Kalervo Kummola: Perheen tuki on tärkeää

Huippu-urheilijan työ vaatii paljon sekä urheilijalta itseltään että hänen perheeltään. Ilman taustatukea tie huipulle voi käydä yksinäiseksi.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola tunnistaa perheen merkityksen myös huippujääkiekon maailmassa.

− Kyllä se on tärkeää pelaajalle, että perheasiat ovat kunnossa ja että puoliso tukee. Tänä päivänä melkein kaikki ymmärtävät, että jääkiekkoilu on ammatti, joka vaatii paljon poissaoloja. Huipulla siitä tulee kohtuullinen taloudellinen korvauskin, Kummola muistuttaa.

Pienemmässä porukassa kiekkoilijat saattavat ottaa itsekin perheen puheeksi. Tilanteen niin vaatiessa Kummola on joutunut setvimään myös yksityiselämän ongelmia.

− Ei nyt ihan sentään perheen sisäisiä riitoja, mutta sanotaan, että kyllä kaikenlaista on tullut.

Faneja ja kauniita naisia

Rankka työ, rankat huvit on sanonta, joka liitetään usein huippu-urheilijoihin. Kummola näkee tilanteen toisessa valossa.

− Se nyt ei tänä päivänä pidä ihan paikkaansa. Totta kai kauden päättymistä juhlitaan aika rankastikin, varsinkin jos joukkue voittaa. Mutta kauden aikana työ on niin intensiivistä, ettei siinä pysty paljoa irrottelemaan.

Myös pelaajat tiedostavat asian. Kummola ei muista, että olisi joutunut viimeisen 20 vuoden aikana passittamaan ketään kotiin toipumaan.

Oman värinsä lajiin antaa yleisö, joka elää tiiviisti pelien mukana. Isompia ongelmia fanien kanssa ei ole tullut.

− He ovat aika hyvin käyttäytyvää porukkaa verrattuna jalkapallohuligaaneihin. He eivät ole oikeita faneja, hakevat vain julkisuutta, Kummola pahoittelee.

Jääkiekkoilijoiden vanavedessä pyörii tunnetusti myös kauniita naisia. Komea, hyvin tienaava urheilija nähdään haluttavana kumppanina.

− Kai siinä on käynyt usein niin, että kun nuori kiekkoilija löytää asuinkumppanin, nainen on ollut siinä aika aktiivinen.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat