Kamerat käyvät, mutta missä on Arvi?

− Minun pitää tehdä otsikot, joku on tuonut omasta jutustaan otsikkotarpeita puoli liuskaa, kello käy, lähetys alkaa… Olen lähtenyt käymään deskistä jossain, juutun harjakomeroon, enkä ehdi lähetykseen, Arvi Lind kuvaa kuukausittain toistuvia painajaisia.

Ei sillä, että työ Yleisradiolla olisi ollut painajaiseen viittaava − päinvastoin. Lind viihtyi työssään, ja miehen ammattitaito välittyi myös ruudun toiselle puolelle.

Lind saikin vuosien mittaan useita tarjouksia kilpailijoilta. Siitä huolimatta hän pysyi uskollisena työnantajalleen aina vuodesta 1965 vuoteen 2004.

− Perussyy siihen, että pysyin Yleisradiolla, on meikäläisen arkuus. Olen arka ja sovinnainen, vältän riskejä. En ole uskaltanut lähteä, kun kerran pääsin Yleisradion siipien suojaan, Lind sanoo.

Loppupäässä uraa vaakakupissa painoivat myös hyvät eläke-edut sekä mahdollisuus päättää työura 63-vuotiaana.

− Olen Ylen mies hautaan asti. Kerron yhä usein ihmisille, että "meillä oli uutisissa tällainen juttu", Lind sanoo nauraen.

Vähitellen taka-alalle

Eläkkeelle siirtyminen on sujunut Lindillä asteittain. Hän on muun muassa toiminut eläkepäivinään kielenhuollon asiantuntijana. Sanomalehti Keskisuomalainen nimitti Lindin vuonna 2005 lukija-asiamiehekseen kahdeksi vuodeksi. Lisäksi Lind on käynyt luennoimassa yliopistoissa ympäri Suomea.

− Keväälle on jo sovittu pari keikkaa. Mutta kieltäydyn myös paljosta, Lind huomauttaa.

Vanhemmalle väelle Lind on yhä tuttu kasvo, joka saatetaan pysäyttää julkisella paikalla kuulumisten vaihtoon.

− Ystävällisten ihmisten kanssa on aina mukava jutella. Nuoret eivät minua kuitenkaan niin tunnista. 12-vuotiaat eivät ole koskaan kuulleetkaan minusta. Se on tavallaan helpottava tekijä. Unohduksen lumi sataa päälleni, Lind sanailee.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen