Lue tästä Anna-Liisa Alangon runosuositukset
Päivän vieras Anna-Liisa Alanko jakaa Studio55:läisten kanssa suosikkirunoilijansa.
Eino Leino
Leinon runot ovat soljuvaa, laulullista runoutta, niissä on tunnetta sopivasti, ja niitä on helppo ymmärtää. Leinoa on paljon sävellettykin, ja erityisesti Vesa-Matti Loiri on tehnyt runoja tunnetuksi.
Katri Vala
Vala on kirjoittanut upeita luontorunoja, esimerkiksi "Kukkiva maa". Runoissa on myös kaukaisten maiden eksotiikkaa. Katri Valan pysyvä näyttely on Ilomantsissa.
Edith Södergran
Edustaa suomenruotsalaista modernismia. Hän on näkyjen runoilija, hänen runoistaan välittyy olemisen riemu, hän on mystikko. Södergran hurahti välillä nietzscheläisyyten, kuten Leinokin, yli-ihmisoppi tuli mukaan runoihin.
Uuno Kailas
Kailas on unen ja kuoleman runoilija. Hän on hyvin syvällinen minuuden tarkkailija. Kailas kirjoitti myös lastenrunoja.
Kaarlo Sarkia
Sarkia on rytmin mestari, sitä hän kehitti äärimmilleen. Hänen runojensa ykkönen on mielestäni "Unen kaivo", joka inspiroi nykyrunoilijoitakin.
Paavo Haavikko
Hänestä on käytetty nimeä Runoruhtinas. Hän on runokuvien mestari ja käyttää eliotmaista kerrontaa, jossa kuvat seuraavat toisiaan. Rauta-ajasta olen usein esittänyt Kullervon tarinaa.
Lassi Nummi
Hänen runonsa ovat modernismin kulmakiviä, kuva nousee tärkeäksi elementiksi. Lassi Nummen rakkaus luontoon ja musiikkiin kuuluu hänen runoistaan, samoin kiinalaisuus.
Helvi Juvonen
Juvonen on luonnonlyyrikko, hänelle ovat tärkeitä kivet, puut ja maa. Hänen symbolieläimensä ovat mm. myyrä ja karhu.
Eeva-Liisa Manner
Mannerin runoissa kuuluu yhteys musiikkiin, esimerkiksi Bachiin. Hän on kirjoittanut myös espanjalaisaiheisia runoja, samoin runoja kissoista, esimerkiksi "Kamala kissa".
Pentti Saarikoski
Hänen runonsa ovat puherytmisiä, niitä on helppo esittää. Istuu vain tuolille ja puhuu, niin helppoa se on. Saarikoski on erityisesti mieslukijoitten suosiossa. Eräs paljon siteerattu runokokoelma on: Mitä tapahtuu todella?
Henriikka Tavi
Hän on yksi kiinnostavammista nykyrynunoilijoista, uusinta uutta. Runot ovat erikoisia, hauskoja, moni-ilmeisiä. Olen kuullut Henriikkan esittävän runojaan Helsingin juhlaviikkojen teltassa.
Anna-Liisa Alanko
Sitten suosittelen tietenkin omaa uusinta runokirjaani "Leskenlehti". Arvostelijoiden mielestä se kuvaa luontoa eloisasti, sen rytmi tempaa mukaansa, samoin sen sanoilla leikittely.
Uusimmat
-
20:32
Tuomarilan VPK:n vanha rakennus palaa Espoossa – ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa
-
20:27
MTV seuraa: Ruotsissa käynnissä mielenosoitus Israelin viisuosallistumista vastaan, paikalla 10 000 ihmistä
-
20:20
Suomalaistähti varmisti olympiapaikan Pariisiin
-
20:01
Xi suitsutti Budapestissa Kiinan ja Unkarin välejä – vierailu tulkittu yritykseksi heikentää lännen yhtenäisyyttä
-
20:00
Lipuntarkastajien toiminnasta suivaantunut mies aiheutti vakavan vaaratilanteen bussissa Helsingissä
-
19:58
Meneekö tässä Israelin viisuedustaja? MTV:n toimittaja kuvasi Malmössä järeän poliisisaattueen
-
19:50
Uusien autojen keskihinta nousi parissa vuodessa yli kymppitonnilla – tässä syy
-
19:45
Tshekin SM-liigatähti kokemassa tylyn kohtalon Leijonat-pelin alla – hymähtää Konsta Heleniuksen "muurista"
-
19:40
Kouvolassa raju ulosajo
-
19:12
Tytär näki isänsä ensimmäistä kertaa ilman partaa – hellyttävä reaktio
-
19:09
Krista Tervo rykäisi kovan tuloksen
-
19:08
Retkikesä pelastettu? Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä
-
19:05
Uusi kuva paljastaa "jumalan käden" syvällä avaruudessa
-
18:55
18-vuotias huippulupaus kilpailukieltoon – dopingnäytteessä samaa ainetta kuin venäläisellä kohutähdellä
-
18:46
Leijonien tärkeä taustahahmo vetäytyy sivuun MM-kisojen jälkeen – Jukka Jaloselta lämpimiä sanoja
-
18:25
Koivuallergikkoja odottavat tukalat päivät
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
18:08
Suomalaislegendan ikivanha MM-ralliennätys on vaarassa – Sébastien Ogier hakee hyvitystä
-
18:07
EU-parlamentin puhemies Metsola Kiovassa: Tukea Ukrainalle lisättävä
-
17:52
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta
-
Lataa lisää