Älä kadu kuolinvuoteella – kirjoita nämä seitsemän asiaa ylös

Lähellä kuolemaa ihmisen ajatukset palaavat itselle rakkaisiin ihmisiin. Samalla moni katuu ääneen lausumattomia asioita. Stanfordin yliopistossa kehitetty kirjepohja auttaa käymään omaa elämää läpi niin, että itselle ei jää katumuksia eikä läheisille kysymyksiä. Kirjeen voi hyvin tehdä jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. 

Ajatus, että kuolisi hyvästelemättä rakkaitaan ja kertomatta, mitä he ovat itselle merkinneet, tuntuu ikävältä. Kuoleman hetkeä ei kuitenkaan voi tietää etukäteen. Joskus se tulee niin odottamatta, että hyvästit ja syvimmät tunnot jäävät sanomatta. Joskus aikaa olisi, mutta sanat juuttuvat kurkkuun.

Stanfordin yliopistossa palliatiivisen hoidon koulutuksesta vastaava lääketieteen tohtori ja kliininen apulaisprofessori VJ Periyakoil tuntee ilmiön. Vuosia vakavasti sairaiden ja kuolevien potilaiden kanssa työskennelleenä Periyakoil on huomannut, miten vaikealta omista tunteista puhuminen juuri lähimmäisille tuntuu. Viimeisinä hetkinään ihmiset usein murehtivat yksin tai ehkä hoitohenkilökunnalle purkautuen sitä, etteivät ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan ja ilmaisseet tunteitaan.

Niinpä Periyakoil aloitti projektin, jonka tuloksena syntyi niin sanottu Ystävät ja perhe -kirje (Dear Friends and Family Letter). Tarkoituksena on kannustaa ihmisiä katsomaan elämäänsä taaksepäin ja jättämään lähimmäisille sellainen viimeinen viesti, joka aikanaan voi hieman helpottaa kuoleman tuskaa ja rakkaiden surutyötä.

Kirje pohjautuu seitsemään ydinkohtaan, joita kukin miettii ja täyttää tahoillaan. Se soveltuu niin vanhoille, nuorille, sairaille kuin terveille – kaikille, jotka eivät halua joku päivä havahtua siihen, että onkin liian myöhäistä.

1. Tunnista tärkeät ihmiset elämässäsi.

Aloita kirje miettimällä, ketkä ovat oman elämäsi avainhenkilöitä. Voit esimerkiksi kirjoittaa, kuinka ylpeä olet rakkaidesi saavutuksista, oli kyseessä sitten huippuarvosanoin valmistuminen, harrastuksessa menestyminen, rohkeus vaihtaa ammattia tai vaikka perheen perustaminen.

2. Muista elämäsi arvokkaat hetket.

Mitkä ovat olleet sinun elämäsi erityisimpiä ja merkityksellisimpiä hetkiä? Missä niistä rakkaasi ovat olleet mukana? Voit mainita isoja virstanpylväitä tai pieniä, perheen kanssa vietettyjä tuokioita. Ehkä mieleesi on jäänyt kesäinen telttaretki leirintäalueella, arkinen kommellus keittiössä, avioliittoon astuminen tai räkänaurut automatkalla?

3. Pyydä anteeksi rakkailtasi, jos olet loukannut heitä.

Kuoleman lähestyessä monet murehtivat sitä, että ovat menneisyydessään loukanneet rakastamiaan ihmisiä. On tärkeää pyytää läheisiltä anteeksiantoa. Toisaalta kannattaa ottaa aikaa myös sille, että antaa itse itselleen anteeksi ne virheet, joita kokee tehneensä. Jos sinua esimerkiksi harmittaa, ettet päässyt tärkeän ihmisen valmistujaisiin, petit jonkun luottamuksen tai tulit sanoneeksi ilkeästi riidellessä, kerro se.

4. Anna anteeksi rakkaillesi, jos he ovat loukanneet sinua.

Nyt on aika lohduttaa niitä, jotka ovat ehkä satuttaneet sinua. Jättikö joku tulematta sinulle tärkeään tapahtumaan, sanottiinko sinusta loukkaavia asioita tai petettiinkö sinun luottamuksesi? Sano se, mutta sano myös, että olet antanut sen anteeksi. Vanhoista kaunoista irti päästäminen vapauttaa ja antaa rauhan muille ja itselle.

5. Kiitä rakkaudesta ja välittämisestä.

Kiitä rakkaitasi heidän teoistaan ja tuestaan niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ehkä sydäntäsi lämmittää erityisesti se, että siskosi kävi sairastaessasi puolestasi kaupassa, ystäväsi tuki sinua vaikeassa päätöksessä tai puolisosi puolusti sinua muiden kuullen? Kerro se heille.

6. Kerro ystävillesi ja perheellesi, kuinka paljon rakastat heitä.

Joskus rakkautta on vaikea ilmaista puhuen. Hyödynnä nyt tämä tilaisuus kirjoittaa rakkaillesi ja ilmaise tekstin keinoin, kuinka paljon heistä välität. Ehkä joku on on ollut sinulle kuin se lapsi, jota et koskaan saanut; paras veli, jota maa voi päällään kantaa; parempi puoliso kuin uskot ansainneesi?

7. Sano hyvästit.

Viimeisessä kohdassa jätät rakkaillesi hyvästit. Jos pystyt tekemään sen, varmista, että ilmassa ei ole enää katumuksia tai syyllisyyttä. Voit esimerkiksi pyytää rakkaitasi pitämään huolen itsestään tai kertoa, että tulet aina pysymään heidän matkassaan.

Jos tämän kohdan täyttäminen tuntuu sinusta epämukavalta, ohita se. Jotkut saattavat pelätä, että omasta kuolemasta puhuminen tai hyvästien jättäminen muuttuu itseään toteuttavaksi profesiaksi. Yhtä lailla jostakin saattaa tuntua, ettei ole oma tehtävä antaa toisten pahoja tekoja anteeksi. Mitään kohdista ei ole pakko täyttää, ja halutessaan niihin voi palata myöhemmin.

Kirjeessä mainittujen asioiden läpikäyminen voi tehdä hyvää myös nuorelle ja täysin terveelle ihmiselle. Ehkä ajatustyö saa aikaan positiivisia muutoksia omassa elämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ehkä vaikeista asioista puhuminen tuntuu tulevaisuudessa helpommalta ja tulet näyttäneeksi esimerkkiä myös läheisillesi.

Kun kirje on kirjoitettu, sen voi joko näyttää siinä mainituille henkilöille heti tai sitten laittaa sen säilöön sellaiseen paikkaan tai henkilölle, josta se varmasti aikanaan kulkeutuu myös rakkaillesi. Kirjettä voi myös päivittää ajan mittaan.

Vaikka kirjeen kirjoittaminen vaatii valtavasti rohkeutta ja voi herättää vaikeita ja syviä tunteita, se voi myös olla tärkein kirje, jonka tulet koskaan kirjoittamaan.

Lähteet: Nytimes.com, Huffingtonpost.com, Med.stanford.edu

Miten tullaan onnelliseksi?

Psykologian emeritusprofessori, onnellisuusprofessorinakin tunnettu Markku Ojanen puntaroi onnen olemusta Studio55.fi-lähetyksessä lokakuussa 2015.

Puntarissa aito onnellisuus 25:32

Lue myös:

    Uusimmat