Eronneelta naiselta toiselle: Näin selviät avioerosta

Kokonaisena avioeron jälkeen. 26:57

Valmentaja Johanna Muuraiskangas erosi kolme vuotta sitten. Hän neuvoo saman kriisin kohdanneita naisia antamaan itselleen aikaa, tutustumaan itseensä uudelleen ja pitämään huolta omista oikeuksistaan myös taloudellisesti. Kun pettymys on käyty hyvin läpi, taakse ei tarvitse katsoa.

– Avioero on unelmien kuolema, Johanna Muuraiskangas sanoo.

Kriisistä selviämiseen vaikuttaa oma elämäntilanne.

– Minkä ikäisiä lapsia on, minkä ikäinen on itse, millaisia kokemuksia ja kriisejä on mahdollisesti aiemmin käynyt läpi elämässään… Eroja on yhtä monenlaisia kuin eroavia ihmisiä.

Joillekin ero tulee eteen hitaasti yhteisen mietinnän tuloksena, toisille nopeasti yksipuolisena päätöksenä.

– Jos vain toinen osapuoli on tehnyt erotyötä lähinnä omassa päässään, niin ero tulee toiselle "mukamas yllättäen" tietoisen ajattelun takaa. Se aiheuttaa sokkireaktion. Äkkieron kokeneilla ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat varmaan rankempia kuin niillä, jotka ovat tottuneet eroajatukseen hitaasti. Ainakin omalla kohdallani oli näin.

Johannasta on tärkeää, ettei toipumista kiirehdi.

– Ei pidä asettaa mitään aikarajoja. Jokainen toipuu omaan tahtiinsa. Jollekin voi riittää vuosi, joku toinen tarvitsee monta vuotta. Vahvimman sokin ohittaa äkillisessä erossakin luultavasti muutamassa kuukaudessa.

Tutustu itseesi

Johanna muistuttaa, että yksinolo tarjoaa mahdollisuuden tutustua itseensä uudelleen.

– Vaikka ero on hirvittävän kipeä asia, niin se on myös hyvä tilanne miettiä, millainen ihminen itse oikeasti on, mistä tykkää ja mitä asioita pitää tärkeinä. On peiliin katsomisen paikka, jos ei yhtään mieti, mitä itse teki parisuhteessa niin, että se epäonnistui, vaan syyttää vain ex-puolisoa. 

Johannan mielestä avioerosta ei selviä yksin.

– En tarkoita, että jokainen tarvitsisi terapeuttia. Mutta apua pitää uskaltaa ottaa vastaan, vaikka sitten jotain ihan käytännöllistä. Isossa kriisissä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Ystävät ovat toki hyvin tärkeitä, mutta heitä ei voi loputtomasti käyttää eron purkukohteena. Eroseminaareista olen kuullut pelkästään hyviä kommentteja.

Kannattaako maisemanvaihdos eron jälkeen?

– Jos tuntuu siltä, että tässä elämänvaiheessa voisi vaihtaa asuntoa tai paikkakuntaa, niin mikä ettei. Mutta tilannetta ei voi lähteä pakoon, sillä eroprosessi tapahtuu omassa itsessä, ei missään muualla.

Huolehdi taloudesta

Henkisen kriisin keskellä itsestä pitäisi muistaa pitää huolta myös taloudellisesti. Johanna uskoo, että tässä naisilla on vielä opittavaa.

– Naiset ehkä yleisesti ottaen tuntevat juridiikkaa heikommin kuin miehet. Heidän olisi tärkeää selvittää omat oikeutensa eroon liittyen. Parhaiten tämä onnistuu varaamalla ajan juristille. Palveluun käytettävät tunti–pari ja muutama sata euroa ovat sen arvoisia.

Yleensä juridiikkaa mietitään ja päätöksiä tehdään silloin, kun erossa on meneillään akuutti vaihe.

– Kannattaisi aina nukkua yön yli. Jos toinen osapuoli tarjoaa allekirjoitettavaksi joitakin papereita, niin isoissa asioissa ei koskaan pidä mennä laittamaan nimeään heti alle. Aina pitää tarkistuttaa ulkopuolisella, mielellään juridiikan asiantuntijalla, onko tämä OK.

– Jo avioliiton aikana naisen pitäisi selkeästi säilyttää itsenäisyys omaisuuteen ja rahaan liittyvissä asioissa. Naiset eivät tule ajatelleeksi esimerkiksi sitä, että kun he ovat vuosia kotona lasten kanssa – kuten minäkin olin –, niin sillä on vaikutuksia omaan eläkkeeseen ja ansaintaan.

Älä haraa vastaan

Johannan omasta erosta on kulunut kolme vuotta.

– Se ei koskaan "jää pois", vaan on yksi elämänkokemus vuosien varrella. Tunnistin olevani taas jollain tavalla kunnossa, kun eroa seuraavana keväänä aloin nauttia itseni kanssa olemisesta, uusien asioiden harrastamisesta ja omaan asuntoon muuttamisesta. Henki alkoi taas kulkea.

Johanna sanoo, että erosta toipuminen helpottuu, kun ei vastusta muutosta.

– Jos koko ajan haraa tapahtunutta vastaan, niin siihen kuluu ihan valtava määrä energiaa. Huomio pitäisi kiinnittää vain itseen. Tiedän, että tämä on hirveän vaikeaa, ja aluksi varmaan jokainen jollakin tavalla haikailee mennyttä – niin voi tehdä, vaikka olisi itse tehnyt eropäätöksen. Kyllähän jokainen lähtee avioliittoon siinä hyvässä uskossa, että tämä kestää ikuisesti.

– Pettymys on käytävä läpi, mutta sitten on katsottava tulevaisuuteen. Kun laittaa nokan osoittamaan siihen suuntaan, jonne on oikeasti menossa, ymmärtää, ettei entinen puoliso enää odota siellä.

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat