Eläinten inhimilliset piirteet: Rotat kikattavat kutittaessa

Ajatellaan, että tietyt piirteet erottavat ihmisen eläimestä. Howstuffworks.com-sivusto on listannut kymmenen inhimillistä ominaisuutta, joita löytyy myös tietyiltä eläimiltä.

10. Empatiakyky

Onko koirasi haukottelu pannut sinunkin leukasi väpättämään? Se voi toimia myös toisin päin. Tutkijat ovat huomanneet, että myös apinoiden kesken haukottelu tarttuu. Se, että olento pystyy tunnistamaan ja tuntemaan toisen tunteet on merkki empatiakyvystä.

Empatia ei ole aina käytännöllinen kyky eloonjäämisen kannalta. Silti ystävällisyys on luonnon valitsema ominaisuus, joka on säilynyt ajan saatossa.

9. Huumorintaju

Ketäpä ei huvittaisi omaa häntäänsä jahtaava koira tai rääväsuinen papukaija. Mutta tiesitkö, että myös eläimet osaavat nauraa? Washingtonin yliopiston tutkijat erottivat rottien ääntelystä kimeän äänen ja rupesivat selvittämään sen merkitystä. Kävi ilmi, että rotat reagoivat kutittamiseen samalla tavalla kuin ihmiset eli kikattavat.

Nauraminen ei tietenkään ole merkki huumorintajusta. Tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että esimerkiksi simpanssit osaavat naurattaa kavereitaan.

8. Kosto ja kauna

Washingtonin yliopiston tutkijat eivät tienneet, mihin ryhtyivät, alkaessaan tutkia korppeja. Aina kun he astuivat toimistosta, korpit alkoivat hätyyttää heitä. Tutkijat saivat saman vastaanoton vaatetuksesta riippumatta, joten he alkoivat käyttää naamareita pyydystäessään lintuja. Korpit muistivat sieppaajansa kasvot ja hyökkäsivät tämän kimppuun nähdessään tämän.

7. Yksiavioisuus

"Niin he saivat toisensa ja elivät onnellisena yhdessä elämänsä loppuun." Näin sadunomaista elämää eivät saa kokea kaikki ihmispariskunnat ja eläinlajeistakin vain viisi prosenttia on yhdessä ikuisesti. Ja vaikka nämä eläimet ovat sosiaalisesti sitoutuneita toisiinsa, ne eivät ole täysin uskollisia seksuaalisesti.

On kuitenkin olemassa useita lajeja, joissa kumppanit ovat omistautuneet toisilleen ja huolehtivat yhdessä jälkikasvustaan. Tutkimusten mukaan alle 20 prosenttia leskeksi jääneistä ottaa uuden puolison itselleen.

6. Samaa sukupuolta olevien suhteet

Myös eläimet voivat olla homoseksuaaleja, mikä on mielenkiintoista evoluution kannalta. Jotkut samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät harrasta ollenkaan seksiä.

Tutkittuaan vuosia albatrosseja tiedemiehet huomasivat, että kolmasosa yhdyskunnan linnuista on naispareja. Jotkut pariskunnista ovat olleet yhdessä yli 15 vuotta.

5. Opettaminen

Useimmat eläimet opettavat jälkeläisilleen tiettyjä käyttäytymismalleja ja tapoja toimia. Nyt ei kuitenkaan puhuta pelkästään huomioimisesta ja matkimisesta, vaan aktiivisesta opettelemisesta ja virheiden korjaamisesta.

Esimerkiksi simpanssivanhemmat eivät neuvo lastaan, joka yrittää aukaista pähkinää väärin. Nuorukaisen on opeteltava yrittämisen ja erehdyksen kautta oikea keino. Mangusteille sen sijaan on elintärkeää, että poikaset ottavat aikuisista mallia ruuan hankinnassa. Olisi liian vaarallista antaa pentujen kokeilla, miten ne saavat skorpionin selätettyä.

4. Hautajaiset ja sureminen

Eläimistä simpanssit reagoivat toverinsa kuolemaan menettämällä yöunensa ja välttelemällä paikkaa, jossa toveri kuoli.

Sudet reagoivat kuolemaan ryhmänä. Kuolemantapauksen jälkeen ne vetäytyvät haukkumaan yksin. Niiden hännät ja päät painuvat alas, vauhti hidastuu ja leikkisyys katoaa. Norsut osoittavat surunsa koskettamalla kuolleen kaverinsa ruumista erityisellä tavalla.

3. Mainiot selviytymiskeinot

Taistele tai pakene on ihmisen alkukantainen selviytymiskeino. Usealla eläinlajilla on sivistyneempiä keinoja toimia vaaran uhatessa. Ruandassa nähtiin gorillojen tunnistavan ja hajottavan salametsästäjien asettamia ansoja.

Kääpiösimpanssien yhteisössä kriisitilanteita ei ratkaista tappelemalla, vaan seksillä. Rakkaus ei ole ainoa asia, mitä simpanssit jakavat. Ne ovat luonteeltaan epäitsekkäitä ja jakavat mieluummin omaisuutensa kuin tappelevat siitä.

2. Viivyttely

Kaikki eläimet eivät toimi täydellä tarmolla päästäkseen päämääräänsä. Ihmisen tavoin myös esimerkiksi pulut siirtävät mielellään tekemisiään tuonnemmaksi. Pululle se voi maksaa oman hengen, sillä se ei välttämättä tajua kiirehtiä turvaan autotieltä.

1. Itsehillintä

Usein ajatellaan, että ihmisen erottaa eläimestä itsehillintäkyky. Ihminen pystyy vastustamaan houkutuksia saavuttaakseen itselleen hyödyllisiä asioita. Tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että esimerkiksi simpanssit pystyvät hillitsemään itseään, kun niille tarjotaan karkkia.

Lähde: Howstuffworks.com

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat