Harva suunnittelee hautajaisensa etukäteen

Omien hautajaisten suunnittelu etukäteen voi helpottaa vakavasti sairaan oloa sekä jälkeen jäävien hämmennystä.

– Suomessa todella harva ihminen miettii etukäteen omaa kuolemaa tai hautajaisiaan. On hyvin yleistä esimerkiksi lasten haudatessa omia vanhempiaan, että he eivät tiedä, olisiko äiti halunnut mieluummin arkku- vai tuhkahautauksen. Muualla Euroopassa näitä asioita ajatellaan paljon enemmän, Suomen Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius sanoo.

Hautajaisia pohtivat etukäteen lähinnä ne, jotka tietävät, että heillä on hyvin vähän elinaikaa jäljellä: vakavasti sairaat.

– Kun ihminen alkaa puhua omista hautajaisistaan, omaiset menevät yleensä lukkoon. He eivät halua keskustella asiasta. Valveutuneet sosiaalityöntekijät, hoitajat ja lääkärit saattohoitolaitoksissa osaavat kertoa erilaisista mahdollisuuksista.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto on kehittänyt suunnitelmia helpottamaan monista hautaustoimistoista saatavilla olevan, maksuttoman Hautausjärjestelyni-vihkosen. Siihen voi kirjata hautajaisjärjestelyihin liittyviä toivomuksia, kuten sen, mihin ja miten haluaa tulla haudatuksi.

– Opas on otettu vastaan hyvin positiivisesti. Poislähtevää helpottaa, kun hän voi rauhassa miettiä asioita. Vihkosen voi vapaasti täyttää ja jättää hoitohenkilökunnalle tai paikkaan, josta omaiset sen helposti löytävät – ei siis missään nimessä vaikka pankin tallelokeroon, josta se hoksataan vasta hautajaisten jälkeen, Forsius sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat