman pukua monet muistisairaat riisuuntuisivat koko ajan alasti. Tällainen käytös on sairauden kannalta ihan normaalia, mutta jos potilas ei ole aikaisemminkaan elämässään halunnut kuljeskella joka paikassa nudistina, niin tuskin hän sitä nytkään haluaisi. Ja tuskin kukaan omainen haluaa nähdä oman läheisensä tulevan käytävällä alasti vastaan. Silloin mielestäni ainoa ja oikeutettu keino puuttua tilanteeseen on pukea päälle hygieniahaalari.

– Joskus itsekontrollin häviäminen vaikuttaa niinkin, että muistisairas tyydyttää itseään muiden nähden. Hoitajat eivät voi sanoa, että älä tyydytä, mutta jos se on yleinen tila eikä ihminen suostu pysymään silloin omassa huoneessaan, hoitajan on pakko laittaa puku päälle.

Ulosteen levittäminen on niin ikään muistisairaille tyypillistä.

– Ihminen saattaa kyllä löytää vessaan, mutta sotkee sitten ulosteella kaiken seiniä ja itseään myöten. Jos paikalla ei ole siivoojaa, se on kaikki hoitajan työtä. Hoitaja taas ei tietenkään halua ulostetta pitkin ruokapöytää tai lattioita eikä ehdi siivoamaan sotkuja jatkuvasti.

”Et ole ennenkään käynyt nurkassa vessassa tai kuljeksinut alasti”

Paavolan mielestä hygieniahaalarin käytöstä pitää keskustella potilaan kanssa, vaikka tämä ei kaikkea enää ymmärtäisikään.

– Voi sanoa, että laitamme tämän, koska pissaat mihin sattuu ja kävelet alasti ympäriinsä, etkä ole ennenkään käynyt nurkassa vessassa tai kuljeksinut alasti.

Puvun pukemisesta kannattaa keskustella myös omaisten kanssa, ja siitä tulisi päästä yhteisymmärrykseen.

– Omainen kyllä voi ilmoittaa, että minun omaiselleni ei sitten laiteta tällaista, ja se on hänen oikeutensa. Oman kokemukseni mukaan läheiset eivät kuitenkaan yleensä ole asiasta yhtään käärmeissään, jos syy vain selitetään heille. Kun olin itse töissä akuuttiosastolla, niin välillä omaiset toivat aika sekavillekin läheisilleen kauniita aamutakkeja ja yöpukuja. Me sanoimme, että näitä ei voi laittaa, vaan laitetaan nämä, ja syy on tämä. Vaikka muistisairasta veisi vessaan ja tekisi muutenkin kaikkensa, niin kun silmä välttää, hän saattaa kuitenkin olla alasti.

– Toisaalta kyllähän hygieniahaalarinkin päälle voi pukea vaikka kauluspaidan tai vastaavan ja tehdä siitä sillä tavalla tyylikkään näköisen. Ei kenenkään tarvitse olla ”huutomerkkinä”, että tuolla on hygieniapuku päällä, Paavola sanoo.

Mikä lääkkeeksi hoitajapulaan?

Työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen ja SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola pohtivat lääkkeitä hoitajapulaan Studio55.fi-lähetyksessä maaliskuussa 2014.

Mikä lääkkeeksi tulevaisuuden hoitajapulaan? 25:00

Lue myös:

    Uusimmat