Innostunut paastoaja jatkaa vaikka heikottaa

Paastoaja nauttii paaston jälkeisestä kevyestä olosta. Hän suosittelee paastoa muille huolimatta siitä, että paaston aikana olo on heikko.

Sanna, 25, on kokeillut paastoamista kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran hän paastosi noin kolme vuotta sitten.

– Halusin ihan mielenkiinnosta kokeilla paastoa. Olin lukenut paljon juttuja, jossa ihmiset kehuivat, miten hyvä olo siitä tulee, Sanna kertoo.

Sannan paastosi molemmilla kerroilla seitsemän päivää. Hän tyhjensi suolensa Glaubersuolan ja suolentyhjennyspussien avulla ja joi paastojen aikana valmiita paastomehuja.

– Niissä mehuissa on aika paljon kaloreita, joten piti varoa, ettei ylitä sitä tiettyä kalorimäärää, jonka jälkeen aineenvaihdunta alkaa toimia.

Sanna kertoo, että paastojen aikana olo oli pahin ensimmäisten kolmen päivän aikana.

– Juon kahvia, ja kahvinpuutteesta tulee pää kipeäksi. Nälän tuntee pari ensimmäistä päivää, kolmantena päivänä sitä ei enää juuri tunne.

Paaston aikana Sanna ei harrastanut liikuntaa, sillä olo oli fyysisesti heikko. Sanna huomasi hengästyvänsä helposti portaissa ja hänellä oli usein kylmä.

Näistä asioista huolimatta Sanna suosittelee paastoamista muille.

– Paaston jälkeen on tosi kevyt olo. Tuntui myös siltä, että sen jälkeen keho on paljon vastaanottavaisemmassa tilassa.

Sanna kertoo, että paastojen aikana myös suhtautuminen ruokaan muuttui.

– Jotenkin sitä oppi eri tavalla arvostamaan ruokaa. Ymmärsi paremmin sen, että ruoka on kehon polttoainetta, joten kannattaa miettiä tarkasti mitä syö.

Sanna arvioi, että paaston aikana hänen painonsa putosi muutaman kilon verran.

– Sehän on pelkkää nesteiden lähtöä, en suosittelisi kenellekään paastoa laihdutuskeinona.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat