Lukijat kertovat uusista aluista – elämä mullistui aikuisena

Tytär kuoli

Elämäni suunta muuttui, kun vajaa 2-vuotias tyttäreni otettiin pois äkillisen sydänrappeuman kautta. Tiesin, että hän meni taivaan kotiin ja haluan tavata, kun oma aikani tulee. Tulin uskoon.

Puoliso menehtyi

Elämäni muuttui totaalisesti 2007 kesäkuussa, kun mieheni menehtyi vaikeaan sairauteen. Olimme avioliitossa 44 vuotta. Elämäni tuntui loppuvan siihen ja usein harkitsin lähtöä itse, mutta neljä lastani lapsineen ovat olleet elämässä pitävä voima.

Pesä tyhjeni

27-vuotiaasta 50-vuotiaaksi aika meni lasten kasvaessa lentäen. Nyt he ovat muuttaneet omaan kotiin ja todella tuntuu, että nyt alkaa kolmas elämä. Ensimmäinen oli lapsuus/nuoruus, toinen omien lasten syntymä ja kasvattaminen ja nyt alkaa kolmas, tuntematon aika.

Onneton liitto loppui

Tähänastisen elämäni karuin hetki oli myöntää, että avioliitto oli epäonnistunut. Erosimme ex-mieheni kanssa yhteisestä päätöksestä. Olimme eläneet yli kymmenen vuotta onnettomassa liitossa, niin kauan aikaa kesti eropäätöksen tekeminen. Halusimme elämältä aivan eri asioita, kohtaamispintaa ei enää löytynyt.

Niin surullista kuin ero on ollutkin – sitä ei edes uskonut tapahtuvaksi ennen kuin se oli totta –, se on antanut minulle mahdollisuuden kohdata elämä omana itsenäni, opetella elämän aakkoset uudestaan. Olen 58-vuotias, mutta olo on samanlainen kuin silloin, kun olin nuori opiskelijatyttö, elämä edessä.

Avioeron jälkeen rahatilanne on ollut hyvin tiukka, senttiä on tarvinnut venyttää välillä ihan pyhällä hengellä. Silti nautin maapaikan elämästä täysin rinnoin kaikkine askareineen, koirineen ja pojan lapsineen.

Koen olevani onnekas siinä mielessä, että loppujen lopuksi vaikeatkin asiat tuntuvat järjestyvän, ja jotenkin jostain ilmestyy ihminen, joka auttaa minua eteenpäin. Se on niitä selittämättömiä elämän ihmeitä. Opettelen taas arvostamaan itseäni ja kiinnostuksenkohteitani ja kulkemaan pystypäin nokka kohti uusia seikkailuja.

Uskonto jäi taakse

Minulla alkoi uusi elämä, kun exäni jäi kiinni insestistä. Olimme lestadiolaisia. Jätin hänet ja lestat jätti miut ja lapset. Onneksi löysimme nykyisen mieheni kanssa toisemme ja olemme onnellisia ex-lestoja.

Väkivaltainen parisuhde päättyi

Karmea 5kk kestänyt avioliitto, jossa väkivaltaa, valehtelua. Toinen oli kuin Jekyl and Hyde kun sai alkoholia, valehteli toki selvinpäinkin, hakkasi ja lopuksi raiskasi kun ajatteli etten sitten jättäisi, jos tulisin raskaaksi. Sain hermoromahduksen ja olin täynnä vihaa. Hän mustamaalasi minut siskoni ja uuden tyttöystävänsä avustuksella, joka jopa välillä katsoi vierestä, kun mies vielä eron jälkeen kävi minun päälleni hänen yllytyksestään. Yritin saada hänet vastuuseen väkivallasta, uusi tyttöystävä antoi tietysti itse alibin, että ei mies ole edes ollut siellä, että minulla viiraa.

Sain hullun leiman, jota piti karistaa 10 vuotta pois niskasta. Raiskaus johti raskauteen, jonka jouduin abortoimaan vasten luontoani. Se ajoi minut hysteeriseksi ja lopulta psykoosiin. 2kk suljetulla. Elin 5 vuotta kuin sumussa masentuneena, mutta lopulta elämä voitti. Vihdoin uskalsin perustaa uuden perheen, ja kohta synnytän kolmannen lapseni. Uusi mies on normaali kunnollinen ihminen, joka viimein voitti luottamukseni.

Elämä siis 25-vuotiaana loppui ja alkoi uudestaan, kun täytin 30. Olen jättänyt taakseni kaikki ihmiset, jotka halusivat minulle pahaa ja hankkinut uudet ystävät. Perheenjäseneni, jotka olivat mieheni puolta, olen hylännyt. Uusi elämäni on traumoista syttyneitä autoimmuunisairauksia lukuun ottamatta nykyisin ihanaa ja tasapainoista. Olen entistä vahvempi, mutta luottamukseni ihmisiin, virkamiehiin ym. on ikuisesti menetetty.

Uskonnosta ja oravanpyörästä pois

Koen eläväni 37-vuotiaana jo kolmatta osaa. Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen. Lapsuus oli rankkaa aivopesua ja henkisen sekä ruumiillisen väkivallan sävyttämää. Kun lähdin kotoa nuorena tyttönä, ymmärsin hyvin, etten tiedä kuka tai mikä olen. Minusta oli tehty sellainen, kun minun haluttiin olevan. Tykkäsin asioista, joista minun haluttiin pitävän. Sanoin aina asioita, joita minun oltiin haluttu sanovan.

Kaikesta huolimatta olin aina positiivinen ja elämänhaluinen. Siksi tuosta itsensä etsimisestä tulikin hieno seikkailu, mikä vei minut asumaan jopa toiseen maahan.

Kolmatta osaa aloin elää, kun kyllästyin 30 ikävuoden kynnyksellä tähän jatkuvaan oravanpyörään ja yhteiskunnalle omistautumiseen.  Lähdin perheeni kanssa pitkäksi toviksi ulkomaille ja opiskelin uuden ammatin.

Nyt olen jälleen Suomessa, mutta olen huomannut, että tie tuolta oravanpyörästä pois ja takaisin on yksisuuntainen. Kun siitä kerran irtaantuu, ei koskaan kykene enää palaamaan. Nyt elämme tuon kolmannen erän jatko-osaa, jossa suunnitellaan jälleen Suomesta poistumista.

Tämä kaikki on ollut pelkästään positiivista. Elämänfilosofiani on seuraava: mennyt toimii rakennusaineena sille, mitä me olemme tänä päivänä. Sen kanssa on syytä tulla juttuun.

Alkoholi sivuun

Alkoholista tuli ongelma. Siinä meni pitkä avioliitto, hyvä työpaikka, velkainen kesämökki ja melkein henkikin. Suhteet lapsiin säilyi hyvinä.

Nykyään hoidan itseäni ja alkoholiongelmaan sain vertaistukea, se ei enää hallitse elämääni. Siinä meni paljon hyvää, mutta sain toki paljon uuttakin. Vastuunotto itsestä kasvoi, kun jäi yksin. Nyt opetellaan… Opin ymmärtämään, että elämää on vaikea, ellei mahdotonta hallita. Harvalla se on mennyt niin kuin ajatteli. 

Rankasta parisuhteesta pois

Uusi elämä alkoi 47-vuotiaana. Erosin miehestä, jonka kanssa olin 27 vuotta yhdessä. Hän oli väkivaltainen. Harmi vaan, että kesti noin kauan, mutta kun sitä uskoi että ihminen muuttuu. Mutta eipä muuttunut, vähän aikaan meni hyvin aina kun lupasi muuttua, mutta sitten taas alkoi pahoinpitely.

Alkuun se oli vaikeeta, kun lähdin hänestä eroon. Siinä oli muutamia seurusteluja, ei mitään vakavampaa, mutta 6 vuotta sitten tapasin erittäin kiltin miehen. Oltu 5 vuotta kihloissa. Apua sain silloin tyttäreltä, hän mun käskikin lähteä miehen luonta pois. Jos nyt saisin valita entisen elämän, niin en ottais. Kyllä sitä eron jälkeen katsoi tarkkaan, minkälaisen miehen matkaan lähtee. Olen nykyään tarkka alkoholin suhteen, itse en käytä enkä tykkää jos mies ottaa liikaa, entinen mies oli humalapäissä väkivaltainen...

Elämä on nyt tosi hyvin. Ei tarvii pelätä mitään, kun on kiltti mies. Harmi vaan, että liian myöhään tuli erottua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Sairaus pysäytti

Aivoinfarktiksi luokiteltu aivotapahtuma 2011 joulukuussa pysäytti minut. Kolmensadan sairaspäivän jälkeen jäin eläkkeelle yli 41 vuotta kestäneestä puotipuksutyöstäni. AVH-sopeutuskurssilta sain vertaistukea ja tietoa. Kuntosalit ja altaat ovat jokapäiväisiä tapaamispaikkoja nyt ihmisten kanssa, joita kaipaan elämääni. Hyvä ystäväni vei minut sinne aika huonokuntoisena, nyt pärjään yksinkin, jopa autoilu onnistuu.

Kuva: Colourbox.com