Haussa joulupukki? Tällainen hän on tänä vuonna

Jouluaaton odotetuin vieras on monissa kodeissa joulupukki. Joulupukkipalvelusta kerrotaan, millaisia valkopartoja koteja tänä vuonna kiertää.

Onko nyt jo liian myöhäistä hakea joulupukiksi?

– Ei välttämättä. Puhuin juuri äskettäin erään pukin kanssa, joka sai viikossa jouluaaton kalenterinsa täyteen, asiakaspalvelupäällikkö Aleksi Räsänen Joulupukkipalvelu.fi-palvelusta kertoo.

Joulupukkipalvelu välittää vuosittain noin 120 pukkia kauppakeskuksiin ja yritysten tapahtumiin. Lisäksi se toimii ilmoitus- ja kohtaamispaikkana aatoksi pukkia etsiville yksityisihmisille.

– Nuorimmat joulupukit ovat opiskelijoita, vanhimmat eläkeläisiä. Osa on tehnyt tätä hommaa jo 30 vuotta.

– Joulupukin tulee käyttäytyä vanhan herrasmiehen tavoin. Suurin osa käyttää perinteistä pukin viittaa tai kaapua, muutamat pukeutuvat jenkkityyliin housuihin ja takkiin. Parran kanssa pitää tietysti naamioitua hyvin, Räsänen sanoo.

Viinan kanssa ei läträtä

Joulupukki-palvelu ei saa pukeista juurikaan palautetta.

– Joka vuosi sattuu kyllä muutama sellainen tapaus, että tilattu pukki ei tulekaan eikä tieto siitä ole kulkenut aaton aikana asiakkaalle asti.

Humalaisen pukin saapumista on lähes turha pelätä.

– Suurin osa pukeista liikkuu autolla ja on vesiselviä. Alkoholin kanssa ei läträtä samaan tapaan kuin ennen.

Kommelluksetkin ovat varsin pieniä.

– Kerran eräs joulupukki oli meinannut mennä vahingossa sisään väärästä ovesta, kun vastaan tulikin toinen pukki. Läheltä piti, ettei perheen olohuoneessa ollut samaan aikaan kahta valkopartaa. Onneksi lasten joulu ei mennyt pilalle.

Joustoa kellonaikoihin

Räsänen kertoo, että ylivoimaisesti suurin osa pukeista on liikkeellä yksin.

– Tosin tänä vuonna koteja kiertää muutama isän ja tyttären muodostama joulupukin ja tonttutytön parivaljakko. Myös jotkut pariskunnat haluavat viettää aattoillan yhdessä niin, että emäntä kulkee mukana joulumuorin tai tontun roolissa.

Aatoksi pukkia odottavia Räsänen kehottaa kärsivällisyyteen.

– Odotuksia ei kannata kasata liian suuriksi. Vaikka pukki ei ilmestyisikään paikalle tasan kello kuudelta, niin ei elämä ole vartista kiinni.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat