Lisäaineiden tunnistaminen elintarvikkeista on haastavaa

Lisäaineiden tunnistaminen elintarvikkeista on tavalliselle kuluttajalle vaikeaa siksi, että yhdellä lisäaineella voi olla monta nimeä.

Moni tiedostava kuluttaja kyttää tänä päivänä elintarvikkeista lisäaineita tarkoittavia E-koodeja. Lääkäri Antti Heikkilän listaamat kaksi vahingollisinta lisäainetta ovat nitraatti E250 ja natriumglutamaatti E621.

Heikkilä lisää, ettei E ole silti automaattisesti kirjain, jonka myötä tuote pitäisi heivata roskikseen.

− Esimerkiksi natriumglutamaatin ongelma on siinä, että se on merkitty hyvin harvassa tuotteessa E:llä. Sitä nimitetään tuoteselosteissa myös esimerkiksi aromisuolaksi ja aromivahventeeksi.

Kuluttajan ei ole aina helppo tunnistaa, mitä lisäainetta missäkin tuotteessa on käytetty. Heikkilä perääkin ilmaisuille täsmällisyyttä. Varmin tapa välttää epätoivotut lisäaineet on yksinkertaisesti valmistaa ruokansa itse perusraaka-aineista.

− Erityisesti lasten suhteen on tärkeää, että heille tehdään mössöt itse kotona. Me aikuiset siedämme aika paljon kaikkea, mutta lapset ja vanhukset eivät, Heikkilä sanoo.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat