Pitkät pyhät ovat yksinäisten kannalta tavallistakin ahdistavampaa aikaa. HelsinkiMission auttava puhelin Aamukorva kuuntelee yksin jääneitä senioreja vuoden jokaisena aamuna.
Aamukorva-puhelimeen vastaavat HelsinkiMission kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät. Aamukorvassa, puh. 045 341 0504, päivystetään joka aamu klo 5−9.
Toiminnassa oli vuoden 2015 aikana mukana 74 koulutettua vapaaehtoista, jotka vastasivat yhteensä 4683 puheluun.
HelsinkiMissio auttaa yksinäisiä senioreja myös monella muulla tavalla ympäri vuoden. Pääkaupunkiseudun senioreille tarjotaan keikka-apua, tukihenkilöitä, kahvilatoimintaa sekä yhteislaulu- ja muita harrastusryhmiä. Kaikki apu on senioreille maksutonta.
Yksinäisyyden kokemus vaikuttaa kuten fyysinen kipu
– Yksinäisyys on yksi yleisimmistä keskustelunaiheista Aamukorvan puheluissa ja se on taustalla myös muussa toiminnassamme, kuten keikka-avussa ja tukihenkilötoiminnassa. Kun apua ja tukea antaa ihminen, joka tekee sen vapaaehtoisesti, omasta halustaan, tuntuu apu erittäin arvokkaalta avun saajan näkökulmasta, kansalaistoiminnanjohtaja Henrietta Grönlund kertoo.
Grönlundin mukaan yksinäisyyden kokemus vaikuttaa aivoissa samoin kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys myös vaikuttaa haitallisesti sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Pitkittyessään yksinäisyys heikentää tyytyväisyyttä elämään ja altistaa sairauksille.
– Yksinäisyyden vähentämistä ei voi ulkoistaa kenellekään, vaan meidän jokaisen pitäisi ottaa siitä vastuu. Toivonkin, että pääsiäisen pyhinä ilahduttaisimme sukulaisia ja tuttavia, erityisesti pääsiäistä yksin viettäviä ikäihmisiä, ja näin vähentäisimme ja ehkäisisimme yksinäisyyttä, Grönlund muistuttaa.
Lähde: HelsinkiMissio
Yksinäisyyden yllättämät
Kenestä tahansa voi tulla yksinäinen. Ripsa Koskinen-Papusen dokumentissa oman tarinansa kertovat vakavasti sairaan lapsen yksinhuoltajaäiti, nelikymppinen sinkkunainen, suosittu rokkari, 11-vuotias tyttö sekä eronnut, eläkkeelle jäänyt muurari. Miten ahdistavalta yksinäisyys voi tuntua ja miten sen kanssa voi elää?
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää