Heivaa vaaka hiiteen, nyt siihen on hyvä syy

On tärkeää pysyä terveellisessä painossa, mutta kilolukemia ei silti välttämättä kannata seurata vaa’alla turhan tiheään.

Marraskuussa 2015 julkaistussa Cornellin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että mitä useammin ihminen käy vaa’alla, sitä tyytymättömämpi hän on vartaloonsa ja sitä huonommaksi hänen itsetuntonsa muuttuu. Vaa’alla ramppaaminen lisäsi tutkimuksen perusteella myös masennusta ja omasta painosta koettua huolta.

Tutkimus toteutettiin seuraamalla lähes 1 900 teini-ikäistä poikaa ja tyttöä kymmenen vuoden ajan. Havainnot pitivät paikkansa molempien sukupuolien kohdalla, mutta tyttöjen itsetunnolle usein toistuva punnitseminen aiheutti huomattavasti enemmän negatiivisia vaikutuksia.

Mikä sitten on liian tiheää punnitsemista? Vaa’alle ei välttämättä kannata astua ainakaan joka päivä, vaan esimerkiksi kerran viikossa. Jokapäiväinen punnitus voi saada aikaan pakkomielteen tietystä numerosta, jossa kilojen pitäisi aina pysyä. Kuitenkin paino vaihtelee yhden päivän aikana jo nautitun nesteen määrästä riippuen.

Ylipäätään kannattaa miettiä, miten punnitus vaikuttaa omaan mielialaan. Jos se tuntuu määrittävän koko päivän tuulta, on ehkä syytä ottaa rennommin.

Lähteet: Mindbodygreen.com, Ineb.org, Webmd.com

Ravitsemusterapeutti varoittaa laihdutuskuureista

Ravitsemusterapeutti Anette Palssa antoi neuvoja terveellisiin elämäntapoihin Huomenta Suomessa tammikuussa 2015.

Lue myös:

    Uusimmat