Mainos
Mainos

Lopeta nöyristely! Näillä vinkeillä rautainen itsetunto  

Joillain ihmisillä on hyvä itseluottamus, toiset ovat epävarmempia. Itseluottamus ei ole kuitenkaan synnynnäinen ominaisuus vaan läpi elämän muuttuva ja kehittyvä piirre.

Itseluottamus on seurausta hyvästä itsetunnosta. Kun tunnet itsesi, sinulla on omista kyvyistäsi ja rajoitteistasi totuudenmukainen ja myönteinen käsitys. Samalla pystyt suhtautumaan myös ympäröivään maailmaan myönteisemmin.

Itsetunto voi kokea elämän aikana kolauksia, alentua ja parantua taas. Omaa itsetuntoaan voi myös tietoisesti kehittää noudattamalla esimerkiksi seuraavia keinoja.

1. Keskity itseesi ja omaan kehitykseesi sen sijaan, että vertailisit itseäsi jatkuvasti muihin.

2. Opettele sanomaan ei, jos olet tottumaan sanomaan kaikkeen kyllä.

3. Pidä itsestäsi huolta nukkumalla ja liikkumalla riittävästi sekä syömällä terveellisesti.

4. Tee vapaa-ajallasi sellaisia asioita, joista todella pidät ja jotka saavat sinut rentoutumaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jatkuvasti roikkuminen ei lisää onnellisuuttasi.

5. Hymyile enemmän ja kulje leuka pystyssä. Oma kehonkieli vaikuttaa myös mieleen.

6. Aseta itsellesi sopivan kokoisia tavoitteita ja muista palkita itsesi, kun saavutat ne.

7. Pane piste asioille, joiden tekemistä olet lykännyt pitkään. Jos autotallisi on täynnä romua, se kannattaa siivota mahdollisimman pian. Jos urakka vaikuttaa raskaalta, aseta itsellesi jokin houkutteleva palkinto.

8. Kehu itseäsi ja muita. Siitä alkaa helposti positiivinen kierre.

9. Vietä aikaa sellaisten ihmisten seurassa, joiden seurassa tunnet olosi mukavaksi. Vältä negatiivisia ihmisiä.

10. Jos olet itse taipuvainen valittamiseen, vähennä tapaa tietoisesti ja keskity ongelmien sijasta ratkaisuihin. Valittaminen vie yllättävän paljon energiaa itseltä ja ympärillä olevilta.

***

Uusimmat: Studio55.fi